Istun kehräävä kissa sylissä - kissa, joka tullaan lopettamaan viikonloppuna

osanottini.

Olen pahoillani, ap. Onko kissa vanha/sairas, vai mikä on? Joka tapauksessa, osanotot. Yritä surullisesta tilanteesa huolimatta nauttia viimeisistä yhteisistä päivistänne (joita on onneksi vielä jäljellä!) ja hemmottele kissaa.

ap

voi kurjuus!

kuinka vanha kissa?

mutta koeta aatella niin,että päästät ystäväsi kärsimyksistä,kissat kun on vielä mestareita piilottamaan kipuja..siis etteivät hevin näytä että koskee.

Siinä tilanteessa olen ollut monta kertaa itsekin. Tottakai se kissa on rakas. Perheenjäsen siinä missä omat lapset. Se sattuu aina, mutta siitä sydänsärystä pääsee yli aikanaan.



Muistele hyviä aikoja ja keskity siihen, että saat tehdä hänelle viimeisen palveluksen. Ole onnellinen siitä, että saat hänelle vielä osoittaa koko rakkautesi.

Täytti hiljattain 17 ja terveenä pysynyt viimeistä kuukautta lukuunottamatta. Nyt voimat hiipuu :(



ap

14v vanha ja pelkään joka hetki milloin sairastuu tms. Toistaiseksi on kuin nuori pentu reumatismistaan huolimatta; pari viikkoa sitten otti yhteen jonkin ison otuksen kanssa ja selvisi rintakarvat röyhyten (supi tai kettu kävi kiinni).



Mikään ei voita sitä hetkeä kun toinen venyttäytyy rinnan päälle sohvalla, sellainen pörinä ja kuolaus.....:)

Meidän koira on 12 ja IHAN terve ja nyt jo itkettää ne edessä kuitenkin olevat päätösten ja menetyksen hetket :(

Meillä lopetettiin 17-vuotias kissaherra elokuussa, ja se oli yksi elämäni surullisimpia hetkiä. Se vähän helpotti, kun tiesin tekeväni oikein. Myös kissan henkilääkäri oli tukena.



Kissan viimeiset hetket olivat rauhaisat - se istui ja nojasi päätään minua vasten samalla kun silittelin sitä ja odottelimme rauhoitusaineen vaikutusta. Kissa ei onneksi tiennyt mikä sitä odottaa. Lopuksi lääkäri pisti siihen kuolettavan annoksen nukutusainetta. Ei tuskia, ei kouristuksia. Kisu vain nukkui pois rauhallisesti.



Maailman paras kissa :) - vieläkin ikävä!



Voimia ap, kyllä siitä surusta selviää. Pörinä jää muistoihin elämään!

se on kuitenkin paras tapa lähteä, lempeä, eutanasia. Parempi kuin ne kovat kivut, joita ihmisten maailmassa kärsitään.



Joskus lemmikit pääsee kuolemaan helpommalla kuin ihmiset.



Itse olen vienyt lopetettavaksi kolme koiraa ja kissan, ei se ole helppo päätös, mutta joka kerta sinne on ollut helpompi lähteä, kun näkee että aika alkaa olla täysi ja suhtautua siihen viimeisenä ystävän tekona. Järkipäätös.



Surkein reissu oli se eka reissu, kun kävelin sairaan koirani kanssa viimeisen lenkin eläinlääkäriin, ja se nuuski onnessaan ja heilutteli häntää ja nuoli vielä naamaa vastaanotolla. Se tuntui pirun pahalta, kun oltiin oltu yhdessä vasta 7 vuotta ja se oli hieno koira, viisas ja rauhallinen. Lääkkeillä olisi saatu vuosi kaksi lisää, mutta kun koira älysi aina, missä on lääkettä eikä niitä syönyt...Tunsin itseni petturi-rotaksi, vaikka ei jälkikäteen ajatellen ollut syytä.



Muiden kanssa vanhuus tuli ja pahat sairaudet, silloin jo tajusi että olisi eläinrääkkäystä jatkaa.

ap

Olen joutunut lopetuttamaan oman rakkaan kissavanhukseni ja vieläkin kirpaisee vuosien päästä. Olen kuitenkin onnellinen, etten pitkittänyt väistämätöntä tilannetta ja uskalsin tehdä, mitä piti. Vietimme rauhallisia päiviä ennen viimeistä reissua, annoin kisulle herkkuja joista se piti, vaikkei ruokahalua ollut enää paljon. Se vetäytyi omiin oloihinsa viimeisinä aikoina, kuten sairaat eläimet usein, mutta viimeisen yön se nukkui ja kehräsi jaloissani. Ihanaa, että teilläkin oli tuo yhteinen hetki vielä.



Ystävää saa surra, vaikka pientäkin.

Oma 21 vuotias kissani kuoli kesällä ja itken sitä lohduttomasti ihan säännöllisesti. Ikävä on tosi kova.

Mutta kissasi saa nyt nukkua rauhassa, kivutta. Ja muistaa sinua aina, niinkuin sinäkin sitä.



Älä ajattele tätä nyt menetyksenä, vaan saavutuksena. Ajattele, jos et olisi lopetuttanut kissaa. SE olisi ollut väärin.

Otan osaa...

Aivan varmasti.Itse jouduin viemään 20v vanhan kissani lopetettavaksi 3 vkoa sitten