Miten kestää omien lasten joutuminen kiusatuksi?!

Jokainen vanhempi tuntee ahdistusta tuossa tilanteessa. Minäkin murehdin välillä ihan liikaa, jopa olemattomia.



En itse keksi muuta keinoa kuin koettaa niellä oma ahdistus ja tukea ja kannustaa omia lapsia, kertoa aina uudelleen ja uudelleen kuinka ihania ovat ja kuinka paljon rakastan heitä.



Vaivihkaa voi tietysti koettaa tehdä pieniä juttuja, jotka saattaisivat nostaa lapsen "sosiaalista statusta" - löytyisikö kivaa harrastusta jossa saisi pätevyyden kokemuksia, ehkä uusia kavereitakin? Voisiko teillä pitää välillä kivoja lastenkutsuja tms.?



Tietysti puhuisin hienovaraisesti asiasta ainakin eskarinopeille, ehkä koulussakin. Päivittäisissä toimissa voisivat eskarissakin tukea lasten toimimista isommassa porukassa niin ettei lapsesi jäisi yksin.



Mutta ennen kaikkia voimia sinulle! Asioilla on yleensä tapana ratketa parhain päin!

http://www.kivakoulu.fi/kiusaamisen_vastainen_koulu



Mä kirjoitin reksille ja opettejalle pitkän selityksen. Juttu laitettiin kiva-koulutiimille ja parissa päivässä loppui kuin seinään.

Minulla on as-poika, joka vetäytyy kuoreensa ja yrittää olla koulussa näkymätön. Mutta niin vain kiusataan koko ajan. Poika ei kotona kerro mitään, mutta isolta sisarukselta sekä muilta äideiltä kuulen, mitä on tapahtunut. Joka kerta olen ilmoittanut opettajalle, joka varmaan myös yrittää saada kiusaamisen loppumaan, mutta hänkään ei voi olla kaikkialla läsnä.



Niinpä pojan tavaroita piilotellaan, häntä tönitään ja retuutetaan, haukutaan ja mitätöidään.



Kauheinta on tuo, että hän ei itse suostu kertomaan tai puhumaan yhtään mitään, joten en voi TIETÄÄ, kuka tekee ja mitä. Vainoharhaiseksi tulee vähemmästäkin.

Mutta muuten hyvä ihana pieni koulu. Varjopuolena tietysti se, että kaverivaihtoehtoja on vähän. Opettajat tietävät asiasta ja ottavat sen vakavasti. Se on ihana asia.



Tuntuu vain, että lapset ovat niin julmia ja vaivihkaisia, että aikuisten keinot ovat rajalliset.



Mutta tämä on jo sitä liiallista ahdistusta. Suurin ongelma taitaa olla äidillä, luulen ma.



ap

eroon tuosta kolmas pyörä -ajattelusta. Lapsia voi ja pitääkin koulussa opettaa, että kaikki pitää ottaa mukaan. Lapsiakin voi opastaa katsomaan ympärilleen, jos löytyy joku kiusattu ja rohkeampi voi mennä puolustamaan sitä kiusattua. Meidän yksi lapsi on luonteensa vuoksi kuulemma ollut oiva apua kiusaamisen kitkemisessä. Kannattaa opettaa lapsillenne niitä hyviä vuorovaikutustaitoja.

eroon tuosta kolmas pyörä -ajattelusta. Lapsia voi ja pitääkin koulussa opettaa, että kaikki pitää ottaa mukaan. Lapsiakin voi opastaa katsomaan ympärilleen, jos löytyy joku kiusattu ja rohkeampi voi mennä puolustamaan sitä kiusattua. Meidän yksi lapsi on luonteensa vuoksi kuulemma ollut oiva apua kiusaamisen kitkemisessä. Kannattaa opettaa lapsillenne niitä hyviä vuorovaikutustaitoja.

Onko kiusaaminen kiusatun vika?

Siinä ei paljon äidin opetus auta, kun lapsella on sosiaalisten taitojen puute neurologisista syistä. Ei auta, vaikka olisikin taitava, kun toiset tyrkkii kumoon ja piilottaa reppua.

Mä lähtisin kyllä siitä, että ensisijaisesti muutettavaa on kiusaajilla ja myös koululla.

-4-

poikaa meille vuoron perään leikkimään. Ensiksi sen pojan, joka ei kiusannut, jolloin kiusaajakin tuli uteliaaksi ja kysyi, että pääsisikö meille.



Jouduin puhumaan moneen kertaan poikien kanssa, kun kiusaaminen jatkui, mutta nyt olemme päässeet kiusaamisista ylitse. Kiusaaja tuntee minut ja tulee jo paremmin toimeen poikanikin kanssa.



Viitseliäisyyttähän tässä tarvitaan varsinkin, kun kiusaajan vanhemmat eivät itse välitä poikansa käytöksestä. He ovat tyytyväisiä, kun poika selviytyy vaikka sitten kiusaamalla, kun muuten eivät sosiaaliset taidot riitä.



Sanon suoraan, mutta huolehdin myös siitä, että pojat saisivat hyviäkin kokemuksia keskenään. Tie kiusaamisen loppumiseen käy myös vatsan kautta, joten pojat ovat saaneet leipomiani herkkuja, kun ovat meillä käyneet.