Lue keskustelun säännöt.
Mä en jaksa tätä "lapsi-jumalien" palvomista 24h/vrk!!
26.12.2012 |
Sen jälkeen kun lapsia sain, elämässäni ei ole ollut muuta sisältöä kuin lapset, lapset ja lapset. Joka ikinen arkiaamu ja -ilta, viikonloppuja vapaapäivä menee "lasten ehdoilla". Syödään vain lapsille kelpaavia ruokia, katsotaan vain lapsille sopivia ohjelmia, kuunnellaan lällättelyä. Puhelimessa ei voi puhua, omaa ruokaa ei saa syödä. Vapaa-aika menee ruuanlaitossa, siivouksessa ja harrastuskuskauksissa.
Kun lapset syntyivät, lakkasin olemasta. Ketään ei juurikaan enää kiinnosta minun kuulumiseni. Varsinkin sukulaisten silmissä olen nyt palvelusväkeä, jota ei enää tarvitse edes tervehtiä kyläillessä, kun kaikki huomio pitää antaa lapsille.
Neuvolassa yritin ottaa väsymykseni puheeksi. Terkka kysyi ensimmäiseksi vain että "mites lapset"? Mikäs hätä lapsilla olisi? Koko maailmahan tuntuu pyörivän vain heidän ympärillään. Tuntuu aivan kuin olisin tehnyt jonkin rikoksen, joka minun nyt pitää "hyvittää" luopumalla täysin vapaudestani, ihmisarvostani ja mielipiteistäni, palvoakseni noita minikokoisia tyranneja.
Onko muillakin tällaista?
Kommentit (66)
kun aikuinen sen tekee. Meillä syödään tavallisia ruokia, ei mitään lasten ruokia. Ja ruuat kelpaavat, kun tarjotaan ajallaan.
Minulla on lasten myötä säilynyt omakin elämä puheluineen, kavereineen ja kyläilyineen ilman lapsiakin.
Lapset eivät ole meillä johtajia, vaan lauma, jota aikuinen vetää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset syövät samaa kuin me aikuisetkin ja käytöstapoja edellytetään. Alle kouluikäisiä ei ole kuskattu harrastuksissa päiväkotipäivän jälkeen (miksi ihmeessä pitäisi?) ja vanhemmilla on joskus omiakin menoja. Ei vanhemmuutta tarvitse suorittaa hampaat irvessä ja odottaa jotain vuoden äiti -palkintoa ja kiitoksia sukulaisilta (näitähän ei tule). Kaikki lähtee siitä, että itse arvosta itseään ja tekemäänsä.
kun aikuinen sen tekee. Meillä syödään tavallisia ruokia, ei mitään lasten ruokia. Ja ruuat kelpaavat, kun tarjotaan ajallaan. Minulla on lasten myötä säilynyt omakin elämä puheluineen, kavereineen ja kyläilyineen ilman lapsiakin. Lapset eivät ole meillä johtajia, vaan lauma, jota aikuinen vetää.
ja ehkä itse vailla tukea ja rakkautta? Silloin nuo tunteet ovat luonnollisia vaikka täällä taas yritetään niin lyödä lyötyä. Pitäsköhän sun miettiä mitä ihan todella itse tarvitset ja yrittää järjestää sitä? Lepoa, tukea, omaa aikaa, mielekästä jatkumoa? Kyllä siinä lasten rinnalla on tarkoitus elää omaakin elämää- tietysti se ihan pienten kanssa välillä pahasti pätkii. Mulla on ala-aste-ikäiset lapset ja nyt nautin joka päivä tuon "uhrautumisen" hedelmistä. He ovat ihania, tasapainoisia, hoitavat hienosti koulunsa, ja kuten olen heitä hyvin kohdellut, he kohtelevaat mua nyt samoin:) ON ihanaa kun sen ekaluokkalaisen pieni käsi tulee hartioille ja taputtaa ja sanoo jotain lempeää:) On sellainen olo että kannatti jaksaa ja kannattaa edelleen. Mut ilman omaa aikaa ja huolenpitoa itsestä ei kukaan voi jaksaa. Paitsi tietysti ap;n tekopyhät supermammat jotka eivät enää varsinaisesti ole edes tavallisia ihmisiä kaikessa erinomaisuudessaan. Jos tuo olosi ap johtuu jostain syvemmästä esim. olet itse lapsena jäänyt vaille huomiota kannattaa mennä johonkin teraputille tms selvittelemään niitä juttuja- se on suuri rakkaudenteko lapsia kohtaan. ja varsinkin itseä.
pätemiskeinona sellainen piiloagressiivinen hyvän äidin rooli. Usein nämä naiset eivät sitten paljon muualla pädekään. Jotkut ovat jämmähtäneet ikiaikaiseen naisen rooliin ja sellaisten ihmisten kanssa on naisena hyvin vaikea muodostaa tasavertaista ystävyyssuhdetta. Ehkä ap ympärilläsi on tavallista enemmän tuollaisia peräkylän naisia? Olen huomannut että tietyillä alueilla suomessa tuollainen pätemiskulttuuri naisten kesken on erityisen voimissaan. Suuremmissa kaupungeissa missä on paljon erilaisia ihmisiä sitä on enemmän ja suuri osa naisistakin henkisesti 2000-luvulla.
Ei ole lastesi syy, että et ole pitänyt rajoistasi kiinni.
Myös aikuiset tarvistevat rajoja!
AP, sun täytyy nyt määritellä rajasi ja alkaa pitää niistä kiinni! En tiedä, kauanko meno teillä on jatkunut, mutta varaudu vääntöön jonkin aikaa. Raskasta tulee, mutta vielä on mahdollista kääntää kelkka!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lasten syntymän jälkeen (ovat myös alle kouluikäisiä) kyllä he ovat jatkuvasti etusijalla siinä mielessä, että jompi kumpi vanhemmista on/leikkii heidän kanssa suurimman osan ajasta. Lapset on vietävä joka päivä ulos 1-2 kertaa, he saavat terveellistä ruokaa jne. (me ollaan yritetty totuttaa lapsia meidän mielestä hyvään ruokaan, mutta ei ole kauhean hyvin onnistunut. Siksi jos haluamme itse jotain mistä tiedämme että lapset eivät syö sitä, teemme heille eri ruoan.)
Mutta minulla on kivaa ja elämäni on hyvää. Mulla on rakas harrastus, urheilen, tapaan ystäviä, käyn keikoilla jne. vauva-taaperoaikana tuota elämää oli hieman vähemmän, toisaalta ystäviä tuli nähtyä ehkä enemmänkin, mutta lasten kanssa. Mies on lasten kanssa kun harrastan tms. ja minä kun hän harrastaa. Miehen kanssa kahdestaan käydään syömässä ja elokuvissa kun raskimme jättää lapset hoitoon (joo, olemme onnekkaita kun hoitajia on, mutta emme usein kuitenkaan käytä hoitoapua).
Yövalvomiset esikoisen kanssa aiheuttivat kyllä samanlaisia marttyyri-tuntemuksia kuin ap kuvaa. Onneksi se oli ohimenevää. Kaipaan oikeastaan vain pitkiä kahdenkeskisiä reissuja miehen kanssa, mutta odotan innolla että pääsemme taas jonkun vuoden päästä niille.
Tuo oli minusta outoa, että ap kokee, että sukulaiset eivät kiinnitä tarpeeksi huomiota hänen asioihinsa, vaan liikaa ap:n lapsiin. Olisko tossa kyse jostain syvemmästä ongelmasta, jota ap:n kannattaisi selvittää?
Lapset on tuoneet lisää sisältöä elämään. Olen kuitenkin säilyttänyt entisiä harrastuksiankin, näin kuin miehenikin. Tunnen itseni nyt tarpeelliseksi ja elämälläni on merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei. Isovanhemmat varovat tarkasti että eivät huomaa lapsia mitenkään, jotta eivät ylpistyisi. Puhuvat päälle omista naapureistaa, vaikka näkevät lapsia vain pari kertaa vuodessa.
ovat aika nättejä tyttöjä, mutta koskaan eivät ole saaneet kehua mistään asiasta. vain arvostelua.
joten eivät ole todellakaan tottuneet huomioimiselle. kotona istuvat hiljaa lukemassa.
en täysin tunnista tuosta itseäni. Häissäkin on käyty, ihan hienoissa, lapset menivät siinä sivussa ilman mitään erityistä häslinkiä tai huomiota.
Meidän perheessä on 4 lasta ja ihan elän omaa elämääni kuten ennenkin. Lapset eivät ole ikinä meidän perheessä olleet ns. keskiössä vaan ihan lauman jäseniä, jotka on kasvatettu mukaan lauman menoon ja meininkiin. Sitä ruokaa syödään jota satun minä tai mies tai isommat lapset laittamaan, jos ei maistu niin voi voi. Leipää ja maitoa piisaa, niilläkin voi vatsansa täyttää. Puhelimeen menen puhumaan toiseen huoneeseen jos haluan keskittyä puheluuni, tosin nyt on lapsista pieninkin jo oppinut sen että kun vanhemmat puhuu joko puhelimessa tai toisten aikuisten kanssa muuten, niin siihen ei menneä kesken kaiken keskeyttämään vaan odotetaan vuoroa (ellei kyseessä ole joku katastrofi). Kyläpaikoissa lapset osaavat käyttäytyä ja leikkivät ihan nätisti kyläpaikan lasten kanssa - kyläpaikan vanhempien asettamilla säännöillä. Harrastuksiin pääsen aina kun tarvitseen, mies tai mummit ja kummit tulee lastenvahdiksi. Jos ei joskus jostain syystä saa lapsenvahtia, niin sitten ei mennä harrastamaan sillä kertaa. Kyllä se on ap ihan omasta asenteesta kiinni, millaiseksi sen lapsiperhe-elämänsä järjestää - haluaako palvoa niitä lapsi-jumaliaan vai elää lasten kanssa ihan tavallista normaalia perhe-elämää...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin harvaa kiinnostaa oikeasti auttaa toista, useimmilla ensimmäinen ajatus on pönkittää omaa erinomaisuuttaan. Kyllä taas saa olla ylpeä suomalaisista äideistä, varsinaisia ihmiskunnan kukkasia. Mua oikeasti ahdistaa miksi suomalaiset ovat näin tympeitä ja ilkeitä?? Ihan sama mikä ongelma jollakin on, heti aletaan kiillottaa omaa sädekehää eikä minkään valtakunnan kykyä tai halua tukea toista. MInkähänlaisen sukupolven nämä äidit kasvattavat??
Hyvin harvaa kiinnostaa oikeasti auttaa toista, useimmilla ensimmäinen ajatus on pönkittää omaa erinomaisuuttaan. Kyllä taas saa olla ylpeä suomalaisista äideistä, varsinaisia ihmiskunnan kukkasia. Mua oikeasti ahdistaa miksi suomalaiset ovat näin tympeitä ja ilkeitä?? Ihan sama mikä ongelma jollakin on, heti aletaan kiillottaa omaa sädekehää eikä minkään valtakunnan kykyä tai halua tukea toista. MInkähänlaisen sukupolven nämä äidit kasvattavat??
vaikea tukea jos tällaista ongelmaa ei ole eik siten ratkaisuakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin harvaa kiinnostaa oikeasti auttaa toista, useimmilla ensimmäinen ajatus on pönkittää omaa erinomaisuuttaan. Kyllä taas saa olla ylpeä suomalaisista äideistä, varsinaisia ihmiskunnan kukkasia. Mua oikeasti ahdistaa miksi suomalaiset ovat näin tympeitä ja ilkeitä?? Ihan sama mikä ongelma jollakin on, heti aletaan kiillottaa omaa sädekehää eikä minkään valtakunnan kykyä tai halua tukea toista. MInkähänlaisen sukupolven nämä äidit kasvattavat??
Olipa virkistävän kiukkuinen purkaus. Ajattelisin varmaan samalla tavalla, jos minulla olisi lapsia. Tällaiset aloitukset muistuttavat hyvin, mistä kaikesta "jään paitsi" ilman omia lapsia. Tuntuu, että lapsettoman elämä on kaikkineen aika paljon yksinkertaisempaa ja ongelmattomampaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="26.12.2012 klo 14:55"]
Sanokaa nyt joku, että tämä helpottaa, kun lapset kasvavat?
[/quote]
juuri näin on asia. meillä on kolme lasta, 8-13 vuotiaita, ja koko ajan helpottaa. isoin on innostunut jopa laittamaan ruokaa, kaikki osaa imuroida omat huoneensa ja järjästää tavaransa ja osallistuvat muutenkin kotitöihin. Kaikilla on omat harrastuksensa, joihin enää 8v kuljetetaan, isot haluavat mennä ja tulla itsenäisesti. minullakin on siis omaa aikaa omiin harrastuksiini. perheen yhteisen vapaa-ajan käytöstä päätetään me vanhemmat, tosin lasten toiveet mahdollisuuksien mukaan huomiooden. ruuaksi laitan joskus lasten lemppareits, joskus omia lemppareitani ja joskus kokeilen jotain uutta. jos ei maistu, ei voi mitään.
jos tunnet olevasi lastesi palvelija etkä enää ollenkaan oma itsesi, on jotain pielessä. mieti, miten voisit muuttaa tilannetta siihen suuntaan, että voisit harrastaa jotain omaa harrastustasi tai tavata välillä omia ystäviäsi. vanhemmuuden ei tarvitse olla ihmisen ainoa rooli.
Ei ole.
Ei elämää tarvitse eikä pidä elää 100% lasten ehdoilla.
Yksi tärkeä asia, mikä lasten pitää oppia kotona, on taito kestää pettymyksiä. Siihen kuuluu mm. se, ettei joka päivä ole spaghetti bolognesea eikä kaikkia lomia vietetä Muumimaailmassa ja Puuhamaassa ja kaikki muukin kurja. Jos telkkarista tulee formulaa, appi takuuvarmasti kääntää kanavan persikkapetestä pörinäkanavalle, ja niin edelleen. Kotitöitä pitää kaikkien tehdä ja hölmöilystä on seurauksia.
t. 3 aikuisen lapsen äiti
Mietin vain, miten omat vanhempani 60- ja 70- luvuilla elivät pitkästi omaa elämää, ei lasten kautta. Askareet tehtiin yhdessä, ja jos halusi olla lähellä äitiään/ isäänsä, oli mentävä mukaan pyykkituvalle, marjametsään, halkoliiteriin ym. Harrastaa sai, jos pääsi itse lähtemään.
Vieraita kävi, eivät yleensä kyselleet lapsilta kuulumisia. Hiljaa piti olla, kun aikuiset keskustelivat. Ruoan teki äiti, yleensä omia lempiruokiaan, kuten silakkalaatikkoa.
Moni asia ei ollut parhaimmin lasten kannalta, mutta ihmeen hienolta tuo aika siltä tuntuu.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2015 klo 16:58"]
[quote author="Vierailija" time="26.12.2012 klo 14:55"]
Sanokaa nyt joku, että tämä helpottaa, kun lapset kasvavat?
[/quote]
juuri näin on asia. meillä on kolme lasta, 8-13 vuotiaita, ja koko ajan helpottaa. isoin on innostunut jopa laittamaan ruokaa, kaikki osaa imuroida omat huoneensa ja järjästää tavaransa ja osallistuvat muutenkin kotitöihin. Kaikilla on omat harrastuksensa, joihin enää 8v kuljetetaan, isot haluavat mennä ja tulla itsenäisesti. minullakin on siis omaa aikaa omiin harrastuksiini. perheen yhteisen vapaa-ajan käytöstä päätetään me vanhemmat, tosin lasten toiveet mahdollisuuksien mukaan huomiooden. ruuaksi laitan joskus lasten lemppareits, joskus omia lemppareitani ja joskus kokeilen jotain uutta. jos ei maistu, ei voi mitään.
jos tunnet olevasi lastesi palvelija etkä enää ollenkaan oma itsesi, on jotain pielessä. mieti, miten voisit muuttaa tilannetta siihen suuntaan, että voisit harrastaa jotain omaa harrastustasi tai tavata välillä omia ystäviäsi. vanhemmuuden ei tarvitse olla ihmisen ainoa rooli.
[/quote]
Mä kyllä olisin valmis varoittamaan, että jos lapset jäävät kasvattamatta pienestä, myöhemmin EI helpota. Karrikoidusti sanoen näin. Yrittäkää ymmärtää, mitä ajan tässä takaa. Eli pikkujumalista ei kasva itsestään ajan kanssa kaikesta huolimatta hyviä kansalaisia, jos he ovat kerran tottuneet pikkujumaliksi.
Onneksi en ole tullut noin katkeraksi että lapsistani puhuisin noin rumasti.
raskasta on ja plaa plaa plaa mutta tollaset purkaukset on ihan älyttömiä.
Miten te voitte hyökätä edes henkisesti omien lastenne kimppuun?Ne on kuitenkin täysin syyttömiä pieniä ihmisiä tohon teidän kamalaan tuskaan olla jotain muuta ja jossain muualla.Miten voitte olla noin tunteettomia että kehtaatte edes kirjottaa tollasta.Voi lapsi parkoja.julmaa!
Mitä ihmeen psykomammoja täällä oikein paasaa? Se on ihan normaalia, että on joskus väsynyt. Se on ihan normaalia, että turhautuu, jos ei saa minkäänlaista vastakaikua, vaikka yrittää puhua väsymyksestään neuvolassa, perheelleen tai sukulaisilleen. En minä näe tässä aloituksessa mitään lapsivihaa tai saamattomuutta. Vaikuttaa siltä, että lähipiiri ei yksinkertaisesti halua sallia väsymystä tai turhautumista, vaan odottavat sitä äitiyden ylisuorittamista (johon ap ilmeisesti on lähtenytkin mukaan). Ei se tee kenestäkään huonoa äitiä, jos välillä tarvitsee sitä omaa tilaa tai jonkun joka muistuttaa että on muutakin kuin imetyskone ja kodinhuoltolaite. Vaikea sitä tilaa on kuitenkin saada, jos ketään ei kiinnosta eikä kukaan auta.
Ole onnellinen, että sinulla on terveitä lapsia, joista selvästi pidetään todella paljon -jopa enemmän kuin sinusta.
Ehkä sinun tulisi kertoa lapsillesi ja muulle perheellesi, että otat heistä lomaa -et jsksa enää olla orja. Olet pienten enkelten äiti ja jokin on ympäristössäsi pahasti vialla, mikäli sinun oletetaan luopuvan ihan kaikesta omimmasta. Totta kai lapset menevät aina kaiken edelle. Mutta myös nuo sinua alentavat ihmiset ja/tai perheesi tulisi antaa sinulle ihmisarvo.
Yleensä hyvät vanhemmat kuitenkin viettävät kaiken vapaa-aikansa lastensa kanssa -tuo aika on kuitenkin lopulta lyhyt.
Mielestäni ajatuksesi kuulostavat tunteettomilta, joten tarvitset jonkin sortin apua -mielellään perheeltäsi- ja jos se ei onnaa, niin ihan ammattiauttajilta. Tilanteesi on luisumassa käsistä ja nettikirjeesi on avunpyyntö.