Lue keskustelun säännöt.
Miten miehenne reagoi teidän "kiukutteluun"?
18.12.2012 |
Siivosin eilen ilmeisesti liian nopealla tempolla ja taisin pari kertaa huokaistakin. Kuitenkaan en mitään miehelle sanonut enkä hänelle kiukutellut.
Mies hermostui ja alkoi sättiä minulle kuinka pitäisi lopettaa tuollainen riehuminen. (En todellakaan riehunut).
Tiedän, tyhmä aihe ja pienestä tänne kirjoitan. Mutta kysyn ihan mielenkiinnosta kuinka teidän miehet suhtautuvat siihen, jos joskus teette jotain draivilla ja vain lievästi kireällä mielialalla.
Taidan olla miehelleni punainen vaate, joka etsii neagtiiviset asiat minusta vaikka käyttäytyisin kuinka.
Kommentit (27)
Osaan hyvin samaistua ap:n mieheen.
Eivät naiset koskaan ole pahalla tuulella eivätkä riehu kotona, siis näin ajattelevat naiset itse.
Mutta karu totuus on, että kyllä te riuhutte ja tuhisette ja kyllä viestitte, että kaikki sotku, kiukku ja mm. maailmanrauhan puuttuminen ovat juuri miehen syytä.
joka harrasta tollaista piilomarttyyri siivoamista. En nyt tiedä oliko ap:llä tällainen fiilis, mutta mieheni saattaa tiskata tai siivota niin, että sellainen järjetön kireä ilmapiiri leviää talon joka koloon...
Itse kiukuttelen lähinnä väsyneenä kun on pää ihan sumussa ja tuntuu, että kaikki vaativat jotain ja liian monta asiaa järkättävänä jne. Mutta yleensä kyllä sanon silloin ihan ääneen, että sori olen vähän kireenä koittakaa kestää...
Yleensä mieheni on psyykkisesti niin huterassa tilassa, ettei osaa ottaa minun 'kiukutteluani' yhtään vastaan -eikä lasten, mutta joskus hän yllättää ja tulee halaamaan tai kysyy haluanko levätä, jos hän hoitais tämän homman loppuun. Samoin minä tarjoudun keventemään hänen taakkaansa kun huomaan, että voimat on hänellä lopussa (eli usein).
Tuohon pullantuoksuiset äidit tekstiin haluaisin vielä todeta, että joskus tosiaankin saatan aika väsyneenäkin tempaista jotain spesiaalia, ja olenkin sanonut miehelle, että jos aina jäisin odottelemaan jotain ihanne tilannetta ei meillä tehtäisi koskaan mitään vähän erikoisempaa. Ja näistä tempauksista saa yleensä kuitenkin loppujen lopuksi positiivista virtaa, joskus täytyy vaan ensin riuhtoa itsensä sen sumun (tai kiviseinän) läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siivosin eilen ilmeisesti liian nopealla tempolla ja taisin pari kertaa huokaistakin.
Suomennettuna: siivosin mielenosoituksellisesti kuin raivopäinen, kolistellen huonekaluja ja tempoillen tyynyjä ja peittoja, ja koko ajan itsekseni mukisten ja kiroten, ivallinen ilme naamallani. "Siivotaan siivotaan nyt yksin tässä niin että kaikki varmasti näkee että perkele nyt siivotaan! Ja jos joku kehtaa tulla mäkisemään metelistä, saa ilmurin letkun kaulan ympärille saatana." Miksi piti siivota vihaisena? Tuossa tilanteessa olisin mennyt juttelemaan mieheni kanssa, että nyt mua vituttaa kun pitäisi alkaa siivota eikä kukaan muu näytä alkavan hommaan mun kanssa. Alatko sä nyt vai huomenna, jos mä teen nyt oman osuuteni niin haluatko sä tampata matot heti saman tien vai myöhemmin. Vai jätetäänkö siivous kokonaan tekemättä, sekin sopii.
Kun nimenomaan EN siivonnut näin!! Tiedän kyllä kirjoittamasi marttyyrityylin. Ja jos tätä olisin harrastanut, tuskin tänne kirjoittaisin. :)
Olin turhautunut omista asioistani ja purin sitä siivoamalla keittiön. En puhunut kenellekään, tiskasin ja pyyhin pinnat rivakasti. Miehestä oli pelottavaa, kun kuului astioiden kiinää jonkin verran ja näki ovelta minun liikehtivän ripeästi. Tätä kesti 3 minuuttia.
Kenen ongelma? Miehen sikäli, että minä en tunteitani siirtänyt, vaan hänen mielensä hänen omista syistään otti minun tunteeni ja käänsi sen henkilökohtaiseksi loukkaukseksi.
Kysehän oli minun asiastani ja minä ratkaisin sitä tavalla, joka ei kohdistunut kehenkään. Totta kai se tapahtui perheilmapiirissä, mutta on tarkoitus, että aikuiset ihmiset osaavat pitää rajojaan yllä. Totta kai asia puitiin, kun kerran paha mieli oli tullut..
Olin turhautunut omista asioistani ja purin sitä siivoamalla keittiön. En puhunut kenellekään, tiskasin ja pyyhin pinnat rivakasti. Miehestä oli pelottavaa, kun kuului astioiden kiinää jonkin verran ja näki ovelta minun liikehtivän ripeästi. Tätä kesti 3 minuuttia. Kenen ongelma? Miehen sikäli, että minä en tunteitani siirtänyt, vaan hänen mielensä hänen omista syistään otti minun tunteeni ja käänsi sen henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Kysehän oli minun asiastani ja minä ratkaisin sitä tavalla, joka ei kohdistunut kehenkään. Totta kai se tapahtui perheilmapiirissä, mutta on tarkoitus, että aikuiset ihmiset osaavat pitää rajojaan yllä. Totta kai asia puitiin, kun kerran paha mieli oli tullut..
Juuri tätä tarkoitin!
ap
En siksi, että olisin pahalla päällä, vaan siksi, että on niin kertakaikkisen huono kunto ettei meinaa jaksaa.
Jos joku alkaisi siitä vielä tulla vinkumaan niin saisi siivota itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä kiukuttelen päivittäin, joskus montakin kertaa päivässä, riippuu ihan fiiliksestä. Mies ei yleensä reagoi mitenkään, koska on tottunut mun temperamenttiseen luonteeseen. Ääntä riittää ja joskus tavaratkin lentelee. Ja välillä sanon että siivoo itse, mua ei huvita.
p.s. Huokailu ei ole mielestäni kiukuttelua.
Kenen muun syytä tämä kaikki voi olla jos ei miesten itsensä? Ihan kaikesta, kuten maailmanrauhan järkkymisestä ei sentään voi vaimoaan syyttää.
Ei ihan kaikkea jaksa käsittää naisaivoillakaan.
Keittiö ei tule eikä varsinkaan jää sotkuiseksi, jos homma tehdään oikein.
Mutta fysiikantunnilla muinoin opin, että kaaos lisääntyy maailmanlopun lähestyessä.
Eikös se ala olla jo aika lähellä?
Sillä pääsee tämän vuoden joulusiivouksesta kun yrittää vaan sopeutua fysiikan lakien ja muinaisen kalenterin mukaiseen todellisuuteen, mikä se sitten lieneekin.