Lue keskustelun säännöt.
Tyttöystävän luonne
07.02.2013 |
Kuinka suuri merkitys sillä on?
Olen nuori nainen, sinkku. Kasvoja on kehuttu kauniiksi. Normaalipainoinen ja urheilullinen olen. (En nyt mikään missi tai malli tietenkään, mutta aika nätti.) Ihan fiksukin, ainakin koulumenestyksen mukaan.
MUTTA
Olen ollut niin tunteellinen/ailahteleva, että kaikki parisuhteet ovat tainneet kaatua siihen. (Valitettavasti sain sen epävakaan diagnoosinkin, kun tarpeeksi sotkin elämäni.) Olen kuitenkin ystävällinen ja kiva ihminen enkä mikään pahansuopa juoruilkiö.
Välillä tuntuu, että miehet vaativat ihan kohtuuttomia. Eivät kiinnostu, jos nainen ei näytä hyvältä. Eivät kiinnostu, jos nainen on tyhjäpää. Eikö saisi mitään virhettä olla?
Millaisella luonteella oikein menestyy parisuhteessa, jos oletetaan, että keksitty henkilö Pirkko Pirulainen on semmoinen tavallisen kaunis ja tavallista jonkin verran älykkäämpi?
Kommentit (62)
Eikö täällä ole ketään hiukan sekopäistä, joka olisi oikeasti onnistunut elämään parisuhteessa?
Kertokaa nyt jotain!
:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tulee olemaan haasteellista parisuhteissaan, ja moni mies voi vaan pelästyä ja kadota maisemista.
Miten Pirkko itse tajuaa luonteensa, tekeekö mitään ns kehittävää? Onko läkitystä?
Kyllä tuokin jo kertoo jotain, että AP jaksoi kokonaiset kuusi (6) minuuttia odottaa vastausta ennen kuin kärsivällisyys loppui...
Kyllä se epävakaa persoonallisuus vaikuttaa. Ihmiset sietävät sitä varmaan hvin erilailla. Mun yhdellä ystävällä on sama diagnoosi ja se on välillä raskasta.
Parisuhteen kestossa ulkonäöllä ei varmaan ole juurikaan merkitystä, mutta tietty miellyttävä ulkonäkö auttaa tutustumisessa.
Kerrot itse olevasi tunteellinen/ailahteleva. Epävakaakin.
Ei kukaan mies jaksa tuollaista pidemmän päälle. Et avaa tarkemmin, miten olet miehiäsi kohdellut. Veikkaan, että olet seonnut jostain pikkujutuista aivan liikaa. Yleisellä kiltteydellä ei ole mitään väliä, jos säännöllisin väliajoin vedät päälle bitchmoodin. Miehillä on ihan tarpeeksi stressiä töissä/opiskeluissa. Eivät he halua tulla luoksesi stressaantumaan lisää. Virheitä saa olla, muttei tätä. Korjaa tämä asia niin parisuhteessi onnistuvat. Vika ei ole miehissä vaan sinussa. Onneksi voit korjata tilanteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta en osaa kyllä mitään erityisen lohdullista sanoa. Paitsi että mun ailahtelevaisuus oikeastaan tuli esiin vain yhdessä parisuhteessa, missä mies oli tosi turhauttava tyhjine lupauksineen jne. Jotenkin rauhottui myös kun tuli muutama vuosi lisää ikää.
Mut ei ole löytynyt kyllä mitään parisuhdetta vielä. Fiksuista näteistä naisista on vähän ylitarjontaa tässä maassa, joten voi olla vaikeaa löytää sopivaa, kun tekstistäsi jotenkin huokuu ettei tavallinen kirjanpitäjätossukka iske.
Sellainen menestyy parisuhteessa jonka kanssa on helppo elää. Ailahteleva luonne ei ole yhtään helppo. Sellaisesta ihmisestä ei koskaan tiedä millä päällä se on ja miksi. Voimia kuluttavaa elää sellaisen kanssa. Kuka haluaa käyttää voimiaan toisen sietämiseen, kun parisuhteen on tarkoitus olla voimavara? Ei ne kauniit kasvot kaikkea pelasta, ei kauneus niin harvinaista ole.
Jos kaunis nainen on sinkku vasten tahtoaan minulla aina herää epäilys, että kyseinen nainen on varmaan aika sietämätön kumppani luonteeltaan.
Ulkonäkö on se joka herättää aina aluksi huomion, mutta naisen luonteen sopivuus on miesten mielestä tärkein ominaisuus pitkällä aikavälillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen siis käynyt terapiassa 3 vuotta ja varmaan luonne on siinä muuttunut tasapainoisemmaksi (en ole enää niin tunteiden vietävissä hyvässä enkä pahassa eli ei niin iloisia eikä niin synkkiä päiviä). Kyllä voin varmasti vieläkin kehittyä, mutta ainakin terapeuttien mukaan olen nyt aika lähelle "normaali" tunne-elämältäni kannalta.
En tarkoita, että kenenkään miehen tulisi ehdoin taihdoin hakeutua seurustelemaan kenenkään sekopään kanssa. Varsinkaan, jos on joku ihan virallinen diagnosoitu ongelma, kuten epävakaus tai maanis-depressiivisyys. En minäkään varmaan haluaisi seurustella sellaisen kanssa, jos voisin valita.
Tuntuu vaan kohtuuttomalta, että minun kokemukseni mukaan miehet eivät ole valmiit odottamaan tyttöystävän kehittymistä. Jos nainen on muuten sopiva tyttöystäväksi, mutta ylipainoinen, niin ei voida tsempata sitä tyttöystävää laihtumaan. Tai jos nainen on muuten sopiva, mutta ailahtelevainen, niin ei voida auttaa sen tunne-elämän kanssa, vähän niinkuin villieläintä hikukan kesytettäisiin.
Monet naiset kuitenkin ottavat paapottavakseen kaiken maailman hunsvotteja ;), joilla on raha-asiat retuperällä ja alkoholi yms ongelmia... :D
Ihmettelen aina välillä, että miten mikään parisuhde kestää sitä ihastumisaikaa pidempään...
ja Pirulainen niin juokse kauas ja kovaa.
Ei ketään voi tsempata tai muuttaa, muutos lähtee itsestä. Mutta jos haluatettä sinua koulutetaan (vaikkapa hiukan s/m piiskausta) niin kyllä se onnistuu ;-)
T: mies38 v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kauankin sinunlaistasi tapausta edellyttäen että elämä olisi ollut pääosin muuten mallillaan, seksi olisi hyvää ja sitä olisi riittävästi ja niitä ailahteluja ei tarvitsisi kokoajan sietää ja ne menisivät ohi suhteellisen nopeasti.
Kysymys on myös siitä että kun asioita selvitetään niin ei kukaan mies jaksa (tai pitää olla Rickhard Bucket) pyydellä koko ajan anteeksi tai olla selvittelemssä selviä asioita vain sen vuoksi että toinen skitsoaa. Ja jos parisuhteessa mies saa aina viimeisen sana - ANTEEKSI - että tilanne selviää niin mielenkiinto loppuu kyllä lyhyeen.
on diagnosoitu epävakaa nuorempana, tosin nyt kolmekymppisenä olen jo aika normaali. Ja 10-vuotishääpäivä on tänä vuonna.
En tiedä mitä mieheni minussa näkee tai varsinkin nuorena ja paljon hankalampana näki, mutta iän myötä kaikki on alkanut mennä helpommin. Ailahtelevaisuuteni on vähentynyt vuosien varrella, ja vaikka olen edelleenkin aika tunteellinen, niin se menee jo enemmän temperamentin piikkiin. Kai se sitten on vaan jotain suurta rakkautta. Ainakaan mies ei ole mikään sellainen joka tarvitsisi huolehdittavan jonkin oman traumansa takia, vaan on ennemminkin tukenut minua kasvamaan ja kehittymään. Olen kyllä ulkoisesti kaunis, mutta sillä ei oikeasti pitkässä juoksussa ole mitään väliä.
Eli toivoa on, ap! Kohdallesi ei vain vielä ole sattunut sitä oikeaa, eikä muihin kannatakaan tyytyä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystäväni on epävakaa, ailahtelevainen, temperamenttinen ja kaiken hyvän lisäksi hemmoteltu. Parisuhteensa ovat aina kaatuneet siihen, ja niitä on tosiaan ollut, koska ystäväni on keskimääräistä paremman näköinen ja kovin eläväinen ja liikuvainen, eli tapaa paljon ihmisiä.
Nyt on kuitenkin parisuhteessa, avoliitossa, kihloissa ja lapsikin on suunnitteilla. Mies on ystäväni mukaan vähintään yhtä temperamenttinen kuin ystäväni itse on, joten parisuhde ei kaadu siihen että toinen on vaikea, koska molemmat ovat. Mies on myös varakkaasta perheestä, joten molemmat ovat hiukan hemmoteltuja ja siinäkin suhteessa samalla aaltopituudella (=eivät osaa käyttää rahaa...). Riidat ovat tietenkin tulisia ja syttyvät pienestä (ovan niitä todistanutkin), mutta hyvät hetket ovat sitten myös tavanomaista parempia.
Tsemppiä ap!
Naiset ottavat tuollaiset "tsemppaamiset" laihtumiseen tai muuhun muutokseen helposti siten, että he eivät kelpaa "omana itsenään". Mies on helposti naisen mielestä pinnallinen sika, jos "tsemppaa" laihtumaan.
Mikäli olet suunnilleen normaali tunne-elämältäsi löydät varmasti miehen. Minun naiseni on hyvin herkkä luonne. Loukkaantuu yhdestä vääränlaisesta eleestä tai sanasta helposti. Sekin on kuluttavaa, mutta kyllä sitä aina tietyn verran puutteita kestää muuten hyvän suhteen vuoksi. Ei siis tarvitse olla täydellinen, eikä kukaan olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä vähän tunnistan itseäni tuosta, ja oma miehenikin on aika temperamenttinen, eli ehkä sitten siinä mielessä sovimme toisillemme.
Minä myös ymmärrän omat virheeni aika hyvin, pyydän anteeksi ja kadun aidosti huonoa käytöstä, en siis mene minkään diagnoosin taakse piiloon. Ehkä siitäkin on vähän apua.
Ystäväni on epävakaa, ailahtelevainen, temperamenttinen ja kaiken hyvän lisäksi hemmoteltu. Parisuhteensa ovat aina kaatuneet siihen, ja niitä on tosiaan ollut, koska ystäväni on keskimääräistä paremman näköinen ja kovin eläväinen ja liikuvainen, eli tapaa paljon ihmisiä.
Nyt on kuitenkin parisuhteessa, avoliitossa, kihloissa ja lapsikin on suunnitteilla. Mies on ystäväni mukaan vähintään yhtä temperamenttinen kuin ystäväni itse on, joten parisuhde ei kaadu siihen että toinen on vaikea, koska molemmat ovat. Mies on myös varakkaasta perheestä, joten molemmat ovat hiukan hemmoteltuja ja siinäkin suhteessa samalla aaltopituudella (=eivät osaa käyttää rahaa...). Riidat ovat tietenkin tulisia ja syttyvät pienestä (ovan niitä todistanutkin), mutta hyvät hetket ovat sitten myös tavanomaista parempia.
Tsemppiä ap!
No joo, ehkä en ole vain löytänyt vielä sitä oikeaa.
Ajattelin vain, että rakkauden kuuluisi parantaa. Epävakaushan usein johtuu lapsuudenperheen levottomista oloista. Minulla molemmat vanhemmat ovat aikamoisia sekoipäitä luonteeltaan (ovat kuitenkin muuten ns kunnon kansalaisia eli työelämässä) ja heillä on ollut hyvin riitaisa parisuhde. Itseni lisäksi kaksi sisarustani ovat rampanneet vuosia terapiassa.
Minusta on aika pöllöä, jos minun pitäisi olla jotenkin virheetön ja vasta sitten joku mies suvaitsisi seurustella kanssani pidempään. Jos avioliitossa eletään, niin eikö sen tarkoitus olisi kestää koko elinikä?
Ei tämän keskustelun ollut tarkoitus koskea vain minua. Laittakaa muita kommentteja luonteeseen ja parisuhteeseen liittyen!
Halusin ottaa tämän asian esille, koska suurimmassa osassa ketjuja puhutaan vain ulkonäöstä tai koulutuksesta (kieltäydytäämn seurustelemasta rumien/lihavien/amisten kanssa). Tässä ketjussa joku laittoi viestiä, ettei sillä ulkonäöllä sitten kuitenkaan ole merkitystä. Eikö sillä fiksuudellakaan. Okei, se oli yksi mielipide. Mutta mitä hittoa? Nytkö se luonne on siotten kuitenkin se kaikista tärkein tekijä parisuhteessa?
Keskustellaanpa sitten kunnolla luonteen merkityksestä. Onhan sitä muitakin luonteenpiirteitä kuin ailahtelevaisuus.
tasapainoiset etsivät tasapainoisia.
jos ole käynyt treffeillä miehen kanssa, joka vaikuttaa epätasapainoiselta, vaativalta, raskaalta tai muuten vaan riippuvaiselta jne niin homma jää siihen. Herkästi käy muuten niin, että parisuhteen toinen osapuoli päätyy toimittamaan terapeutin virkaa.
Itse odotan parisuhteelta vastavuoroisuutta enkä jaksaisi jatkuvasti olla ymmärtämässä mielialavaihteluita, kiukuttelua tai muuten vaan selittämätöntä käytöstä. Arvaamattomuus ja flippailu kyllä tappavat kaikki tunteet.
se on jännä miten ihmiset näkevät itsensä aina "jonkin verran älykkäämpinä" ja hauskuuden huippu, että koulumenestyksen mukaan.
Kuka aikuinen ihminen vetoaa koulumenestykseen, ellei se ole hänen ainoa "menestyksensä".
Heikolta näyttää tuo tilanne- normi mies ei kauaa katsele...
Eräs tuttavani on kuvaillut itsensä deittiprofiiliin mm. näin isot, lämpimät, kutsuvat silmät (oikeasti aika mulkosilmä), mallinmittainen (pitkä joo, mutta helkkarin isoluinen), naisellinen (värjätty blondi ja ainaiset tekokynnet), hauska ja huumorintajuinen (omasta mielestään, muiden mielestä helposti ärsyyntyvä tosikko) ja tätä rataa...
akateemista, rikasta, urheilullista matkustelusta pitävää miestä etsii... lycka till.
En halua kertoa opinnoistani, koska silloin varmaan tulisi liika stereotyyppisiä mielikuvia kyseisen alan opiskelijoista. Opiskelen kuitenkin siis yliopistossa.
(Ap tietää tutkitusti olevansa älyltään huomattavasti keskivertoa älykkäämpi. Nyt oli kuitenkin puhe luonteesta eikä älystä.)
Jos hakee vain lyhyttä suhdetta, niin tärkeintä on ulkonäkö yms, luonteen täytyy olla vain "siedettävän rajoissa", jos taas etsitään elämänkumppania, niin tärkeintä on luonne ja ulkonäön yms. tulee olla "siedettävän rajoissa."
Ei kukaan normaali ihminen halua ottaa riesakseen ihmistä, jonka tunnearsenaali vaihtelee randomilla vittumätapansut-moodista maailmaonniinihanamärakastankaikkea-moodiin. Parisuhteessa on kuitenkin tarkoitus viihtyä ja olla mielellään, miksi kukaan haluaisi parisuhteen, jossa joutuu ponnistelemaan koko ajan sen onnistumiseksi?
-7v avoliitossa onnellisesti ilman tappeluja ja draamaa.
Olen iloinen, että tämä aihe herättää keskustelua.
Jaa. Minusta ihminen on jollain tavalla aina keskeneräinen. Jos on pitkässä parisuhteessa, niin sitä kerkee kaikenmaailman kriisien kanssa kamppailla vuosia. Minusta on hiukan omituista ajatella, että jos nyt parikymppisenä löydän miehen, niin se ihminen on samanlainen hautaan saakka. Kyllä minustakin olisi ihana ajatella, että sitä toista voisi rakastaa juuri sellaisena kuin se on vikoineen päivineen.
Mutta minusta on ihan hyväksyttävä tapa ajatella, että "ok, toi Rami tossa on muuten hyvä mies, mutta se tekee ihan liikaa töitä" ja sitten löytää ajan kanssa joku sopiva kompromissi sille yhdessä elämiselle. Tai "Jaska on muuten mulle sopiva kumppani, mutta se ei hallitse ollenkaan rahankäyttöä". Tai "Villen kanssa kaikki muu sujuu, paitsi et kun se suuttuu, niin kukaan ei uskalla olla sen lähettyvillä".
Ainakaan minä en ole löytänyt vielä niin täydellistä kumppania, ettenkö olisi jotain petrattavaa hänestä löytänyt.
Tai ehkä jossain on vielä joku sellainen mies, jonka kanssa sovin niin hyvin yhteen, ettei mitään ongelmaa missään asiassa voi ikinä olla.
- Tuskinpa vaan kuitenkaan!