Ukkini kuoli talvisodassa.

Toinen ukkini vasta lapsi sodanaikana.

joko juuri vähän ennen sotia tai sen jälkeen.



Tiedän vain sen, että äitini isänisä taisteli ainakin Kannaksella jatkosodassa.

Minulla on tuolla kaapissa kirje, joka kylän pappi on lähettänyt surutaloon. Ajattelin sen lukea taas huomenna.

ihan kamalaa lähihistoriaa.

toimi kuulemma jonain hevosmiehenä kotirintamalle. Hän ei siis joutunut varsinaisesti rintamalle, vaan vei hevoskärryillä ruokaa sotilaille. Toinen pappani oli 16-vuotias, häntä ei lähetetty sotaan.

ja selvisivät.



Toinen ei ikinä suostunut sodasta puhumaan ja oli alkoholisoitunut pahasti.



Toinen puhui mutta kuoli, kun olin teini enkä niin kiinnostunut näistä jutuista. Onneksi on ottanut valokuvia ja säästänyt kirjeitä rintamalta.

Selvisi.

27- vuotiaana.

ikävä, ettet päässyt tutustumaan ukkiisi. Mutta hän kuoli hyvän asian puolesta. Toivottavasti se edes vähän helpottaa tuskaasi.

Ukkini haavoittui, toinen ukki selvisi vain henkisin vaurioin.

äiti syntyi sitten puoli vuotta myöhemmin. Mummo jaksoi kuuden lapsensa ja sairauksien kanssa seuraavaan kevääseen. Kuusi lasta jäi täysorvoiksi, kun nuorin eli äitinioli 8 kk ikäinen. Onneksi oli iso suku lähellä.

Lähti luuta jalasta useamman sentin. Söi sotasairaalassa aina silakat ruotoineen ja jalka luutui niin, että näkyi ja tuntui tuo tapahtuma vielä 70-luvulla kuollessaan. Mutta luutuipa hyvinkin.



Vaarikin oli sodassa, mutta ei haavoittunut tai kuollut. Kuoli vasta viime talvena vanhuuteen.

eikä ehtinyt nähdä parin kuukauden ikäistä äitiäni. Tulivat evakkoon tänne eikä isoäitini koskaan avioitunut uudestaan. Oli 23- vuotias miehensä kuollessa.. Kaikki tämä aivan turhaan!