Helvetilliset liitoskivut... Apua.

ja hae sairaslomaa jos on pakko.



Mulla oli vastaava esikoista odottaessa ja ainoa missä pystyi olemaan oli jumppapallon päällä yläkroppaa roikuttaen, eli silleen nelinkontin - tajusit varmaan? :-D



Mulla avautui samalla kohdunsuu ja kohdunkaula katosi, eli kantsii ottaa rauhallisesti.



Meni ohi vain lepäämällä, kaksi viikkoa ja sitten alkoi helpottaa. Toisessa raskaudessa tästä ei tietoakaan.

Jäin sairaslomille sen takia.

Siitä sitten loppuun asti ja nyt kun lapsi on 10 v, edelleen sattuu jo sesim. vedän mattoa jalalla ja olen mattoa kohden sivuttain.

Ei mulla muuta.

Pitääkin kokeilla tuota jumppapallojuttua. Pystyn olemaan kylkimakuulla kun asettelen paksun ja ison sohvatyynyn jalkojen väliin. Kävin juuri neuvolalääkärillä ja kohdunkaula oli ihan napakka ja hyvin jäljellä. Toisaalta nää tajunnanräjäyttävät kivut saa myös supistuksia aikaiseksi... Joku on joskus kertonut mulle että raskaana oleminen on kivaa, sitä odotellessa :/

Esim. paha noidannuoli tai rannemurtumakipu on mielestäni huomattavasti siedettävämpää kuin tää...

mut ei kannata hirveästi itseään rasittaa. Haet saikkua jos on pakko. Minulla liitoskivut aiheuttivat myös muutoksia kohdunsuulla, mutta toisaalta kyseessä oli toinen raskaus jo.



Sulla varmasti on jo lämpötyyny jonka päällä istua, mut jos ei ole niin siitä oli ainakin minulle apua jonkin verran. Koita kestää. Ei se raskaus aina ole ihanaa aikaa, mut lopputulos on sen arvoista. :)

Lämpötyyny (kaurapussi?) ei ole vielä ollut kokeilussa mutta kaivan nyt esiin kokeiluun!



Todella odottelen jo sitä lopputulosta, vaikka tätä raskauttakin saatiin odotella jonkin verran aikaa...

Mulla alkoi liitoskivut joskus rv16+.

Nyt rv24 ja aion nyt viikonlopun vielä sinnitellä töissä, maanantaina meen hakemaan saikkua. Nevuolalääkärin sain vasta 30/1, mutta terkkari oli eilen sitä mieltä että koittaisin saada työterveyslääkäriltä saikkua siihen asti, ja neuvolan lääkäri kirjoittaisi sitten varmaan saikkua äitiysloman alkuun saakka..

On vähän lusmu olo, mutta kun häpyluu varsinkin on nin saakelin kipeä, ja kävellessä tuntuu että muljahtelee vaan tuolla puolelta toiselle.

Ja olen töissä kehitysvammaisten parissa, paljon kumartumisia kun avistaa puekisessa, muutama (todella painava) kenelle vaihdetaan vaipat sängyssä, käännetään ja väännetään, yksi jota nostetaan yksin (paino n25kg eli ei paljon, mutta tällä hetkellä liikaa)....

Kun sitä omaa esikoistakin haluaisi jaksaa hoitaa vielä töiden lisäksi........

Minulla on takana 1 raskaus, ja liitoskivut alkoivat jo viikolla 15. Ihmettelin, kun kankut menivät ihan jumiin ja kävely oli vaikeaa. Välillä tuntui, kuin joku olisi pistänyt puukolla alaselkään tai kankkuun. Siis ihan semmonen kipu, ettei voinut kuin ulista eikä pystynyt liikuttamaan raajoja... Ihmettelin, että mikä lie iskias tms on iskenyt... Saikkua 2 viikkoa. Noh, kipu ei poistunut vaan paheni. Alaselkä/lantion seutu alkoi kirjaimellisesti paukkumaan aina makuulla ollessa. Nukkumisesta ei meinannut tulla yhtään mitään. Sängystä ylös nouseminen oli tosi vaikeaa. Jouduin laahaamaan jalkoja pitkin lattiaa, en pystynyt nostamaan niitä ylöspäin. Seinistä piti ottaa tukea. Minulla oli kunnon tukivyöt jne, ei mitään apua. Pieni kävelylenkki sai aikaan sen, ettei tarvinnut loppupäivänä liikkua mihinkään. (kuten tuossa joku jo kirjoittikin)



Raskauden edetessä alkoivat myös nivuset "paukkumaan", jalkoja ei voinut nostaa ollenkaan. Häpyliitoskin kipeytyi siinä samassa... Pahimmillaan en voinut edes kävellä, tai se meni hyvinhyvin hitaasti ja selkä totaalisen kumarassa. Kyynärsauvoja olis tosiaankin tarvittu... kun nousin istumasta ylös, jouduin tukeutumaan pöytään tai mihin tahansa mistä kiinni sai. Ihan kuin vanha mummo...



Tuntui ihan käsittämättömältä, että tuollaisia kipuja voi tulla. Ja niin aikaisin alkoivat... Raskaus sujui muuten hyvin, ja synnytys jouduttiin käynnistämään loppujen lopuksi. Sairaslomalla olin sieltä rv 15 eteenpäin... :/



Valitettavasti omalla kohdalla liitoskivut eivät päättyneet synnytykseen. Lonkkani kipuilivat kuukausia, nyt 8 kk synnytyksestä ne eivät enää kipeydy. (aina sai ottaa särkylääkettä jos kävi kävelemässä) Alaselkä paukkuu VIELÄKIN kun nousen sängystä ylös. Se ei satu, mutta joku siellä on jäänyt löysälle. Imetän edelleen, ehkäpä selkä palautuu sitten kun kropan hormoonitoiminta palaa normaaliksi.



Tsemppiä, kyllä se siitä!

Teen itsekin hoitotyötä ja joku päivä tällä viikolla siirrossa oma jalka vaan putosi alta nivuskivun takia. Onneksi työkaveri oli skarppina ja potilas ei pudonnut lattialle. Kipu on sellaista, että en todellakaan pysty kontrolloimaan muuta liikkumistani / tekemisiäni kun se iskee. Sen takia vähän jännittää tuo työnteko, vaikka en Todellakaan Haluaisi olla seuraavaa viittä kuukautta kotona :/ Mutta tiedän tuon "lusmu" tunteen. Tekisin ihan mielellään vaikka jotain toimistohommia mutta se nyt ei vaan oo mahdollista. Ajattelin hakea kyynärsauvat jos tää ei yhtään helpota, että pääsisi edes postilaatikolle kävelemään...



Tsemppiä!



-aloittanut-

kannalta on ihan yksi ja hailee, vaikka olisit koko sen viisi kuukautta sairaslomalla. :) Maailma ei siihen kaadu, päin vastoin, sun sijainen saa enemmän aikaa opetella sun hommia ennen kuin jäät äitiyslomalle.



Sanon tämän oman kokemuksen kautta, että kun äidiksi tulee, on opeteltava olemaan sillä lailla terveesti itsekäs, että miettii oman ja lapsen terveyden ja hyvinvoinnin etusijalle elämässä, koska ne ovat korvaamattomia. Sinulla on kymmeniä vuosia aikaa olla työelämässä, nyt tämän hetken kun olet raskaana, voit ajatella että tärkeintä on ettei ole synnytyksen koittaessa aivan raihnainen ja uupunut, koska siitä se varsinainen urakka vasta alkaa. ;)



Tsemppiä!

"Mukava" kuulla, että muitakin on. Itsestäni tuntui aina, että liitoskivut kuitattiin ihan normaaleiksi raskausaikaan kuuluviksi kipuiluiksi, joita kaikilla muillakin oli siis omasta mielestään ollut. Tuntui, että kukaan ei ymmärtänyt millaisista kivuista oli kyse. Se särky ja juiliminen oli aivan invalidisoivaa. Varaudu siihen, että kivut eivät välttämättä pääty vielä vauvan syntymään. Viimeisessä raskaudessa lapsen synnyttyä minulla oli kivut ehkä pahimmillaan, en pystynyt muutamaan päivään kävelemään nyyhkyttämättä, kun sattui niin paljon.



Tsemppiä! Ja hae saikkua!

Oot varmasti ihan oikeassa. Mietin hieman itsekkäästi myös ihan vain itseäni ja omaa mielenterveyttäni. Liikuntakyvyttömänä kotona oloilu ei välttämättä ole ihan sitä ominta hommaa, mutta ei kai tässä muukaan auta. Luojan kiitos vedessä liikkuminen oli aika kivutonta, jospa sitä sitten vaikka joka jumalan päivä. Ja edelleen elän uskossa ja toivossa että tämä voisi mennä ohi... Voiko?! Onko jollain mennyt?

Itse olen ensimmäistä kertaa raskaana ja ei tosiaan ole mitään vertailupohjaa. Mutta jos tämä on tällaistä kaikilla niin nostan kyllä hattua korkealle kaikille jotka tekee tätä useamman kerran elämässä... Mielestäni ihan hyvä vertauskipu on vaikka se tavallinen rannemurtuma, joka on tähän mennessä kovin elämässäni kokemani kipu. Ihme että suurin osa ihmisistä on raskauden aikana kohtuullisen järjissään. Mutta invalidisoivaa nimenomaan tämä on!

Olet aivan oikeassa siinä, että voi henkisesti olla aika raskasta olla kotona tekemättä mitään, ja silloin ne kivutkin voivat tuntua jopa isommilta. Kannattaa kuitenkin ehkä tehdä suunnitelma B sen varalle, että ei vaan yksinkertaisesti kykene olemaan töissä. Itse sinnittelin töissä vaikka olin tosi kipeä, ja siitä oli sitten sellaisia seurauksia, että tilanne paheni ja olin lopulta lähes liikuntakyvytön. Jos olisin hakenut ajoissa saikkua, olisin ollut kotona yhtä lailla, mutta kuitenkin paremmassa kunnossa ja voinut tehdä edes jotain sinäkin aikana.

Mietin juuri, että ehkä ennemmin kaksi viikkoa pidempään käyn sitten kotona vaikka hakemassa sen postin, ripustan koneellisen pyykkiä ja käyn vesijuoksemassa kuin vaan makaan sohvalla kylkeä kääntäen kivusta kärvistellen... Ja kun oma työ on vielä varmaankin sellainen, jossa saan mahdollisesti tilannettani huonommaksi. Ääh.

Tai kiropraktikolle.



Itse saanut helpotusta osteopatiasta.

Itsellä meinaa myös jalat nytkähdellä pois alta eikä välillä istumasta noustessa jalat sietäis painoa yhtään ja on pakko ottaa tukea ja nojaille jonkun aikaa. Häpyliitos tuntuu repeävän ja nivuset ovat tulessa. Osteopatialla sain itselleni monta viikkoa kivutonta aikaa ja nyt varailin taas itselleni aikaa että saa palailleen ja kasvaneet kivut taas aisoihin.

Ystävä sai apua kiropraktikolta, hän riemuitsi että pystyi jälleen taas istumaan. Eli kannattaa ainakin kokeilla.



Mulla ei esikoisesta mitään mutta sen jälkeen on jo ennen puolta väliä paikat sanoneet itsensä irti.



Itse kaikista kivuista ja särystä huolimatta olen niin raskauden pauloissa etten vaihtaisi tätä yhtään mihinkään. Raskaus on itselle maailan ihaninta ollut aina vaikka rankkaakin kyllä :)



Tsemppiä ja rohkeasti kokeilemaan eri hoitomuotoja :)

niin kärsin itsekin aivan järkyttävistä liitoskivuista noin rv 20 aikoihin. Ylös ei meinannut päästä, itku tuli ja pienen kävelylenkin jälkeen loppupäivä meni maatessa. Kipua kesti varmaan 5 viikkoa, mutta sitten helpotti. Vauva ollut kokoajan rt joten sen ei pitäisi selittää. Hormonit kai sitten. Kyseessä mulla kolmas lapsi. Ekasta ei ollut liitoskipuja juuri nimeksikään, toisesta oli jonkinlaisia ja kolmas raskaus onkin sitten ollut sitä itseään. Lepo oli ainoa mikä auttoi tai siis ei pahentanut tilannetta. Pidä jalat yhdessä :) jaksamista!