Lue keskustelun säännöt.
Äitini ja isänä vähättelevät kaikkea mitä minulle tapahtuu. On raskasta ja olen miettinyt
07.02.2013 |
että pitäisikö vaan jättää ne omiin oloihinsa, eikä enää käydä.
Jos minulla on paha flunssa: "on sitä muutkin maailmassa flunssaa sairastanut"
Väsymys kun vauva valvotti ja 1v oli toisen ikä: "on äidit ennenkin saaneet lapsia tiheään"
Kun käsi murtui: "eihän se ollut kunnolla edes poikki"
Kun ostan uuden - mielestäni hienon - takin: "näin juuri tuollaisen kirpparilla"
Kun meikkaan: "kannattaako tuon ikäisen naisen enää meikata" (olen 36)
Hiusten värjäys: "ei suomalaiselle naiselle kyllä koskaan ole punaiset hiukset sopineet"
Ihan kaikessa dissataan, ihan, ihan kaikessa.
Olen nyt vakavissani pohtinut, etten enää tapaisi heitä. Aina joka tapaamisen jälkeen olen niin nujerrettu ja maassa, se on raskasta kantaa.
Omassa elämässäni, siis lasten ja heidän isänsä kanssa kaikki on hyvin.
Olenko julma jos katkaisen välit vanhempiini?
Kommentit (5)
mutta älä katkaise välejä. Vanhemmillasi ei ole empatiakykyä.
Itse olen joutunut tekemään näin. Tapaan vanhempiani harvoin ja pidän yhteyttä tekstiviesteillä. En jaa ilojani enkä surujani enää, koska tulee ahdistava olo, kun aina tulee jotakin latistavaa. Jaan asiani mieheni ja ystävättärieni kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa olla joillakin perus-persoonallisuuspiirre tuollainen vähättely. Vähän sellaista Tuomas Kyron "mielensäpahoittajan" vikaa...
Sinuna antaisin vanhemmille nyt tiukkaa palautetta. Puhu suusi puhtaaksi, sano lopuksi, että anteeksipyyntö otetaan vastaan, jos se on tarpeeksi rehellinen. Ja lähde kotiisi.
Todennäköisesti hämmentyvät, sitten suuttuvat ja yrittävät kääntää homman sinun viaksesi. Mutta jos oikein hyvin käy, tajuavat itsekin, että olet puhunut asiaa.
Joo, on karsi juttu tuo, mutta hei: et sinä oikeasti voi kynnysmatoksi ikuisiksi ajoiksi jäädä. Pahimmillaan tulet siirtäneeksi tuota negatiivisen nujertamisen mallia omiin lapsiisi, huomaamattasi.
Olen vuosikymmeniä joutunut tuollaisen kohtelun uhriksi. Mikään minun kokemani ei ollut mitään äitini kokemuksiin verrattuna. Yksikään minun saavutuksista ei ollut mitään äitini saavutuksiin verrattuna. Myötätuntoa, lohdutusta tai edes kuuntelevaa korvaa ei ollut tarjolla.
Etäännyin vanhemmistani ja välimme ovat nykyään muodollisen kohteliaat. En käy ikääntyneiden vanhempieni luona. Nykyisin he eivät enää arvostele tai vähättele minua yhtä paljon kuin ennen, mutta tilanne on entistä pahempi. Nyt äitini on ottanut silmätikukseen aikuistuneen tyttäreni, joka on oikeasti jokaisen äidin ja isoäidin unelmatytär. Hänen mitätöimisensä saa minut raivon valtaan.
Vanhempiaan ei voi valita, mutta ei heidän kanssaan ole pakko olla, jos he ovat luonnehäiriöisiä.
Mulla on sentyyppiset vanhemmat etteivät he edes kommentoi. Otan esimerkin sun esimerkeitä
"Väsyttää joskus tuon vauvan kanssa"
Katseet toisaalle ja puheenaiheen vaihto tai puhuminen päälle muista asioista.
"Onpa hankalaa arki, kun on käsi kipsissä"
Katseet muualle, ehkä voidaan kertoa jostakin, jolla jalka poikki ja hyvinhän sillä pyyhkii.
"ostinpa hienon takin"
Puheenaiheen vaihto tai kenties kerrotaan omista takeista. Hiljaisuus.
"Värjäsinpä hiukset"
Jaa ja puheenaiheen vaihto mieluisampaan vaikka lempilapsen tekemisiin.
Joskus kommentointia
esim. "vaihdoin työpaikkaa"
"Kyllä se sinunkin olisi paras mennä tehtaalle " (ikäänkuin tehdaspaikkoja olisi"
"Lapsi sai todistukseen kolme kymppiä"
"Jaa, pitäsikö siitä lehteen tehdä juttu".
En aio käydä kyläilemässä (muitakin syitä on)
heidän kanssaan ja kertoa miltä susta tuntuu. Jos he eivät tajua sitä ja jatkavat samaan malliin, niin katkaise vain välit.
Mä ahdistuin jossain vaiheesa suunnattomasti äitini tapaamisesta ja mietin samaa. Lasteni takia en katkaissut välejä ja ihan hyvä niin.