Lue keskustelun säännöt.
Minua taas vaivaa miehen äkkipikaisuus ja lyhythermoisuus
17.12.2012 |
Eilen olimme tulossa kauppareissulta, olimme syöneet sielläkin jotain ettei nyt pitäisi aivan ylinälkäinen olla. Kello oli seitsemän ja kotona ollessa siis kahdeksan, pienten lastemme nukkumisaika kahdeksan jälkeen. Autossa mies sanoi että taitaa tehdä jauhelihakastiketta ja perunoita ruuaksi. Sanoin tosi rauhallisella äänellä että "ei kai tänään enää ruokaa laitella kun kello jo niin paljon". Mies raivostuin että "mitä sä siis kiellät mua syömästä?! siis miten sä voit puhua noin?!!". Hirveä ärinä ja meuhkaaminen. Lapset takapenkillä. Minä totesin että "rauhoitu, älä liioittele. Enhän mä sanonut muuta kuin että kannattaako tähän aikaan alkaa laittaa kunnon ruokaa kun lapsetkin ihan väsyneitä jo". Mies ärisi ja mörisi.
Harmittaa että on niin äkkinäinen ja liioittelee mun puheita tuolla lailla, että käyttäydyn törkeästi häntä kohtaan ja komentelen, joo-o... Sanoinkin miehelle, että että voit aivan hyvin todeta mulle vaan että kyllä kuitenkin alat valmistaa ruokaa, vaikka kello paljon onkin. Ei tarvitse raivostua tuollaisesta. Lastenkin ikävä kuunnella.
Suututtaa taas koko ukko.
Kommentit (7)
Meillä vähän vastaava tilanne vaimon kanssa. Eli häneltä menee hermo todella helposti ja siinä ei sitten sanoja säästellä. Jos otan asian puheeksi, niin se kuitataan sillä, että onhan hänellä oikeus sanoa jos kiukuttaa ja miten voin muka kieltää häntä näyttämästä tunteitaan. Yritä siinä sitten elää normaalisti kun toinen ottaa kierroksia pienemmästäkin asiasta.
t. mies
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kolmonen jatkaa vielä:
Ja mähän en tietysti saa pahoittaa mieltäni siitä, että toinen tiuskii ja kiukuttelee. Eli jos mä taas möksähdän hänen tiuskimisestaan, niin mä olen tehnyt väärin ja mun pitäisi ymmärtää...
miehellä taitaa olla joku arka paikka psyykessään tuosta määräillyksi joutumisesta. Aika monella on joku asia johon kun vahingossakin sohaisee niin tulee yllättävä reaktio... Epäkypsähän sellainen reaktio on, mutta jos tuollainen ei hallitse koko elämää niin ei se välttämättä niin kauhean vakavaakaan ole.
Minusta reagoit ap hyvin tuohon kun pysyit itse rauhallisena. pahin mahdollisuus on mennä mukaan toisen kiihtyneeseen tunnetilaan ja alkaa itsekin väitellä, huutaa tms. Silloin mies saa tavallaan oikeutuksen omalle reagoinnilleen, eikä saa mahdollisuutta tajuta sitä että tuli ehkä itse oltua kohtuuton. Kun taas toisen rauhallisuutta ja järkevyyttä vasten on todennäköistä että alkukiivastuksen mentyä ohi tajuaa, että taisipa tulla vähän turhasta hermostuttua.
Siis ei noin pahaa, mutta kuitenkin mielestäni ottaa välillä jengaa aika turhista asioista ja sitten kun jälkeenpäin keskustellaan niin tulee just tuota että kun sä käskit sitä ja tätä vaikka todellisuudessa sanon juuri tuolla tavalla hyvin neutraalisti tai (hänet tuntien) jopa hymyillen ja ystävällisesti.
On sanonutkin että hänellä on tuo, että ei siedä kenenkään komentelua. Luulen, että tulee jostain lapsuudesta tai nuoruudesta jo tuo, oli vaikea isäsuhde ja väkivaltaa ym. Ja kun ei mitenkään hillittömästi kilahtele (pikemminkin murjottaa jos jotain), ja osaa keskustella asiasta kuitenkin jälkeenpäin, niin olen antanut olla.
Myös minun miehelläni ollut vaikea lapsuus, isä alkoholisti ja oli hirveä jyrä sekä myös väkivaltainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulen että suurimmalla osalla meistä on jotain "sudenkuoppia" käytöksessä. Joten ymmärrystä.. Toki vain jos muuten osaa olla myös hyvä ja turvallinen isä ja puoliso.
up