Tarkoittaako kiltteys tyhmää nössöä ja ilkeys taas fiksua ja "puolensapitävää"?

Mä pelaan hormonitasapainon tai minkä lie syyn takia välillä toista, välillä toista roolia. Olen järkytyksekseni huomannut, että ilkeänä saan enemmän respektiä ja kilttinä sellaisia väsyneen halveksivia katseita ja naureskelua. Selvääkin selvempää, että olen mieluummin vittumainen kuin kiltti, vaikka sisäisesti se pahaa tekeekin. Joku välimalli olisi kenties järkevin.

Ihminen on laumaeläin ja laumassa kiltti = alistuva = omeganaaras. Sen sijaan hyökkäävä = hierarkiassa ylempänä = alfanaaras. Näin me ihmisetkin toisiamme tulkitsemme, vaikka juhlapuheissa ja uskonnollisissa liturgioissa puhumme nöyryyden palkitsevuudesta. Katin paskat, sanon minä!

Ei minusta ollenkaan noin aikuisten ihmisten maailmassa. Ei ainakaan niissä piireissä joissa itse liikun työssäni ja tuttavapiirissäni.



Itse en ole erityisen kiltti mutten ilkeäkään. Osaan pitää kiinni kannoistani ja eduistani, mutta en tarvitse siihen ilkeilyä. Arvostamiini ihmisiin kuuluu myös ihan kaikenlaisia, sellaisia joiden perusluonne on kiltin ja hiljaisenoloinen tai sellaisia jotka rempseydessään ja suorasanaisuudessaan joku voisi tulkita jopa ilkeiksi.

Jyrki Lehtola, Sofi Oksanen, Juha MIkäsenniminytolikolumnisti jossain lehdessä, Matti Klinge... Aika monet kuvittelevat, että ilkeys on osoitus älykkyydestä, siksuudesta ja puolensa pitämisestä.



Vaikka oikeasti niin ei tietenkään ole.

maailmassa mutta ei todellakaan nössö. Ison kansainvälisen yrityksen johtoportaassa ei voi olla nössö:) Oikeudenmukainen, ehdottoman rehellinen, ymmärtäväinen ja toisia ajatteleva ja empaattinen kylläkin. Lisäksi äärimmäisen fiksu (no siihen asemaan ei muuten pääse) ja sanansa mittainen.



Mutta kiltteys erityisesti kotona ja ystäväpiirissä tulee ilmi siinä miten auttavainen ja huomioonottava hän on meitä muita kohtaan. Aina valmis puolustamaan ja auttamaan - myös omalla kustannuksellaan. Ei ikinä halua satuttaa läheisiään millään tavalla.

Ja kiltteys on todella puoleensavetävää. Haluan ympärille paljon ja VAIN kilttejä muut huomioivia ihmisiä. Kiltit ovat yleensä myös järkeviä ja älykkäitä.



Ilkeistä ei tykätä ja yksin jäävät. Ilkeys on mielestäni älyn puutetta. Vastenmielisiä tyyppejä.

Vaikka tokikaan sen ei sitä tarvitse olla. Kiltti ihminen voi pitää puolensa ja määrittää omat rajansa niin, ettei alistu kenenkään hyväksikäytettäväksi.



Ilkeys on helpompaa määrittää, se ei ole fiksua, vaan tahallista toisten henkistä tai fyysistä satuttamista, toisten etujen polkemista omaksi hyväkseen.



Ilkeys ei välttämättä ole lainkaan älykästä, se voi olla äärimmäisen läpinäkyvää ja tyhmääkin. Mutta siinä, missä kiltti ihminen VALITSEE tehdä toisille hyvää, ilkeä VALITSEE olla itsekäs ja häijy.

kuka oikeasti haluaisi olla esimerkiksi ilkeän lääkärin tai sairaanhoitajan potilas? Tai ilkeän ihmisen ystävä tai puoliso?



Tilanteessa, jossa on niukasti resursseja ja se aiheuttaa ihmisten välille kilpailutilanteen, ilkeydestä voi olla hyötyä koska silloin herkemmät väistävät. Mutta oikeassa elämässä kilteillä on yleensä mielekkäitä ihmissuhteita ja onnellinen perhe-elämä sekä muutenkin asiat ihan hyvin.

Voisin kuvitellla että ilkeä ihiminen joka on puoleensa vetävä on narsistinen. Koska nehän osaa olla myös oikein ihania.



Tietenkin ihminen joka on aina ilkeä ei ole kovin suosittu. Mutta narsistinen joka on ilkeä "piilossa" voi olla todella suosittu, ja saapi kiltit ihmiset näyttämään ilkeiltä...