Lue keskustelun säännöt.
äitien salakerho: "kyl sä sitten tiedät kun on omia lapsia"
06.10.2012 |
Kärsimme pitkään lapsettomuudetsa ja hoidoissakin rampattiin 4 vuotta. Oli raskasta aikaa ja vielä rasittavammaksi sen teki muutamat kaverit ja liuta sukulaisia, joilla on joku päähänpinttymä, että vain äidit voivat tietää kaikesta kaiken.
Ei voi tietää mitä on rakkaus ennen kuin on oma lapsia. Ei voi olla väsynyt, paitsi tietysti jos on valvonut öitä huutavan lapsen kanssa. Ei voi olla kasvatuksestakaan mitään mieltä ennen kuin on ÄITI. Joka helvatun asia kuitataan naureskellen ja vitsaillen, että kyllä sä sitten joskus tiedät, heh heh heh...
Täytyy sanoa, että lapsettomana pystyin kyllä erittäin hyvin kuvittelemaan mitä on äidinrakkaus. Väsynyt olin hoitoihin ja valvottuihin öihin, ainoastaan oma itku piti hereillä, ei lapsen. Kasvatuksestakin oli kyllä ajatuksia, alalla kun olen, mutta eihän siihen ole oikeutta lapsettomalla...
No nyt on lapsi, rakkaista rakkain koko maailmassa. rakkaus on juuri niin suurta kuin kuvittelin. Väsyttää, mutta ei haittaa olla hereillä lapsen vuoksi, ei tulisi mieleenkään valittaa. Huomattavasti uupuneempi, masentuneempi ja väsyneempi olin jatkuvasti pieleen menneiden hoitojen aikana, nyt jälkeen päin ajatellen. Kasvatusnäkemykset eivät ole muuttuneet ja lapsi on nyt 6v.
Mikä siinä on, että äidit nostavat itsensä jollekin jalustalle ja äitiydestä tehdään joku maailman hienoin ja mahtavin ura? Maailman luonnollisin asia ja ei paljon ihmiseltä vaadita,että siihen jamaan itsensä saa. Kun kärjistäen voisi sanoa, että tyhmin ja yksinkertaisinkin pubiruusu siihen pystyy jos mitään fyysistä ongelmaa/sairautta ei ole. Ja sairaus ei kai kenestäkään huonompaa tai tyhmempää tee? Ja miksi pitää sitä omaa äitiyttään päästä toitottamaan ja mässäilemään niillä latteuksilla "kyllä säkin sitten tiedät jne" erityisesti kun joukossa on niitä, joilla ei vielä lapsia ole? Eikö käy mielessä, että vaikket ehkä itse tajunnut "mistään mitään" ennen lapsia, niin joku toinen voi hyvinkin tajuta ;-)? Koska väitän,että aika moni lapseton (vapaaehtoisesti tai tahtomattaan) tajuaa kyllä lapsista, perhe-elämästä, kasvatuksesta jne. varsin hyvinkin, mutta äitihuumassa elävät eivät kaikki sitä kykene ymmärtämään...
Kommentit (62)
No en kyllä kenellekään lapsettomalle rupeaisi tilittämään mitään ylemmyydentuntoista "vain äitiys opettaa" -juttua, mutta omalta kohdaltani täytyy myöntää, että ei minulla ollut ennen lapsen syntymää pienintä hajuakaan siitä, miten rankkaa elämä vauvan kanssa on. Että kyllä noissa jutuissa totuuden siemen on, vaikka tietysti täytyy valita tarkkaan se tilanne, missä vauva-ajan rankkuudesta paasaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet äitiyden sokaisemat ihmiset ei pysty ymmärtämään, että toisilla voi riittää mielikuvitusta niinkin paljon, että voivat kuvitella mitä se perhe-elämä ja äitiys huolineen ja onnen hetkineen on. Heillä kun ei sitä mielikuvitusta tai tajua itsellään ehkä ole riittävästi kyetäksene moiseen. Samaa olen miettinyt kun olen ystäviäni kuunnellut. En vain ole jaksanut alkaa heille siitä avautumaan. Olen siis toistaiseksi vielä ihan vapaaehtoisesti lapseton.
jotka nyt muutenkin puhuu typeryyksiä
Onneksi ystävät voi valita itse
Ihan oikeasti olin samaa mieltä monista asioista ennen lapsia kuin mitä nyt, ennen ne olivat tyhjiä mielipiteitä, nyt minua kuunnellaan.
Osa ihmisistä on kenties niin tyhmiä etteivät he tajua mistään mitään ennen lapsia ja kuvittelevat muidenkin olevan?
Sivalsin ystävääni saatuani kolmannen lapsen. Hänellä on yksi lapsi ja hän aina hoki kuinka en ymmärrä kun mulla ei ole lapsia, kun hänellä siis jo oli. Sanoin hänelle kolmen äitinä kun yritti johonkin mielipidettään sanoa, että et sä voi ymmärtää kun sulla ei ole kuin yksi lapsi. Todella tyhmää mutta piti antaa takas.
huomannut, että toisen lapsen kanssa odotus on helpompaa kun ei tarvitse heittää niitä pieniä (mitättömimpiä) periaatteita romukoppaan, kun se on jo tapahtunut esikoisen kohdalla.
(Esimerkkejä: meille ei hankita mitään turhaa sitteriä, täysimetän lapseni 6 kk vanhaksi, en pue tyttävauvaa vaaleanpuaniseen, meillä lapset leikkii vain puuleluilla, jatkan kaikesta kiinnostuneena edelleen samnalaista elämää kuin ennen lastakin jne. jne. jne.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mielestäsi ystäväsi oli oikeassa. Et voi TIETÄÄ mitä on rakkaus omaan lapseen, ennen kuin se lapsi on sylissä, voit vain kuvitella sen. Et voi TIETÄÄ lastenkasvatuksesta ennen kuin kasvatat lasta 24/7, hyviä teorioita voi olla.. jne jne.
Eli näkökanta muuttuu, kun on omaa kokemusta.
mitä ei itse ole kokenut. Mutta onhan lapsia - ja äitiyttäkin - monenlaista! Kaikkiin eivät päde samat asiat. Silti väitän, ettei äitiyttä ja siihen liittyviä juttuja voi täysin ymmärtää ellei ole niitä itse kokenut. Tuskin kukaan syöpää sairastanut/aivan vierestä seurannutkaan voi täysin ymmärtää, millaista on käydä syöpähoitoja läpi?
Niin että mitä siitä. Nykyään panostetaan äitiyteen ja haluaan "suorittaa" se kunnolla ja ehkä juuri se rankkuun ja yllättävyys nostaa äideissä tunteen, että on tehnyt paljonkin ja jotakin suurta lastensa eteen ja siksi haluaa nostaa itsensä vähän jalustalle. Se sallittakoon. Lapset ansaitsevat kunnon vanhemmuutta. Sellainen "meneehän se tuossa sivussa" -asenne huolestuttaisi paljon enempi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sorry, mutta epäilen ap:n olevan vieläkin lapseton...
En vain osaa kuvitella 6 v. lapsen ÄITIÄ ihmettelemässä, kuinka lapseton voi tajuta yhtä paljon lapsiperheen arjesta kuin lasten äiti.
No en kyllä kenellekään lapsettomalle rupeaisi tilittämään mitään ylemmyydentuntoista "vain äitiys opettaa" -juttua, mutta omalta kohdaltani täytyy myöntää, että ei minulla ollut ennen lapsen syntymää pienintä hajuakaan siitä, miten rankkaa elämä vauvan kanssa on. Että kyllä noissa jutuissa totuuden siemen on, vaikka tietysti täytyy valita tarkkaan se tilanne, missä vauva-ajan rankkuudesta paasaa.
Ja tässä viittaan esim. mielikuviini, joissa kesävauvan kanssa käymme piknikillä rannalla. Hän nukkuu, syö ja jokeltelee. Välillä vaihdetaan vaippa näppärästi ulkosalla. Muita mielikuvia olivat omien menojen säilyttäminen entisellään ja isän osallistuminen vauvanhoitoon tasavertaisena vanhempana.
Totuus: Kotoa lähteminen oli hankalaa, kun vauvaa piti imettää non-stoppina tai maksimissaan tunnin välein ekoina kuukausina. Itse olin kipeä synnytyksen jälkeen. Vauvalla oli joka vaipassa kakkaa, joten ulkona ei niitä huvittanut vaihtaa. Omat menot jäivät lähes täysin ekaksi vuodeksi, sillä piti imetyksen takia olla vauvan lähellä koko ajan. Isä ei voinut osallistua ruokkimiseen, eikä siten myöskään loputtomiin yöherätyksiin. Vauva itki mahavaivoja koliikiksi asti. Oma persoonani katosi täysin ja olin olemassa vain vauvaa varten. Huh, onneksi tuo vauvavuosi on jo takana, ja nyt alkaa pikku hiljaa jopa normaali elämä löytyä.
Mutta siis tätä en halua sanoa mitenkään ylemmyydentuntoisena marttyyrinä, vaan ihan vain esimerkkinä siitä, miten vauvan tulo mullistaa elämän, ja mikä on taustalla noihin ehkä ärsyttäviinkin hokemiin. Voin ihan täysin sanoa, että en pystynyt kuvittelemaan sitä totaalista muutosta minkä vauva elämään tuo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverisi on puhunut ettet voi TIETÄÄ mitä rakkaus on, johon sinä toteat että pystyit kyllä KUVITTELEMAAN mitä on äidinrakkaus.
Minäkin voin KUVITELLA mitä on olla miljonääri, miss suomi, syöpäsairas, koiranomistajan jne, mutta en TIEDÄ, kun en ole mitään niistä.
Ei voi tietää mitä on rakkaus ennen kuin on oma lapsia.
Täytyy sanoa, että lapsettomana pystyin kyllä erittäin hyvin kuvittelemaan mitä on äidinrakkaus.
Se on sitä naisten tarvetta pätemiseen, oli aihe mikä tahansa. Jos joukossa on lapseton, on äiti-ihmiset mielestään viisaampia ja elämää nähneempiä. Heillähän on lapset, hyvänen aika! On ihan sama onko lapseton opettaja, lastentarhan ope, perhepäivähoitaja, lastenhoitaja jne. ja ollut vaikka 20 vuotta ihan pienten lasten ja vastasyntyneidenkin kanssa joka päivä tekemisissä. Kun eihän hänellä voi olla mielipidettä ja oikeaa asiantuntemusta jos ei ole niitä OMIA lapsia... moni äiti on oikeasti tätä mieltä ja sitten itsellä on rattaissa 2v. muksu ja siihen 2 vuoteen tiivistyy se kaikki kokemus ja näkemys lapsista, jihuu.
Itsellä se tilanne, että olen 7-lapsisen perheen vanhin lapsi ja aloitin lastenhoidon parissa työt jos silloin kun kotona vielä asuin. Valvoin öitä sisarusteni kanssa jo vastasyntyneestä asti, ruokin, hoivasin ja kasvatin. Vuosien saatossa on hoidettu pitkiä päiviä ja öitä ihan vastasyntyneistä murkkuikäisiin. Rakastan työtäni ja voisin sanoa,että aika paljon olen vuosien (n. 20 vuotta töissä)) saatossa lapsia (sekä sisaruksia, sukulaisia että sitten myöhemmän työni puolesta ihan "vieraitakin") nähnyt ja kasvattanut. Jotain pientä näkemystä on mielestäni siis kertynyt... Silti en ole monien äitien silmissä mitään ja sanoillani harvoin on mitään painoarvoa. En tosin viitsikään näkemyksiäni tyrkyttää tai ketään neuvoa ellei joku nyt kysymään sattuisi. Mutta huomaan,että yhteisissä naisten keskusteluissa minut sivuutetaan helposti, koska omia lapsia ei ole. Eikä ikävä kyllä koskaan tulekaan, koska kärsin synnynnäisestä kohdun epämuodostumasta. Se sitten vissiin tekee minusta kykenemättömän kasvattajan ja keskustelijan kun lapsista on kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta hyvä kun sait purkaa äitituskasi tänne.
ja vähän muuhunkin. Silloin sanon satavarmasti asiasta.
Varmasti lapsia hoitanut tietää lapsista, mutta mun 45v. sisko jakelee aivan päättömiä neuvoja suutun kyllä siskolleni. Ne hänen neuvonsa kun vaurioittaisivat meidän lapsia, mutta ei se tajua mitään lapsen psyykkeestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja huoli omasta/omista lapsista on ainutkertaista eikä sillä ole mitään tekemistä "ammattikasvattajuuden" kanssa. Liikemies ei ole kotona liikemies, vaan isä lapsilleen, poliisi ei ole kotona poliisi, vaan äiti, samoin opettaja on kotona vanhempi eikä opettaja, sos.työntekijä riisuu roolinsa omiensa kanssa... hammaslääkärikin antaa lastensa nauttia lapsuudesta ja ostaa niille karkkipussit, lääkärikin menee paniikkiin kun lapsella on syöpä ja psykologin lapset saavat raivareita, masentuvat ja tekevät teini-itsemurhia.
Minua ärsyttää suuresti jos joku lapseton lastentarhan hoitaja luulee tietävänsä mitä on vanhemmuus. Vanhemmuutta ei opi kasv. kandien tenttikirjoissa, minkä nyt jokainen normi älyllä varustettu ymmärtää. Toki, ihan turhaa on sellainen äitienkään elvistely, mutta helposti sitä ärähtää, jos just joku lapseton kasv. kandi tulee kertomaan, kuinka perhe-elämää kuuluu elää ja miten sä et yhtään osaa kasvattaa, kun meillä kurssillakin sanottiin että blaa blaa
Ärsyttää minuakin! Ja tuota saa kuulla jatkuvasti. Itse kärsin lapsettomuudesta, enkä viitsi siitä edes aina kertoa, sillä en kaipaa säälipisteitä ja kyselyjä kipeästä aiheesta.
Olen vanhin lapsista ja vanhempani ovat alkoholisteja. Hoidin käytännössä koko huushollin ja pienemmät sisarukset, sekä holhosin vanhempiani kotona. Kuvittelen, että tiedän jotain lapsiperhe-elämän rankkuudesta. Tiedän, miten vaikeaa on ennen kouluun lähtöä saada kaksi pientä muksua syötettyä ja puettua, sekä vietyä hoitoon, kun nämä riehuu ja kapinoi. Tiedän millaista on kun vauva itkee yöt ja pitää herätä öisin viemää korviketta ja rauhoittelemaan jne. En ole ylpeä kokemuksistani ja jos vähääkään olisi ollut järkeä, olisin tietysti hakenut perheelle apua.
Ottaa oikein pattiin nää kaverit, joiden mielestä en tiedä mistään mitään. Toisaalta ei pitäisi kyllä paskaakaan välittää edes!
No ei kyllä ole provo, en tapaa niitä harrastaa. Ihmettelen vain kun taas eilen illanvietossa harmitti tämä asia. Koolla isompi porukka, äitejä ja eri syistä lapsettomia. Ja keskustelu koko ajan lipsuu sinne lapsiin ja perheeseen. kiivaita kommentteja ja argumentteja, mässäilyä äitiydellä, yhteistä huokailua sen raskaudesta ja ihanuudesta jne. Lpasettomilta tuli minusta ihan järkeviä ja paikkaansapitäviä puheenvuoroja, mutta useimmat sivuuttivat ne tylysti. Ja sitten se kuuluisa komenntti joltain "heh heh, kyllä se mieli vielä muuttuu, katos älä vielä sano kun ei sulla ole niitä lapsia, et voi vielä tietää...". Meiansin räjähtää siihen paikkaan, mutta sain hillityyä itseni. Otti niin paljon päähän lapsettomien puolesta kun muistan miten nuo kommentit ärsytti ja oikeastaan sillä hetkellä hävetti kuulua siihen kuuluisaan äitien kerhoon.
Muiden puolesta en voi sanoa, mutta itse olen ollut niin paljon eri ikäisten lasten kanssa tekemisissä, että minulla oli kyllä varsin kattava käsitys kasvatuksesta ja ylipätäään siitä, mitä tuleman pitää jos vauva joskus tulisi. Ja en voi rehellisesti väittää yllättyneeni. Raskasta oli vauva-aika, mutta senkin tiesin. Suunnattoman rakas on lapsi, senkin tiesin. Moni varmaan ryhtyy ihan puskista äidiksi ja silloin ymmärrän,että kaikki tulee uutena ja yllättävän eteen ensi kertaa. Silti olisi hyvä muistaa, että aika moni asia voi olla ihmiselle täysin peruskauraa ja tuttua asiaa, vaikka ei äitien salakerhoon vielä kuuluisikaan.
No sanoisin sitten, ap, että kyseessä on vain ihmisten käytöstapojen puute. En ikinä sanoisi "älä sano, kun et ole vielä äiti etkä tiedä...." vaan ilmaisisin asian enemmän oman itseni kautta, että en itse jotain asiaa tajunnut ennen äitiyttä, ja minulle kyllä tuli tämä ja tämä yllätyksenä.
"heh heh, kyllä se mieli vielä muuttuu, katos älä vielä sano kun ei sulla ole niitä lapsia, et voi vielä tietää...".
kommentteja en voi minäkään sietää tai ymmärtää, vaikka äiti olenkin.
ja vähän muuhunkin. Silloin sanon satavarmasti asiasta.
Varmasti lapsia hoitanut tietää lapsista, mutta mun 45v. sisko jakelee aivan päättömiä neuvoja suutun kyllä siskolleni. Ne hänen neuvonsa kun vaurioittaisivat meidän lapsia, mutta ei se tajua mitään lapsen psyykkeestä.
oletko varma, ettei sisko tajua mitään lapsista? Sinunkin kullannuppusi psyyke voi vinksahtaa, kun kotikasvatusta ei ole. Miten sitten suu pannaan?
Kuvitteleehan jotkut, että viisikymppinen lapseton on tunne-elämältään ja elämäntavoiltaan aivan samanlainen kuin arvostelija oli itse ennen esikoisensa saamista.