En ole kasvattanut koiraani oikeastaan mitenkään
Mutta se on aivan ihana koira. Se asuu maalla omakotitalomme pihassa, mutta on toki yöt ja kylmät päivät enemmän sisällä. Se on kesäisin koko päivän ulkona, ja vaikkei meillä ole aitaa tontin ympärillä (iso maantie on kilometrin päässä), se ole koskaan karannut. Se on ystävällinen vieraille, joskin kyllä haukahtaa, kun joku tulee pihaan, mutta menee häntää heiluttaen vastaan. Onko koirani ihan normaali tapaus vai ihan ihmeellisen kiltti?
Kommentit (5)
Toiset koirat ovat hyvinkin pienellä reviirillä pysyviä, se on ominaisuus, jota joissain roduissa on. Samoin vieraista varoittaminen ja ylipäätään ihmisistä pitäminen.
Mitä rotua/rotuja se on?
Meillä on pihavahti myös, mutta aita on.
niitä, koiria jotka tuntuu kasvavan kuin itsestään helpoiksi ja "järkeviksi". Osittain varmaan luonnekysymys, osittain sitä että koiran ja ympäristön ominaisuudet on yhteensopivat. Maalaisympäristö varmaan sopii keskimäärin useammalle koiralle kuin kaupunki, missä eläminen voi olla osalle koirista aika stressaavaa.
Sekarotuinen se on, mutta siinä on paimenkoiraa aika paljon.
pihassa kuin kaupungissa- kaupungissa koiraa pitää kouluttaa, koska vastassa on niin paljon ärsykkeitä; ihmsiä, pyöriä, autoja, lapsia, toisia koiria yms- että jos koira vain reagoi ärsykkeisiin omilla tavoillaan, se on rasitteeksi sekä itselleen että muille. Meilläkin on tosi kiva, kiltti, iloinen koira, mutta sitä on kyllä pitänyt kouluttaa ettei se juokse kaikkien ohikulkioiden jalkoihin niitä tervehtimään, vaan osaa ohittaa ihmiset, kysyä tarvittaessa miten missäkin tilanteessa toimitaan, malttaa odottaa yms. Koiramme on pientä rotua ja kulkee paljon mukana, siksi se tarvitsee samanlaisia sosiaalisia taitoja kuin ihmiset. Paljon riippuu siis koulutustarve koirasta.
meilläkin vain vähän mitään kouluttamista, muutama typerä temppu kyllä on opetettu :)
Kiltti ja kiva koira on.