En saanut yhtään joululahjaa, -korttia tai -tekstaria.
Kommentit (13)
Sytytä kynttilä ja ajattele, että Joulun sankari tuntee sinutkin ja sinuakin kohtaan hänellä on hyvät ajatukset.
olen eronnut 2 vuotta sitten, lapset sai lahjoja entiseen malliin, dementoituneelta isältäni sain suklaakonvehteja
Muutaman kortin kyllä sain, mutta muutoin olen joulun omissa oloissani. Tuntuu itse asiassa oikein mukavalta: olen puuhaillut omiani, lueskellut ja syönyt yksinkertaisen mutta tavallista herkullisemman aterian. Tavaraa on koti täynnä muutenkin, joten senkään puolesta lahjoilla ei ole enää juuri merkitystä.
Ei ole perhettä eikä ystäviä.
Olisin laittanut korttia tulemaan, muta käyhän tää näinkin; Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta :)
Terveet aikuiset ihmiset ei mitään lahjoja tai onnitteluja kaipaa.
En minäkään, mutta enpä ole joulua juhlinut 20 vuoteen.
Ei varmaan ollut suuri yllätys