Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minä aloitin täysin nollasta, kun kotoa muutin.
28.12.2012 |
Olin 16-vuotias, lähdin köyhästä maalaiskodista opiskelukaupunkiin soluasuntoon 1990-luvulla. Sain kotoa kattilan ja pari astiaa ja liinavaatetta, vanhoja ja kuluneita, ja tietty omat tavarani. Eli lapsuuden sängyn ja työpöydän. Kotiin lomalle mennessä lapsuudenhuoneeni oli melkein tyhjä.
Alkuvuodet oli karuja ja vaikeita. En todellakaan saanut vanhemmilta rahaa tai juuri apuakaan. Periaate oli, että nyt asut omillas, hoida ite asias. En osannut laittaa ruokaa, huolehtia talousasioista tai mistään. En tajua, miten vanhempani ei opettaneet mulle mitään! En itse osannut sellasta pyytää.
Hirvittää kun ajattelenkin. En ikipäivänä anna omien lasteni joutua niin tyhjän päälle! Opetan heille pienestä pitäen tarpeellisia taitoja (tytölle ja pojille) ja kaikkea rahan hallinnasta lähtien. Aloitin kullekin säästämisen heti kun syntyivät, ja vaikka meidänkin tulot jää alle suomalaisen keskiansioiden, en päästä omia lapsiani muuttamaan ilman killinkiäkään kotoa.
"Parhaat" nuoruusvuodet oli tosi vaikeita, vaikken sitä tässä osaa kuvatakaan. Yksinäisiä ja avuttomia. Ja nälkäisiä!
Kommentit (14)
minäkin sain kotoa lähtiessäni. Huonekaluja sentään sängyn ja tuolin, astioita ja kattiloita. Vanhat vaatteeni.
Siivota sentään osasin jotenkuten. Mutta pakko sanoa, että kyllä omalleni haluan opettaa ihan kunnolla kaikki kotityöt ja ruuan laiton, ei tarvitse ihan kaikkea itse pähkäillä tai oppia kantapään kautta.
Minä pesin ensimmäistä kertaa elämässäni vasta omassa asunnossa uunin, wc:n jne. Samoin pyykkiä ja sen pesemiseen en saanut äidiltäni mitään ohjeita (isältä niitä olisi ollut turha kysyäkään), enkä sitten kysynytkään apuja kun oli niin kova tarve näyttää että hyvin pärjään alaikäisenä itsekin. Äitini oli hoitanut nuo asiat aina ja pyykkiä ei kotona saanut kukaan muu pestä.
Ruuanlaittoa osasin sen mitä yläasteella opeteltiin kotitaloustunnilla ja sieltä peritty koulukirja oli ja on itse asiassa vieläkin isona apuna ihan perusjuttujen kanssa :) Onneksi sen sain mukaan, oli juuri kirjat vaihtumassa uusiin kun päätin yläasteen.
Muutenkin oli aikamoista ponnistelua saada kotiin kaikki tarvittava. Opiskellessa itse maksettava kirjat, kodinkoneet ym. minkä moni muu sai suoraan vanhemmiltaan. Ensimmäisessä asunnossani olin kuukauden ilman verhoja (ei sälekaihtimia) kun ei vaan heti ollut varaa niitä ostaa. Meni varmasti vuosia päästä siihen tilanteeseen mihin muut pääsi samantien kotoa muuttaessaan.. Harmittihan se joskus kun kaverit ihmetteli miksi ei ollut varaa lähteä bilettämään.. ei ollut kun piti maksaa niitä verhoja ja kirjoja ym.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Meni varmasti vuosia päästä siihen tilanteeseen mihin muut pääsi samantien kotoa muuttaessaan.. Harmittihan se joskus kun kaverit ihmetteli miksi ei ollut varaa lähteä bilettämään.. ei ollut kun piti maksaa niitä verhoja ja kirjoja ym."
Todella, siihen meni vuosia. Koko opiskeluaika oli mullakin tosi kituuttamista, ilman mitään kodinhoitotaitoja. Se oli raskasta.
Selvin ja kurjin vaikutus köyhyydestä oli se, ettei ollut varaa bussikorttiin. Asuin 10 km keskustasta ja kävelin kouluun ja takas. En pystynyt lähtemään aina kavereille toiselle puolelle kaupunkia. Ei ollut varaa lähteä edes kahville koulun jälkeen. Sosiaalinen elämä kuihtui köyhyyden takia, jäin yksin nuoruusvuosina ja nyt työikäisenä en ole enää kavereita juuri löytänyt.
Katkeraksi meinaa vetää. Nyt olen viimein suht hyvin toimeentuleva ja kantapään kautta olen kaiken opetellut, mitä osaan. Mutta olen yksinäinen ja välit perheeseen on katkenneet, kun eivät tukeneet edes kaikista vaikeimpina aikoina.
Köyhyys ei tule yksin, se vie kaiken mennessään.
laittaa ruokaa tai esim. pestä hellaa?
laittaa ruokaa tai esim. pestä hellaa?
Meillä köksää veti kuviksenope, joka ei osannut itsekään mitään. Tunneilla riehuttiin ja juteltiin kavereiden kanssa. Opella ei ollut aina edes mitään ohjelmaa meille. Näin meillä maalla.
laittaa ruokaa tai esim. pestä hellaa?
Osasin siivota, pyykätä, pestä hellan, leipoa, kokata jne. Rahankäyttöä en osannut, koska koskaan minulla ei ollut ollut omaa rahaa. En saanut vanhemmilta pennin pyörylää, en muuttoapua enkä yhtään esinettä.
Minulle luvattiin kalustettu asunto, mutta se ei ollut kalustettu. Hain ikealta itselleni patjan, peiton ja tyynyn, euron kaupasta kattilan, mukin, lautasen ja kauhan.
Sähköt katkesivat kuukauden päästä, koska en tiennyt, että sähkösopimus pitää itse tehdä. Minulla ei ollut mitään. Kotoa ei soiteltu, miten pärjään, olin todella yksin ja masentunut. Olin kirjoittanut ylioppilaaksi ja tein erilaisia töitä, selvisin siitä ajasta jotenkuten. Pikkuhiljaa tilanne koheni, mutta jaloilleni pääsin vasta kun tapasin mieheni ja muutimme yhteen ja sain opiskelupaikan.
Tuo aika jäi mieleeni todella ahdistavana. Se myös vaikutti voimakkaasti suhtautumiseeni vanhempiini. En käsitä miten joku voi olla noin julma omaa lastaan kohtaan, vaikka tässä tapauksessa he eivät vain ehtineet välittää siitä, missä olin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä köksää veti kuviksenope, joka ei osannut itsekään mitään. Tunneilla riehuttiin ja juteltiin kavereiden kanssa. Opella ei ollut aina edes mitään ohjelmaa meille. Näin meillä maalla.
mutta kyllä meillä köksäntunnilla tehtiin aina ruokaa ja harjoiteltiin myös muita kotitöitä tiskaamisesta ja hellan pesemisestä lähtien.
laittaa ruokaa tai esim. pestä hellaa?
Osasin siivota, pyykätä, pestä hellan, leipoa, kokata jne. Rahankäyttöä en osannut, koska koskaan minulla ei ollut ollut omaa rahaa. En saanut vanhemmilta pennin pyörylää, en muuttoapua enkä yhtään esinettä.
Minulle luvattiin kalustettu asunto, mutta se ei ollut kalustettu. Hain ikealta itselleni patjan, peiton ja tyynyn, euron kaupasta kattilan, mukin, lautasen ja kauhan.
Sähköt katkesivat kuukauden päästä, koska en tiennyt, että sähkösopimus pitää itse tehdä. Minulla ei ollut mitään. Kotoa ei soiteltu, miten pärjään, olin todella yksin ja masentunut. Olin kirjoittanut ylioppilaaksi ja tein erilaisia töitä, selvisin siitä ajasta jotenkuten. Pikkuhiljaa tilanne koheni, mutta jaloilleni pääsin vasta kun tapasin mieheni ja muutimme yhteen ja sain opiskelupaikan.
Tuo aika jäi mieleeni todella ahdistavana. Se myös vaikutti voimakkaasti suhtautumiseeni vanhempiini. En käsitä miten joku voi olla noin julma omaa lastaan kohtaan, vaikka tässä tapauksessa he eivät vain ehtineet välittää siitä, missä olin.
Todella ihmeellistä, miten kovia jotkut ovat omia lapsiaan kohtaan. En ymmärrä. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei muokaan tosiaan KUKAAN opettanut ruokaa laittamaan. Niin vaan olin 7v, kun ensimmäistä kertaa laitoin ruokaa meidän koko perheelle. Omin avuin. Siitä mitä kaapista löytyi. Ilman opastusta. Ja maistui muuten kaikille. Opettelin myös ihan itse tuon ikäisenä pesemään pyykkiä yms. Jotain asioita ei vain ole pakko opettaa, ne oppii jos haluaa oppia. Ei se ole niin vaikeaa ;)
Äitini on aina ollut marisija, ja isä hermoheikko,heh.Äiini sanoi ettei hänellä oikein ole mitään annettavaa kun muutin pois kotoa.Sain mukaani tyynyn ja peiton ja peilin....
Musta mun vanhemmat on säälittäviä.Mä nauran niille päin naama nyt 20 vuotta myöhemmin.Muistan aina kertoa, miten autan toisia ihmisiä myös taloudellisesti.Kaikki uutena ostetut vaatteeni annan Viroon, en äidilleni, joka kehtas multa pyytää niitä..Laitoin myös täss jätesäkillisen Finlaysonin satiinilakanoita pestyinä ja silitettyinä Viroon myöskin.Huvittavinta oli että äitini pyysi niitä mökille itselleen...ei jumankauta.
Nyt kun vanhempani ovat vanhoja, en todellakaan aio auttaa heitä tippaakaan missään.Ihan saavat tilata maksullisia auttajia.J avarmaan ei tarvi mainita , että edelleenkään heillä ei ole "mitään" velattomat, 2 asunnon omistajat.Mä oikein nautin siitä kun kerron heille miten säästän lapsilleni ja laitan rahaa sivuun ja saavat sitten pesämunan millä hankkia tavarat ekaan kotiinsa. Äitinä on lämmin kuin jääpala.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
se oli laatikollinen vaatetta ja toinen laatikollinen mun kirjevaihtokirjeitä.
Siitä alkoi mun yksin eläminen
Kaikki muu jäi siskoilleni
se oli laatikollinen vaatetta ja toinen laatikollinen mun kirjevaihtokirjeitä.
Siitä alkoi mun yksin eläminen
Kaikki muu jäi siskoilleni
Toivottavasti joku kova äiti ottaa näistä tarinoista opikseen. Se ero normaaliperheistä tuleviin on ihan mielettömän valtava. Normaalia on välittää lapsistaan ja auttaa heidät alkuun, ei heittää pesästä kuin linnunpojat.
Se vaikea alku voi pilata koko elämän, ainakin se vaikeuttaa pärjäämistä monen monta vuotta. Itsenäistyminen on ihan tarpeeksi vaikeaa muutenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei muokaan tosiaan KUKAAN opettanut ruokaa laittamaan. Niin vaan olin 7v, kun ensimmäistä kertaa laitoin ruokaa meidän koko perheelle. Omin avuin. Siitä mitä kaapista löytyi. Ilman opastusta. Ja maistui muuten kaikille. Opettelin myös ihan itse tuon ikäisenä pesemään pyykkiä yms. Jotain asioita ei vain ole pakko opettaa, ne oppii jos haluaa oppia. Ei se ole niin vaikeaa ;)
Tosin mä en jotenkin osaa olla katkera aiheesta. Elämä nyt meni niin kuin meni, ja kaikki asianosaiset toimi parhaansa mukaan. Kaikkien paras nyt ei vaan välttämättä ole kamalan paljon. ;)
Itse tosin olen saanut omatoimisesti opetella pyykkäämään 12-13-vuotiaana. Ei siihen kukaan opettanut eikä kukaan muukaan pyykkejäni pessyt, niin siitä se oli vaan opeteltava. Ja kyllähän suuri osa lempivaatteista kärsi opetellessa.
Muistan kyllä lapsuudestani, että meillä joskus viikonloppuisin laitettiin ruokaa. Ensisijaisesti kyllä muistelen alakouluikäisenä huolehtineeni itse ravitsemuksestani lämmittämällä uunissa valmispitsaa, -makaronilaatikkoa ja -maksalaatikkoa. Jossain kohdin kotiin tuli mikro, ja siinä oli helppo lämmittää valmishampurilaisia. Aamuisin söin leipää margariinilla. Useimpina päivinä näitä ruokia kuitenkin oli, vain ehkä parina päivänä kuussa piti olla nälässä.
Olen käynyt 16-vuotiaasta töissä ainakin kahtena päivänä viikossa. Oli aika raskasta. Lukio ja siihen perään vaativat yliopisto-opinnot tiukkaan tahtiin olisivat olleet ihan riittävän raskaita jo sinällään, saati kun siinä ohessa piti vielä painaa inhoduunia ja koota pääkoppaansa.
Taloudellisen eriarvoisuuden ymmärsi parhaiten opiskeluaikana, kun toiset samalta kurssilta vietti kesät hauskoilla ekskursioilla toisella puolella maailmaa, ja itsellä ei rahat riittäneet työssäkäymisestä huolimatta edes tärkeimpiin kurssikirjoihin. Muistan, että mun bruttotuntipalkka oli 30 mk, enkä ikinä saanut sitä yli 800 mk maksavaa kirjaa ostettua. Haluaisin uskoa, että tämä ei nyky-yhteiskunnassa enää tapahtuisi. Nykyopiskelijoille on kuitenkin töitä tarjolla, toisin kuin meillä laman aikana itsenäistyneille.
Juu, nykyisin menee hyvin ja tienaan ihan kamalan paljon. On (käteisellä maksettu) kotikin vahvaa sisustuslehtitasoa, vaikka aika masentuneen sotkukämpässä olenkin ensin kasvanut ja sitten opiskellut. Joten ei siitä mitään elinkautista tullut. Mutta juu, helvetin paljon helpommallakin olisi voinut nuoruudesta ja varhaisaikuisuudesta selvitä.
Sen haluan vielä mainita, että ainakin yksi juttu on, minkä suhteen en ole vielä yli päässyt. Se on välinpitämätön ja välttelevä suhtautuminen omaan terveydentilaan ja esim. lääkärikäynteihin. Tää niin selvästi liittyy siihen välinpitämättömyyteen kodinhoidon suhteen... Olen viimeisen kymmenen vuoden sisään käynyt hammaslääkärillä, silmälääkärillä, kerran korvalääkärissä ja kerran papa-kokeessa. Olisi varmaan aika fiksua käydä mittauttamassa kolesterolit ja verensokerit sekä käydä jollain spesialistilla näyttämässä polveani, jossa taitaa olla jotain liian löysää nivelsidettä. Ehkä vielä joskus... :)
Alue: Aihe vapaa
Minä kuulun myös siihen joukkoon, joka sai kotoa lähtiessään perinteiseen tapaan "sata metriä etumatkaa".
Siihen aikaan oli kuitenkin olemassa emäntäkoulu, jossa sai perusopit oman huushollin hoitoon, niin ruuanlaittoon, vaatehuoltoon kuin kaikkeen muuhunkin.
Olisi varmaan aika hyvä koulu vielä nykyäänkin, sukupuolesta riippumatta. Niiltä vuosilta en kyllä tiedä kuin yhden pojan, joka kävi emäntäkoulun ja elättää itsensä tietääkseni leipurina.