En jaksaisi enää olla työkyvytön
Mutta onko muuta odottettavissa? Käyn terapiassa viikottain, etsitään vaihtoehtoja miten pääsisin kiinni normaaliin elämään. Kärsin pahasta ahdistuksesta, jopa bussissa matkalla terapiaan tunnen, etten saisi olla siellä muita häiritsemässä. Minut on aikoinaan lytätty, enkä ollut niin vahva että olisin yksin selvinnyt mistään.
Niinpä olen ollut poissa elämästä kymmennen vuotta. Nyt alkaa tuntua siltä, että en halua tätä enää. En halua olla loinen, en halua olla paniikissa pelkäämässä että Katainen vie vähäisenkin toimeentuloni. Pelkään koulunkäyntiä ihan suunnattomasti, mutta toisaalta en jaksa enää itkeä sen perään että muut tekevät ja minä en.
Olen kolmekymmentä vuotias.
Onko kaikki jo ihan menetetty?
Palkkaako minua sitten joskus enää kukaan?