Onpa pressan tukijoukoilla tasoeroa.
Halosen takana on taiteen, viihteen, tieteen ja kulttuurin raskassarjalaisia. Niinistön tueksi ovat ilmoittautuneet loppukahinoissa Lola Odusoga, Suvi Miinala ja Helena Lindgren.
Lisäksi mukana on muita pilipalijulkkiksia ja urheilijoita. Esimerkiksi Satu Silvo ilmoittautui Niinistön taakse Aamulehden yhteishaastattelussa. Hänellä onkin kiinnostavia mielipiteitä. Rouvan mielestä suomalaisilta esimerkiksi puuttuu tervettä itsetuntoa. Aivan eri maata ovat mm. australialaiset, jotka osaavat käyttäytyä Balilla terveen röyhkeästi. (Mainittakoon, että Bali on hyvin tiheästiasutettu Indonesiaan kuuluva saari, jossa asukkaiden tulotaso on varsin matala.)
Voi Sale parkaa, tuollaisista kannattajista lienee enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kommentit (2)
Viimeisiä päivitykisä kun lueskelin, niin Niinistön tukijaksi oli ilmoittautunut demariministeri, ulkopolitiikan asiantuntija Jakko Iloniemi. Halosen sivusto taas ilakoi kun tukijoukkoihin olivat liittyneet Jussi Rainio Rainio Brosista ja Rainer Friman. LOL:).
Mukana mm. tuottaja, käsikirjoittaja Aleksi Bardy, Hector, Vakuutusväen liiton puheenjohtaja, Pohjolan pääluottamusmies Sirpa Komonen, Kynnys ry:n toiminnanjohtaja Kalle Könkkölä, tekstiilitaiteilija Anne Linnonmaa, oikeushammaslääkäri Helena Ranta, Metallityöväen liiton pj Erkki Vuorenmaa.