Vertaistukea paniikkihäiriöiselle miehelleni..?

paniikkihäiriön takia, joten en tunne ihan noin pahoja tapauksia. Itselläni on lievä paniikkihäiriö, mutta oireilee tosi harvoin. Vain jos on ollut kovaa stressiä jne. Äidilläni taas on lääkitys paniikkihäiriöön, ei pysty esimerkiksi mennä ravintolaan syömään, koska kohtaus iskee. Lääkkeet lievittää vähän oireita ja uskaltautuu joskus tutulla porukalla ulos. On kuitenkin oppinut menestymään työssään, jossa joutuu aikausein kohtaamaan uusia ihmisiä, vaikka työn luonne on aika yksinäinen.



Sitten tunnen muutamia ystäviä joilla on lievästä keskivaikeaan tuo paniikkihäiriö. Olen tehnyt sen havainnon itseni ja muiden kohdalla, että niihin tilanteisiin täytyisi vaan uskaltaa mennä kerta toisensa perään ja siedättää itseään. Lääkkeethän on oiva apu tuohon ja vaikka iso porukka tuttuja luottohenkilöitä mukana. Myöskin paniikkihäiriön kertomisesta ystäville, sukulaisille, työkavereille tai vaikka kaupan kassalle auttaa selviämään asiasta.

että vaikeita asioita pitäisi tehdä joka päivä (tai ainakin viikoittain) Jos ei esimerkiksi käy lääkärissä (terapeutillaan) pari kertaa kuukaudessa se kynnys kasvaa liian korkeaksi. Sitten perutaan käyntejä yksi toisensa jälkeen, kunnes pakotan sinne lääkäriin vaikka kädestä taluttaen.



Tiedän, ettei mieheni tule ikinä paranemaan täysin. Haluaisin vain saada hänelle jotain vertaistukea ja ihmisiä jotka tietävät mitä tuollainen sairaus on, jotta mieheni voisi vaikka sitä kautta yrittää saada enemmän elämästä kiinni. Myönnän olevani myös hieman itsekäs: mies jos löytäisi vertaistukea saisin minä hieman helpotettua omaa taakkaani. Nyt hoidan perhettä, kotia ja opiskeluja kun mies saattaa nukkua koko päivän. Ja ei, eroa en halua. Mies on ihana ja rakas, parhaimmillaan maailman paras isä ja aviomies.

Sano miehellesi, etta menette sinne yhdessa. Eik hanen tarvitse puhua mitaan, jos ei halua. Sen kuin vaan kuuntelee muiden juttuja, ja jos ne tuntuvat helpottavan oloa, menee seuraavalla kerralla yksin, tai kanssasi jos panattaa liikaa. Puhumisen aloittaa sitten kun silta tuntuu.



Vertaistukiryhmat ovat suuri helpotus, onneksi niita on olemassa. Siella kukaan ei kysele tai pida hulluna jos kohtaus iskee. Jo pelkastaan se, etta on olemassa muitakin, jotka painivat samojen ongelmien kanssa kuin itse, on todella helpottavaa.



Sano miehellesi, etta kaytte kerran, ja jos han ei pida siita, ei ole pakko menna toiste.

Itse podin paniikkihäiriöö teininä, ja sitten kyllästyin siihen, ja "heitin" sen meneen. Aikuisena jouduin selviytymään dissosiaatiotraumasta, ja sen jälkeen paniikkioireet taas alkoi tuleen tutuksi, mutta selviydyin niistä kuten aikaisemminkin.



Asia nro yksi on se, että pitää tajuta, että jos antaa paniikkioireille vallan, ne alkaa rajoittaan elämää. Kuka suostuu siihen?

Mitä enemmän annat tilaa oireille, sitä enemmän ne ottaa sitä tilaa! Älä ala pelkäämään pelkoa! Myönnä että pelkäät, mutta tajua ettei tarvitse pelätä!



kaksi; Tajua asia, että ne oireet VALEHTELEE sulle, älä usko, jos paniikki iskee! Ajattele että en usko tätä, tuo tunne valehtelee! Oikeasti ympäristössä ei ole mitään pelättävää, mitään EI tapahdu! Oireet valehtelee!



kolme; hanki itsellesi sisua ja rohkeutta. Päätä, että ne oireet SAA mennä sitä mukaa kuin tulee. Niitä ei oikeasti tarvita mihinkään!



neljä; halua elää, mennä, tulla, ja tehdä mitä vain hauskaa! Älä anna oireiden rajoittaa elämää. Mitä enemmän haastaa niitä, ja mitä enemmän täyttää elämänsä hyvillä asioilla, sitä vähemmän sairaudella on tilaa ja voimaa.



viisi; kun olet tämän tehnyt, oireet vähenevät ja heikkenevät. Sitten ne muuttavat muotoaan. Ne tulevat vähän erilaisina, ja luulet että olet sairastunut uudelleen johonkin muuhun "tautiin". Mutta ei, ne yrittävät toista reittiä ulos. ÄLÄ USKO niitä siltikään! Ne valehtelevat yhä edelleen! Heitä ne pois, kuten olet toiminut tähänkin asti!



kuusi; jossain vaiheessa tulee luopuminen sairaudesta. Vaikka on kuvitellut, että siitä luopuisi ilomielin, niin sen kanssa on oppinut elään. Jostain syystä ihminen ei välttämättä pysty heittään sitä pois, vaan haluaa pitää siitä kiinni, tuntee "turvallisuutta", ja haluaa säilyttää "matkakaverin". Nyt joutuu tekemään ratkaisun, haluaako siitä eroon, vai ei! Sen tilalle tyhjiöön pitää löytää muuta sisältöä.



Tällaisilla keinoilla minä paranin, enkä sitä seuralaista enää koskaan elämääni huoli!



Minä teen mitä haluan, minä elän niin kuin haluan, menen minne haluan, ajattelen, tunnen ja koen niin kuin haluan, eikä mikään sairaus tai oire tule minua rajoittamaan! Ainoa rajoite on suomen laki ;)



Terv. parantunut

Sano miehellesi, etta menette sinne yhdessa. Eik hanen tarvitse puhua mitaan, jos ei halua. Sen kuin vaan kuuntelee muiden juttuja, ja jos ne tuntuvat helpottavan oloa, menee seuraavalla kerralla yksin, tai kanssasi jos panattaa liikaa. Puhumisen aloittaa sitten kun silta tuntuu. Vertaistukiryhmat ovat suuri helpotus, onneksi niita on olemassa. Siella kukaan ei kysele tai pida hulluna jos kohtaus iskee. Jo pelkastaan se, etta on olemassa muitakin, jotka painivat samojen ongelmien kanssa kuin itse, on todella helpottavaa. Sano miehellesi, etta kaytte kerran, ja jos han ei pida siita, ei ole pakko menna toiste.

Sanoin, että jos siitä ei ole apua, niin sitten ei mitään. Koitettaisiin kuitenkin edes kerran. Olen vain miettinyt itse millaisia nuo tapaamiset ovat. Toivoisin niin, että niistä olisi miehelle apua, mutta pelkään että hänen kynnyksensä on liian suuri. Mitä jos siitä ei ole apua miehelle? Onko siellä myös sitten omaisia, joilta minä voisin saada tukea? (tuntuu naurettavalta ruikuttaa oman tilanteen takia omaisena, mutta ehkä minäkin sitä tukea taidan tarvita)

Itse podin paniikkihäiriöö teininä, ja sitten kyllästyin siihen, ja "heitin" sen meneen. Aikuisena jouduin selviytymään dissosiaatiotraumasta, ja sen jälkeen paniikkioireet taas alkoi tuleen tutuksi, mutta selviydyin niistä kuten aikaisemminkin. Asia nro yksi on se, että pitää tajuta, että jos antaa paniikkioireille vallan, ne alkaa rajoittaan elämää. Kuka suostuu siihen? Mitä enemmän annat tilaa oireille, sitä enemmän ne ottaa sitä tilaa! Älä ala pelkäämään pelkoa! Myönnä että pelkäät, mutta tajua ettei tarvitse pelätä! kaksi; Tajua asia, että ne oireet VALEHTELEE sulle, älä usko, jos paniikki iskee! Ajattele että en usko tätä, tuo tunne valehtelee! Oikeasti ympäristössä ei ole mitään pelättävää, mitään EI tapahdu! Oireet valehtelee! kolme; hanki itsellesi sisua ja rohkeutta. Päätä, että ne oireet SAA mennä sitä mukaa kuin tulee. Niitä ei oikeasti tarvita mihinkään! neljä; halua elää, mennä, tulla, ja tehdä mitä vain hauskaa! Älä anna oireiden rajoittaa elämää. Mitä enemmän haastaa niitä, ja mitä enemmän täyttää elämänsä hyvillä asioilla, sitä vähemmän sairaudella on tilaa ja voimaa. viisi; kun olet tämän tehnyt, oireet vähenevät ja heikkenevät. Sitten ne muuttavat muotoaan. Ne tulevat vähän erilaisina, ja luulet että olet sairastunut uudelleen johonkin muuhun "tautiin". Mutta ei, ne yrittävät toista reittiä ulos. ÄLÄ USKO niitä siltikään! Ne valehtelevat yhä edelleen! Heitä ne pois, kuten olet toiminut tähänkin asti! kuusi; jossain vaiheessa tulee luopuminen sairaudesta. Vaikka on kuvitellut, että siitä luopuisi ilomielin, niin sen kanssa on oppinut elään. Jostain syystä ihminen ei välttämättä pysty heittään sitä pois, vaan haluaa pitää siitä kiinni, tuntee "turvallisuutta", ja haluaa säilyttää "matkakaverin". Nyt joutuu tekemään ratkaisun, haluaako siitä eroon, vai ei! Sen tilalle tyhjiöön pitää löytää muuta sisältöä. Tällaisilla keinoilla minä paranin, enkä sitä seuralaista enää koskaan elämääni huoli! Minä teen mitä haluan, minä elän niin kuin haluan, menen minne haluan, ajattelen, tunnen ja koen niin kuin haluan, eikä mikään sairaus tai oire tule minua rajoittamaan! Ainoa rajoite on suomen laki ;) Terv. parantunut

Miehelläni on se tilanne, että hän on ottanut sairauden osaksi elämäänsä (olemme tästä puhuneet usein) eikä usko ikinä paranevansa. Joskus on parempia aikoja, joskus huonompia. Ja sitten todella huonoja aikoja. Se oma vahvuus tuntuisi olevan kaiken ydin. MIeheni voi ja pystyy toimimaan halutessaan, mutta sairaudesta on tullut hänelle (teko)syy välttää vaikeita tilanteita. Harvoin, kun hän on tarttunut ns. härkää sarvista hän on toiminut todella hienosti. Esimerkkinä häämme 40:n ihmisen edessä..

siltä mieheltäsi, mitä hän elämältään HALUAA. On ikävää että sairauteen tottuu, ja sitten ei osaa/halua/uskalla elää ilman sitä. Luulee, että se on osa itseä ja omaa elämää, ja sitä pitää kuljettaa mukana.

Kysy vielä, USKALTAAKO miehesi elää! Se elämän ja asioiden pelko voi olla sellainen, että "turvautuu" sitten vääriin asioihin, esim. paniikkihäiriöön, ja sitten "saa luvan" ajatella, ettei tarvitse mennä sinne tai tänne, tai tehdä sitä tai tota, kun ei "pysty".

Anteeksi, jos vähän potkin "persiille", mutta itse olen selvinnyt, ja uskon, että moni muukin voisi selvitä! Siitä sairaudesta voi ihan oikeasti parantua, mutta ne ratkaisun avaimet pitää jokaisen löytää itse itsestään! Se ei ole mahdotonta, mutta vaativaa kyllä.



terv 6

siltä mieheltäsi, mitä hän elämältään HALUAA. On ikävää että sairauteen tottuu, ja sitten ei osaa/halua/uskalla elää ilman sitä. Luulee, että se on osa itseä ja omaa elämää, ja sitä pitää kuljettaa mukana. Kysy vielä, USKALTAAKO miehesi elää! Se elämän ja asioiden pelko voi olla sellainen, että "turvautuu" sitten vääriin asioihin, esim. paniikkihäiriöön, ja sitten "saa luvan" ajatella, ettei tarvitse mennä sinne tai tänne, tai tehdä sitä tai tota, kun ei "pysty". Anteeksi, jos vähän potkin "persiille", mutta itse olen selvinnyt, ja uskon, että moni muukin voisi selvitä! Siitä sairaudesta voi ihan oikeasti parantua, mutta ne ratkaisun avaimet pitää jokaisen löytää itse itsestään! Se ei ole mahdotonta, mutta vaativaa kyllä. terv 6

Mieheni (kuten minäkin) on halunnut kiertää maailmaa ja käydä varsinkin Etelä-Amerikassa ja Uudessa-Seelannissa. Itse kuitenkin kun kysyin opintojen takia muuttoa Skotlantiin, niin mies sai paniikkikohtauksen. Eli unelmat toimivat pään sisällä, mutta eivät todellisuudessa.

Nyt olen ottanut yhteyttä paikalliseen tukiryhmään, toivottavasti siitä on apua jos he ottavat yhteyttä takaisin.

Paniikkihäiriön voi kääntää rikkaudeksi ja lahjaksi. Miehesi on herkempi ja empaattisempi kokemustensa vuoksi. Se, että hän ei kykene nykyajan kiivaaseen työelämää, ei ole mikään ihmisyyden mittari.



Miehesi ei kannata vaatia itseltään sellaista, että hän paranisi tai että hänen pitäisi olla rohkeampi. Tärkeää on oppia nauttimaan niistä ihan pienistä asioista, joita hän pystyy tekemään ja joista hän nauttii. Vaikka siitä, että katselee ikkunasta ulos kun syksyn lehdet putoavat puista. Jos hän ei pysty menemään vertaistukiryhmään, siihen ei kannata suhtautua tappiona. Tärkeintä hänelle on kokea olevansa rakastettu, tärkeä ja arvokas ilman mitään vaatimuksia. Jos hän joskus kokee olevansa riittävän vahva lähtemään tuollaiseen vertaistukiryhmään, se tulee sitten ajallaan.



Oletko muuten googlannut paniikkihäiriöyhdistyksen tietoja. Voisiko kenties johonkin vertaistukiryhmän jäseneen tai tukihenkilöön olla puhelimitse yhteydessä? Siitä voisi olla apua.

Paniikkihäiriön voi kääntää rikkaudeksi ja lahjaksi. Miehesi on herkempi ja empaattisempi kokemustensa vuoksi. Se, että hän ei kykene nykyajan kiivaaseen työelämää, ei ole mikään ihmisyyden mittari.

Miehesi ei kannata vaatia itseltään sellaista, että hän paranisi tai että hänen pitäisi olla rohkeampi. Tärkeää on oppia nauttimaan niistä ihan pienistä asioista, joita hän pystyy tekemään ja joista hän nauttii. Vaikka siitä, että katselee ikkunasta ulos kun syksyn lehdet putoavat puista. Jos hän ei pysty menemään vertaistukiryhmään, siihen ei kannata suhtautua tappiona. Tärkeintä hänelle on kokea olevansa rakastettu, tärkeä ja arvokas ilman mitään vaatimuksia. Jos hän joskus kokee olevansa riittävän vahva lähtemään tuollaiseen vertaistukiryhmään, se tulee sitten ajallaan.

Oletko muuten googlannut paniikkihäiriöyhdistyksen tietoja. Voisiko kenties johonkin vertaistukiryhmän jäseneen tai tukihenkilöön olla puhelimitse yhteydessä? Siitä voisi olla apua.

Paniikkihäiriön voi kääntää rikkaudeksi ja lahjaksi. Miehesi on herkempi ja empaattisempi kokemustensa vuoksi. Se, että hän ei kykene nykyajan kiivaaseen työelämää, ei ole mikään ihmisyyden mittari. Miehesi ei kannata vaatia itseltään sellaista, että hän paranisi tai että hänen pitäisi olla rohkeampi. Tärkeää on oppia nauttimaan niistä ihan pienistä asioista, joita hän pystyy tekemään ja joista hän nauttii. Vaikka siitä, että katselee ikkunasta ulos kun syksyn lehdet putoavat puista. Jos hän ei pysty menemään vertaistukiryhmään, siihen ei kannata suhtautua tappiona. Tärkeintä hänelle on kokea olevansa rakastettu, tärkeä ja arvokas ilman mitään vaatimuksia. Jos hän joskus kokee olevansa riittävän vahva lähtemään tuollaiseen vertaistukiryhmään, se tulee sitten ajallaan. Oletko muuten googlannut paniikkihäiriöyhdistyksen tietoja. Voisiko kenties johonkin vertaistukiryhmän jäseneen tai tukihenkilöön olla puhelimitse yhteydessä? Siitä voisi olla apua.

Tiedät tarkalleen, mitä tunnen (ja mitä mieheni käy läpi, sehän on tärkeintä). Paniikkihäiriöyhdistyksen sivulla oli ainoastaan s.postiosoite meidän kaupunkimme yksikköön johon laitoin viestiä. Saa nähdä mitä sieltä vastataan. Vaikka mieheni hyvinvointi on kaikkein tärkeintä, niin silti itsekin toivoisin tukea paniikkihäiriöisen omaisena olemiseen..