Lue keskustelun säännöt.
Olen aivan rikki tuon 18v kanssa
04.01.2013 |
Koulun lisäksi ei juuri mitään sosiaalista elämää yksi kaveri jota näkee harvoin. Koulu menee ok. Valittaa ettei ole mitään mukavaa tekemistä tai menemistä. olen niin turhautunut kun olen vuosia yrittänyt kannustaa ja ohjata menemäään eri juttuhin mukaan,harrastamaan, olemaan kavereiden kanssa mutta ei... Nyt on herännyt huomaamaan oman tylsän elämänsä. En pysty enää auttamaan sanon vaan ettei kukaan hae kotoa ja pitää itse olla aktiivinen jos haluaa muutosta... Ei kehtaa kysyä ketään, sanoo, että huono itsetunto.. kehoitan hakemaan apua jos niin isot estot, ei missään nimessä, ei ole sairas... Halu mennä on nyt tullut mutta ei siis juuri kavereita eikä uskallusta tutustua ja tehdä aloitetta kaukaisempiin kavereihin.. Tämä on niin tuskallista äidille kun tyttö on niin mukava ja ihana muuten.
Kommentit (5)
sitten pitää pitää huoli, että saa kavereita. Siellä sitä vasta helposti jääkin yksin!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tyhmä tulla sanomaan, että pitäisi olla onnellinen kun on kotona vaan! Ei kait kukaan ole onnellinen jos omalla lapsella on paha mieli yksinäisyydestä? Ja varmasti ryyppäämisen ja erakoitumisen välistä löytyy joku muukin vaihtoehto. Haloo hei :D
Itse ongelmaan on vaikea keksiä neuvoa. Olen itse ollut samassa tilanteessa, tosin hieman vanhempana ja uudelle paikkakunnalle muutettuani. Itse kieriskelin pitkään itsesäälissä kotona, kunnes päätin rohkaistua ja edes yrittää hankkia kavereita. Menin erääseen harrastusryhmään ja sitä kautta sain yhden kaverin, jonka myötä taas toisen jne.
Muista kehua tytärtäsi ja antaa positiivisia kokemuksia kotona. Niiden kautta vahvistat hänen itseluottamustaan ja rohkaiset. Älä syyllistä tytärtäsi kaverittomuudesta, vaan koita lähinnä tukea :)
Olisin halunnut mennä ja tulla, mutta kavereita ei ollut, enkä yksin kehdannut mennä mihinkään. Mulle paikkakunnan vaihdos ja opiskelujen aloittaminen teki hyvää. Reipastuin, sain kavereita ja yhtäkkiä oli outoa, kun pyydettiin mukaan vaikka minne ja seuraa löytyi. Pitkät lomat kotipaikkakunnalla olivat tuskaa, sillä siellä mulla ei ollut ollenkaan kavereita, mutta opiskelupaikkakunnalla sitten senkin edestä. :)
Ehkä tyttärellesikin paikkakunnan vaihdos tekee hyvää, kun pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä.
Olisit iloinen ettei tyttö juokse yökaudet ulkona, vedä alkoholia yli oman tarpeen, mieti onko paksuna, ja jätä koulua kesken. Koulu menee ok, kirjoitat. Se on mielettömän hieno asia. Kun lapses on päässyt opiskelemaan esim yliopistoon, löytyy sieltä ihan eri mittakaavassa kavereita. Ja huono itsetunto on kai aika yleinen kaikilla naisilla. Mietippä millainen itse olit tyttäresi ikäisenä.
Olisin halunnut mennä ja tehdä mutta ei ollut ketään kenen kanssa ja yksin ei kehdannut.
ja jos joku ystävä olikin niin sillä poikaystävän seura meni kaiken edelle.
Opiskelut toivat kyllä sitten uusia ystäviä.