Kysymys sinulle joka olet eronnut ehkä useammankin kerran?

Ensimmäinen mies lähti kun ei ollut valmis isäksi. Lopulta alkoi pitää yhteyttä lapseen hänen ollessa yli 10 vuotias, kun hänen ystävänsä alkoivat saamaan jälkikasvua.



Toinen mieheni kuoli auto-onnettomuudessa, ei hänen syy, paljon se ei mieltä lämmittänyt ja kolmannen kanssa liitto loppui, kun en antanut hänelle tarpeeksi omaa aikaa. Mielestäni 40 vuotiaan miehen ei tarvitse juosta kavereiden kanssa kaljalla joka viikonloppu.



Pärjään todella loistavasti lasten kanssa ilman miehiä. Olisihan se hienoa että jos joku olisi jakamassa vastuuta ja arkea, mutta olen onnellinen kaikista lapsista ja tyytyväinen tekemiini valintoihin.

se olisi hieno saavutus ja tavoite oli sama minullakin. Mies vain päätti vaihtaa minut toiseen. Ei siinä minulta kysytty paljoa.

arvostan myös uusperhettä, jos se todella on saatu toimimaan jokaisen osalta hyvin. Ja tosiaan on iso saavutus, mikäli pari pysyy yhdessä ns ikuisesti! Olishan se ihanaa itsellekin, vaan ei enää mahdollista.



En ole ikinä ollut naimisissa, mutta kaksi erittäin pitkää ja vakavaa suhdetta takana.

Mutta ex mies hakkasi joten lähdin. Meillä ei ollut lapsia. Nyt olen avoliitossa toisen miehen kanssa ja meillä on kaksi lasta. Naimisiin mennään muutaman vuoden kuluttua.

eronnut.Arvostan pareja,jotka pysyvät yhdesssä,ydinperhettä.Elämäni vaan meni näin,että kolmas kierros menossa.Kateellisena katselen pareja,jotka olleet yli 20-vuotta yhdessä ja varmaan ovatkin loppuun asti yhdessä.

mutta en niin paljon, että kannattaisi esim. pysyä hakattavana tai henkisesti pahoinpideltävänä tai antaa lasten kärsiä esim. isänsä alkoholismista. "Normaaleissa" tilanteissa erittäin tavoiteltavaa.

ensimmäisen lapseni isää ei kiinnostanut isyys... nyt 18v jälkeen taas kiinnostaa... lasta ei hirveesti kiinnosta isä.

Seuraavien lasten isä sinetöi itse kohtalonsa, emmekä todellakaan tule ikinä olemaan enää tekemisissä, ei myöskään saa tavata lapsiaan.



Nyt olen ollut 4 v yksin lasten kanssa, todellakin arvostan ydinperheitä. Kyllä sitä kaiholla katselee perheitä missä isä osallistuu ja on läsnä, monet ystäväni ovat jo toistakymmentä vuotta naimisissa olleita. Mutta oma elämäni ei ole ihan mitä nuorena ajattelin, mutta lapsiani en kadu. Mutta ketä tahansa en tähän ottaisi elelemään kanssamme. Ja tuskin olen ranking listalla ykkösenä kolmen lapseni kanssa.

Ainoa mitä en hyväksy on se, että pettäminen ja tai väkivalta annetaan anteeksi. Sellainen tekee perheen lapsistakin joko pettäjiä tai uhreja.

Sen saaminen toimimaan on nimittäin moninkertaisesti vaikeampaa kuin ydinperheen ja varsinkin naiselle/äitipuolelle.



Elinikäinen parisuhde ei minusta ole tavoittelemisen arvoinen mihin hintaan tahansa enkä oikein usko sen toteutumiseen enää nykyaikana, jolloin elinikä on pitkä, naisella muitakin tapoja elättää itsensä kuin avioliitto, työelämä vaatii ryhmäytymistä muiden kuin perheenjäsenten kanssa, avioeron saaminen helppoa ja uskomus siitä, että tunteilleen ei voi mitään, uskomattoman laajalle levinnyt.

yli muiden. Yhdessä pysyminen kuolemaan asti ei ole mitenkään jotakin muuta saavutusta hienompi.

Minä arvostan onnellisuutta ja etenkin omaa onnellisuuttani. Siksi en ryhdy paskasuhteisiin enkä myöskään pysy suhteessa, jos se alkaa muuttua keljuksi.

Onnelllinen toki voi olla yksinkin, ja itse asiassa parisuhteen edellytys on se että tuntee itsensä ja osaa olla ihan yksinäänkin (muuten on helposti läheisriippuvainen tmv.).



Mutta parisuhteelle pitää (molempien!) antaa aikaa ja sitä pitää hoitaa. Jos mennään yhteen ja ollaan alkuhuuman ajan onnellisia ja sitten alkaa "keljuttaa" niin asialle pitää tehdä jotain. Toki on ns. oikeita "paskasuhteita" (pettämistä, väkivaltaa, päihdeongelmia jne.) joihin ei kannata päätyä, eikä varsinkaan jäädä elämäänsä pilaamaan.



Mutta monilla on se harhakuva että koko ajan pitäisi olla kivaa. Asioille antaa merkitystä niille uhrattu aika, ja moni sortuu suhteessa siihen ettei ei enää jaksa nähdä vaivaa. Ajatellaan vaikka "tylsäksi muuttunutta" parisuhdetta, jota ihminen lähtee paikkaamaan pettämällä. Tuolle rakastajalle annetaan sitä aikaa ja oma kumppani unohdetaan.

Jos sen saman vaivan näkisi siihen omaan kumppaniin (sanotaan nyt vaikka ovien avaaminen, illalliselle vieminen hienoon ravintolaan, hieronta, seksikkään alusvaatteet jne.) se parisuhde luultavasti parantuisi. Mutta moni ottaa jonkun ja sitten hylkää ja vaihtaa uuteen jne. eikä ymmärrä omaa käytöstään.

mutta arvostan myös toimivaa uusioperhettä, sateenkaariperhettä, yksinhuoltajuutta jne. Aina elämä ei mene niin kuin suunnittelee. Mielestäni tärkeintä on perhemuoto, jossa kaikki jäsenet voivat hyvin. Tämä ei automaattisesti tarkoita ydinperhettä.



t. kerran eronnut lapseton