Miten miehenne reagoi teidän "kiukutteluun"?

hommista, jotka olen suunnitellut tekeväni. Mies tarjoaa usein apuaan ja saatan sitten jotain hänelle antaakin tehtäväksi.

Jos tunnen väsymystä ja alkaa kiukku nousta pintaan, pidän hetken paussin ja jatkan sitten. Miksi siirtäisin omat tunteeni miehelle?

En minäkään kiukkuani miehelleni siirtänyt. Nimenomaan siivosin itsekseni. Mutta olemukseni oli hänelle liikaa. Ilmeisesti hän ei vaan kestä tunteita, suuntaan eikä toiseen.

Jos puolisoni huokailisi ja kireänä siivoaisi. Jos on paha mieli tai suututtaa, niin miksei sitä voi käsitellä? Mutta ei, kivempi olla vähän marttyyri.

onhan se täysin lapsellista ja myöskin turhaa kiukutella toisille, mutta kun ihmisiä tässä ollaan niin itsekin joskus sorrun samaan. Esim. kun pitäisi lähteä ulos ja kaikilla lapsilla on lapaset, villasukat ja pipot kateissa, niin joo, kyllä mä hermostun ja siinä kaikki saattaa kuulla kunniansa. Saatan myöskin heikkouksissani joskus kiukutella miehelle vaikkei hänessä varsinaista syytä edes ole. Pyydän kyllä aina jälkeenpäin anteeksi.



Meillä mies suhtautuu tähän yleensä lempeydellä ja tulee auttamaan. Saattaa jälkeenpäin sanoa että oli taas minulta ihan turhaa kiukuttelua. Tai naureskelee mun temperamentille. Joskus saattaa hermostua itsekin ja ärähtää tilanteessa tyyliin että alapa rauhoittua nyt tms. Aika leppoisa mies kuitenkin. Joskus ihan hävettää oma käytös ja varsinkin kun toinen on vaan lempeä.

on kiire ja vaikka kuinka yritän järjestää, muksu levittää tavaroita tai mies kesken tiskaamiseni käy laittamaan ruokaa (tietäisittepä kuinka pieni keittiö voi olla).

Mies ei reagoi mitenkään, tietää että vihaan sotkua ja korvien välissä alkaa kiristää samantien kun kaikki paikat on kaaoksessa, saattaa auttaa tai menee pois jaloista.

En kyllä kiukuttele raivoamalla ja polkemalla jalkaa mutta saatan äsähdellä epäystävällisesti kaikille ja kaikesta.

Siivosin eilen ilmeisesti liian nopealla tempolla ja taisin pari kertaa huokaistakin.

Suomennettuna: siivosin mielenosoituksellisesti kuin raivopäinen, kolistellen huonekaluja ja tempoillen tyynyjä ja peittoja, ja koko ajan itsekseni mukisten ja kiroten, ivallinen ilme naamallani. "Siivotaan siivotaan nyt yksin tässä niin että kaikki varmasti näkee että perkele nyt siivotaan! Ja jos joku kehtaa tulla mäkisemään metelistä, saa ilmurin letkun kaulan ympärille saatana."

Miksi piti siivota vihaisena? Tuossa tilanteessa olisin mennyt juttelemaan mieheni kanssa, että nyt mua vituttaa kun pitäisi alkaa siivota eikä kukaan muu näytä alkavan hommaan mun kanssa. Alatko sä nyt vai huomenna, jos mä teen nyt oman osuuteni niin haluatko sä tampata matot heti saman tien vai myöhemmin. Vai jätetäänkö siivous kokonaan tekemättä, sekin sopii.

Ja hän minulle. Millainen parisuhde ei kestä kiukuttelua?

Kyllä minä olen joskus pahalla tuulella ja meillä onneksi sen saa myös vapaaasti näyttää, niin lapset kuin aikusetkin. Jos mies huomaa että olen pahalla päällä, hän jättää minut rauhaan, mikä onkin parasta. Samoin minä jätän miehen rauhaan jos huomaan että hän on kireällä ja pahalla päällä, en esim. silloin pyydä tai vaadi häneltä mitään.



Lasten pahasta mielestä meillä jutellaan lasten kanssa, koska lapsia vielä täytyy opettaa tunteiden tunnistamisessa ja käsittelyssä, mutta me aikuiset osaamme sen kyllä itsekin ilman "tukea".

Siivosin eilen ilmeisesti liian nopealla tempolla ja taisin pari kertaa huokaistakin.

Suomennettuna: siivosin mielenosoituksellisesti kuin raivopäinen, kolistellen huonekaluja ja tempoillen tyynyjä ja peittoja, ja koko ajan itsekseni mukisten ja kiroten, ivallinen ilme naamallani. "Siivotaan siivotaan nyt yksin tässä niin että kaikki varmasti näkee että perkele nyt siivotaan! Ja jos joku kehtaa tulla mäkisemään metelistä, saa ilmurin letkun kaulan ympärille saatana."

Miksi piti siivota vihaisena? Tuossa tilanteessa olisin mennyt juttelemaan mieheni kanssa, että nyt mua vituttaa kun pitäisi alkaa siivota eikä kukaan muu näytä alkavan hommaan mun kanssa. Alatko sä nyt vai huomenna, jos mä teen nyt oman osuuteni niin haluatko sä tampata matot heti saman tien vai myöhemmin. Vai jätetäänkö siivous kokonaan tekemättä, sekin sopii.

Imurointi on vain sellainen homma että vähemmästäkin vituttaa. Enimmäkseen ahdas asunto, vanha ja kömpelö imuri jää joka paikkaan jumiin, lisäksi pitää imuroida selkä kumarassa ja millään ei raaskisi ostaa uutta imuria.

Onneksi ei ketään haittaa, kun siivoan imuroimalla yleensä silloin, kun ketään ei ole kotona.

Muu siivous ei aiheuta mitään kiroilua tai marttyyriutta, kunhan yritän vipinällä järkätä ja tiskata ja hinkata että joskus on valmista.

-ei ap-

Silloin ku te siivootte tms? :O outoo..

Siivosin eilen ilmeisesti liian nopealla tempolla ja taisin pari kertaa huokaistakin.

Suomennettuna: siivosin mielenosoituksellisesti kuin raivopäinen, kolistellen huonekaluja ja tempoillen tyynyjä ja peittoja, ja koko ajan itsekseni mukisten ja kiroten, ivallinen ilme naamallani. "Siivotaan siivotaan nyt yksin tässä niin että kaikki varmasti näkee että perkele nyt siivotaan! Ja jos joku kehtaa tulla mäkisemään metelistä, saa ilmurin letkun kaulan ympärille saatana."

Miksi piti siivota vihaisena? Tuossa tilanteessa olisin mennyt juttelemaan mieheni kanssa, että nyt mua vituttaa kun pitäisi alkaa siivota eikä kukaan muu näytä alkavan hommaan mun kanssa. Alatko sä nyt vai huomenna, jos mä teen nyt oman osuuteni niin haluatko sä tampata matot heti saman tien vai myöhemmin. Vai jätetäänkö siivous kokonaan tekemättä, sekin sopii.

Ai niin mut täällähän kaikki on niin pimeitä, että käyvät terapiassa ja latelevat sitten ulkoa terapeutin lätinöitä...

Jos vituttaa niin kyllä sitä saa sen näyttääkin. Kummat parisuhteet ja kodit, jos ei saa höyryjä päästää pihalle. Keskustella ehtii sitten myöhemminkin. Kyllä mäkin tasan siivoan silloin kun on sen aika, enkä ala lässyttää että haluatteko te nyt vai myöhemmin vai etten ollenkaan... Jotkut asiat on vaan tehtävä, jos alkaa koko perheen tunnetiloja selvitellä, jää kyllä moni homma tekemättä.

T: tuulispää

Jos on hermot kireällä ja siivous tuntuu auttavan, niin voisiko muu perhe vaikka pullakahveille siksi aikaa kun tunteet tasaantuu. Kireää siivoojaa on kyllä kamala katsoa. Koko lapsuus meni noin, äiti huokaillen siivosi ja jos vähänkin väärin jotain teki, huokailu lisääntyi.

Mikä onkin täysin oikea lähestymistapa. Jos haluan mieheltä apua, pyydän sitä. Jos puran kiukkua siivoamseen, en halua enkä tarvitse apua. Väsyneenä minuun ei saa koskea.



Miehen mielestä olen temperamenttinen - hänen mielestään se on samalla tavalla söpöä kuin pienen koiran räksytys, josta myöskään ei tarvitse välittää.



Näiden asenteiden jälkeen häntä on todella vaikea saada kuuntelemaan, jos minulla on oikeasti hätä ja tarvitsen tukea.

miksei teidän miehet tee mitään :O Silloin ku te siivootte tms? :O outoo..

Jos ehtii tajuta että järjestän ja keksii missä voi auttaa. Pienen asunnon etuja että nopea järjestellä mutta miinuksena se, ettei tarvita kuin petaamaton sänky, että näyttää sotkuiselta. Tosin ihan vain petaamaton sänky ei saa minua kiukuttelemaan, tarvitaan tiskivuori, laittamaton ruoka, ylitse vyöryävä pyykkikori, haiseva vessa ja kaikki muksun lelut kirjahyllyn kirjoja myöten leviteltynä että alkaa korvien välissä napista jos vielä pitäisi ehtiä salille/kauppaan/asioille tms..

Tosin uskoisin, että se on se kiire joka silloin hiostaa, ei sotku, mutta kun en osaa antaa niiden olla jos siivoamiselle on hetkikin aikaa.

Kummat parisuhteet ja kodit, jos ei saa höyryjä päästää pihalle. Keskustella ehtii sitten myöhemminkin.

kodilta, jos siellä ei saa rauhassa ilmaista kaikenlaisia tunteitaan, myös tympääntymistä, kiukkua jne. Meillä onneksi molemmat kestää hyvin kaikki arkeen kuuluvat tunteet joten ei tarvitse näytellä iloista naamaa koko ajan ettei toisen mieli vaan pahoitu.

t. 9

Osaan hyvin samaistua ap:n mieheen.



Eivät naiset koskaan ole pahalla tuulella eivätkä riehu kotona, siis näin ajattelevat naiset itse.



Mutta karu totuus on, että kyllä te riuhutte ja tuhisette ja kyllä viestitte, että kaikki sotku, kiukku ja mm. maailmanrauhan puuttuminen ovat juuri miehen syytä.



Toinen asia, mitä ei miesaivoilla voi ymmärtää on leipominen. Jos kerran kärsitään paino-ongelmista, keittiö tulee sotkuiseksi, leipomisesta tulee muutakin vaivaa ja 100% todennäköisyydelllä leipominen menee jollain suuremmalla tai pienemmällä tavalla pieleen, niin miksi sitten leivotaan.



Ja bionuksena on, että eihän mamma leivo oman itsensä takia vaan perheelle. Yleensä (mutta ei aina) kirsikkana kakun päällä on, että onneton mies syö leivonnan lopputuotetta väärin. Jos syö ilman kyselyitä, niin sitten on sika, kun lapset tai osa olikin varattu ompelukerholle. Jos ei syö, niin sitten tulee syyllistävä kysymys, että miksi en syö.



Eli kyllä on olemassa siivontariuhumista ja leivontariehumista. Jätetään ompeluriehumisen analysointi siihen, kun joku tekee siitä oman ketjun.. :D

Äitini harrasti sitä. Just se tuhahtelua ja "hieman liian nopea tempo". Teki taatusti selväksi että minä ressu se tässä taas raadan ja kukaan muu ei koskaan tee mitään. Mene siinä sitten kysymään että mitä mä voin tehdä, niin vastaus on taatusti että et mitään, mene sinä vaan katsomaan telkkua niinkuin isäsikin. Samanlaisia olette muutenkin.

Tunteiden näyttäminen on ihan ok. Jos pitää jatkuvasti riehua ja tiuskia niin sit täytyy jutella ihan kunnolla siitä, mikä mättää. Mutta itsekin osoitan mieltä niin harvoin, että mies kyllä sen heti huomaa, yleensä kysyy mikä nyt on ja just vaikka siivoamisesta sanoo että "oisin mäkin voinut ton tehdä, olisit pyytänyt."



Jos on kyse jostain ihan muusta johon mies vaikka ei voi vaikuttaa, niin yleensä hän antaa minun olla ja esim. leikkii lasten kanssa sivummalla ettei lasten riehunta ärsytä minua lisää. Samoin teen itsekin, menen vaikka lukemaan kirjaa lapsen kanssa jos mies on huonolla tuulella ja haluaa olla rauhassa.

Äitini harrasti sitä. Just se tuhahtelua ja "hieman liian nopea tempo". Teki taatusti selväksi että minä ressu se tässä taas raadan ja kukaan muu ei koskaan tee mitään. Mene siinä sitten kysymään että mitä mä voin tehdä, niin vastaus on taatusti että et mitään, mene sinä vaan katsomaan telkkua niinkuin isäsikin. Samanlaisia olette muutenkin.

Mies auttaa paljon ja on omatoiminen. En edes pahimmassa kiireessä ajattele että joudun yksin tekemään eikä esim mies tekisi ikinä mitään :D

Silti kiukuttaa kun on kiirettä jos vielä päälle lätkäistään kaaos, ei voi minkään.

Minulla ei ole tapana riehua eikä kiukutella. Ei tosin hyvin paljon siivotakaan, jos se selittää ...



Mies taas on aika huono tulkitsemaan tunteita. Lieneekö se suomalaisen äijän perinnöllinen perusominaisuus?



Oma ukkoni tässä taannoin valitti "kiukuttelustani". Oikaisin kyllä asiaa: ei, en kiukutellut, vielä vähemmän riehuin, sillä istuin hyvin hiljaisena, kyyneleet silmissä kun niin itketti. Olin surullinen ja oli paha mieli, ja mies tulkitsi sen kiukutteluksi. Ei ymmärrä, ei.