Apua! olen rakastunut työkaveriini!

tiedät itsekin vastauksen, etkös vaan??



ihastumisia tulee ja menee. ja arki astuu jokaiseen suhteeseen!

miksi luulet että ARKI olisi parempaa tämän ihastuksen kanssa??

samaa mieltä kuin edellinen kirjoittaja!

Tuskin nyt kuitenkaan kannattaa ruveta eropapereita kirjoittelemaan, voi olla että hetken päästä et tunne enää mitään vetoa tähän mieheen. Tai jos tunnetkin, anna asian olla.

ensimmäinen pitkäaikainen seurustelusuhteesi ja avoliitto? Jos on, niin en yhtään ihmettele. Kokemukseni mukaan ensimmäisessä suhteessa usein tuossa 7-8 vuoden yhdessäolon jälkeen alkaa epäilyttää (ero on tullut tuossa kohtaa niin minulle, kuin lukuisille tutuillekin). Mielestäni eka pitkä suhde on hyvää ja tärkeää harjoittelua parisuhteessa elämisestä. Itse ainakin aikoinani opin ekasta avoliitosta, että suhteessa on turha kuvitella muuttavansa toista, toinen on hyväksyttävä sellaisena kuin on. Oma eka avomiehenikin oli kiltti, mukava jne, mutta se varsinainen tunteiden palo puuttui, oltiin kuin sisko ja sen veli ;). Onneksi lähdin nykyisen mieheni matkaan ajoissa, olen sata varma, että tuo eka suhde olisi kariutunut ja sit olis ollut avioerolapsia taas lisää, jos oltais jatkettu. Myös nykyisellä miehelläni on pitkä suhde ja avoliitto takanaan ja meille nuo suhteet ovat luoneet hyvät edellytykset yhteiselolle. Takana on nyt 12 vuoden avoliitto ja onnellisia ollaan edelleenkin.

Mutta mieti ensin tarkkaan, mitä haluat nykyiseltä suhteelta, jos et ole siihen tyytyväinen, erotkaa ja palaa sitten vasta asiaan työkaverisi kanssa. Jos et pysty eroamaan, voit unohtaa työkaverin. Pettämisestä ei tule kuin paha mieli kaikille.

niin miksi kituuttaisit kaurapuurosuhteessa. Ehkä nyt vasta löysit sen oikean, kun tähän asti olet tyytynyt siihen mukavaan. Intohimoa on olemassa eikä sitä pidä väheksyä, se pitää lapsiperheenkin kasassa toisin kuin " mukava" . Kokemusta on.

Nyt jo " vanha" pari ollaan ja lapsikin on. Päivääkään en kadu että lähdin vanhasta suhteesta tähän uuteen. Arki on tullut kyllä, mutta mikä ero sillä arjella on vanhaan suhteeseen nähden!

Vaan suhde lähti ystävyydestä ja kasvoi hiljaksen yhdessäoloksi ja rakkaudeksi. Ja kysymyksessä on ensimmäinen pitkä suhde.



Pelottaa vain, että jos nyt lähden tämän ihastukseni matkaan, huomaankin menettäneeni jotai kallisarvoista nykyisessä miehessäni, jota en enää voi saada takas.



Olen nuoruudessa polttanut siipeni liian usein.



Ap

Minä en ainakaan haluaisi olla miehen kanssa, joka on toiseen rakastunut. Ja hyvässä suhteessa ei edes voi rakastua toiseen, jotain on siis puuttunut suhteestanne. Ja elämässä on pakko otta riskejä, muuten jää elämä elämättä.

Kaikki ihastukset ovat olleet ennestään tuttuja, mukavia kavereita. En ole ruvennut kuitenkaan ruokkimaan ihastumisen tunnetta sen pidemmälle ja itsestään ovat tunteet sitten palautuneet normaaleiksi. Nyt en voisi ajatellakaan enää olevani ihastunut näihin tyyppeihin vaikka mukavina heitä edelleen pidänkin. En mistään hinnasta vaihtaisi pois sitä mitä mulla ja miehelläni on. Eli en kehottaisi lähtemään ihastuksen perään.

Sitä ei voi tietää mitä edestään löytää.

Joskus itsekin ihastumisten kanssa pähkäilen, olisko oikeesti olemassa parempaa arkea.

Vastaus voi olla kyllä tai ei.

Ehkä kandee olla ensin varma lähtemään ja myös siihen, että uusi suhde ei välttämättä kanna ja sit ollaan taas alussa.

Kattele ja kuuntele. Eiköhän se siitä.

Eli olin ns rakastunut työkaveriini. Sinun tilanteestasi poiketen minulla oli tuolloin 1 (nyt 2) lapsi. Elin tuolloin vaikeaa aikaa, oli jäämässä työttömäksi ja mieheni kanssa meillä oli tasaisen tylsää.. Nyt jälkikäteen ajatellen tuo ihastuminen oli jotain, jolla täytin tyhjiötä elämässäni. Suurimman mokan tein, kun kerroin asiasta miehelleni (silloin kuvittelin että asia ratkeaa kun sen sanoo ääneen) mutta nyt kadun että kerroin. Mieheni muistaa asian vieläkin (hankalina hetkinä). Vasta nyt olemme jutteluväleissä tämän ihastukseni kanssa (se oli puhtaasti yksipuolista), eli tuo ihastumiseni melkein tuhosi yhden avioliiton ja yhden kaveruussuhteen. Ja paljon muutakin.

Nyt kun katson taaksepäin, voin vielä muistaa sen tunteen mitä tunsin tätä ihmistä kohtaan. Mutta se ei ollut realistista. Minun ihana realiteettini on kotona miehen ja kahden lapsen luona :)

Eli neuvoisin ottamaan takapakkia ihastuksesi kanssa, vaikka vaikeaa se onkin. Olette olleet yhdessä miehesi kanssa jo tosi pitkään, ja varmaankin tämä ihastuminen on täyttämässä sinulle pitkän suhteen mukanaan tuomaa laantumista. Mutta se ihastuminen menee ohi, voisin melkein vannoa. Minulla se vaati pohjamudissa rypemisen, sinulla toivottaasti ei

Viisautta ja tunteita miestäsi kohtaan osoittaa se, että pohdit tätä asiaa tällä palstalla.

elämällä on tarjottavana. Sitten kun on lapsia asiat mutkistuvat eikä lähteminen ole niin helppoa. Elä omaa elämääsi. Ei tarvi sitten vanhana miettiä miksei tullut silloin kokeiltua!

Mieti, miten arvokasta on se, että olet elänyt jonkun rinnalla 8 vuotta. Luultavasti tunnette toisenne todella hyvin.Teillä ei ole suurempia ongelmia, ei väkivaltaa tms. Ehkä hieman arkista, mutta se arki tulee suhteeseen kuin suhteeseen. Jos nyt hyppäät ihastuksesti kelkkaan, mitä sitten kun arki tulee. Uskallatko ottaa riskin, että mies hyppää uuden ihastuksen mukaan tai kenties itse hyppäät. Mielestäni mies, joka katsoo varattua naista, on aina riski. Ei löydy sen vertaa selkärankaa. Itse en luottaisi moiseen, joutuisin melko varmasti myös itse jätetyksi jonain päivänä. Ja mieti, mitä nykyinen avomiehesi joutuisi kokemaan. Petetyksi ja hylätyksi tulemisen. Miten paljon surua sinun itsekkyytesi takia. Minun mielestäni on itsekästä ajatella vain omia tunteita. Olet parisuhteessa ja sitoutunut omalla tavallasi. Siihen kuuluu myös vastuu ja se ettei toista loukkaa. Jos nyt uuden ihastuksesi kanssa saisitkin kokea hetken huumaa, et voi tietää miltä hänen kanssaan tuntuisi olla parisuhteessa. Ties kuinka itsekäs hän on.

Mieti, että teillä olisi nykyisen miehesi kanssa mahdollisuus rakentaa jotain pysyvää. Mennä naimisiin ja saada lapsia. Sitä uudelleen rakastumisen tunnettakin voi olla mahdollista kokea, jos olette halukkaita tekemään työtä suhteenne eteen.

Minä rakastuin työkaveriini (itse elin tuolloin avoliitossa ja mies naimisissa, 2 lasta) ja tunne oli molemminpuolinen. Kumpikaan ei ollut tyytyväinen senhetkiseen kumppaniin ja päätimme ottaa riskin ja lähteä kokeilemaan yhteistä elämää. Tunsimme että olimme löytäneet toisissamme sen mitä olimme aina etsineet. Nyt takana jo 5 yhteistä vuotta ja yhteinen lapsi ja olemme edelleen älyttömän rakastuneita. En ole katunut päivääkään tekemääni valintaa.

onnellista ja ihanaa. Entinen tasapaksu, tosin tutunturvallinen arki on kuin muisto vain. En tiennyt että tällaista onnea on olemassa. Entinen mies ei ollut huono, mutta emme olleet enää raksastuneita.

Kerroppa ala, jolla ollaan, niin olen varmempi asiasta...



ap

Tämä asia vain on niin pinnalla ajatuksissani, etten saa siltä rauhaa.



Kiitos kaikille vastanneille, tästä on ollut apua ajatusten selvittämisessä. Toivottavasti saan asian ratkaistua.



Ja tiedoksi vielä; pettää en aio. Ennen kuin sellaista teen, eroan!



ap

nykyisesn suhteen etenemisestä seuraavaan vaiheeseen ?

vaikka niin, että jättäisitkö nykyisen, jos ei olisi uutta ja mukamas parempaa nurkan takana odottamassa.

jonkinsortin ohjaaja/kouluttaja sinulle ja kehuu kehittyviä taitojasi ? Kenen itsetuntoa se ei hivelisi ?



Itse huomasin n. 8 v. sitten ihastuneeni ohjaajani, kun olin vastikään tullut kosituksi. Ihmettelin bussissa, että mikä on tämä kupliva tunne -hyvänen aika minähän olen ihastunut !



Panin jäitä hattuun ja poissa silmistä/poissa mielestä tehosi myös.

Se on se tunnetila mitä hellii, kyseisen ihmisen kanssa sillä ei ole välttämättä kuin siteeksi tekemistä.



En halunnut heittää yhteistä hyvää pitkää suhdetta ja nyt ollaan edelleen onnellisesti naimisissa ja lapsia on kolme.



Ihana ihminen tuo ihastus ja omalla tahollaan nyt esikoispojan toivottavasti onnellinen isä !