Lue keskustelun säännöt.
Jouduin lopettamaan eilen rakkaan koirani. Ikävä on KOVA. ov
22.09.2012 |
Ja sori, PIIIITKÄ sepustus!
Juoksin koiran kanssa kolme kertaa lääkärissä. Luulin ensin, että kyse on pelkästä oksutaudista (koira oli jotenkin vaisu viime viikon torstaina) ja jätti aamuruuan syömättä. Lisäksi vatsa oli kuralla jne.
Illalla lisäksi oksensi.
Perjantaina oli korkea kuume, joka lähti laskuun, ei suostunut syömään taaskaan aamuruokaa, iltaruoka (riisiä ja piimää) meni alas.
Lauantaina ei kuumetta ja ruokakin maistui jo normaalisti. Ja lenkilläkin jaksoi jo kiitettävästi. Mutta illalla sitten ripuloi neljästi illan mittaan sisälle, samoin oksensi kahdesti.
Sunnuntaina lakkasi sitten kokonaan syömästä ja lepäsi vaan koko ajan. Lenkille lähtö oli todella hidasta ja jossain vaiheessa myös jouduin nostamaan koiran ylös. Sitten vasta suostui kävelemään.
Maanantaina huomasin vatsan pullottavan kunnolla + painellessa vatsa oli selvästi arka, koira ei kuitenkaan murissut tai muuta, ainoastaan katsoi syvälle silmiin, että viitsisitkö lopettaa, tuo sattuu. Ja korvien sisäpinnoissa, poskissa ja ikenissä näkyi selvää kellertävyyttä.
Tiistaina sitten päivystykseen, kun olo ei mitenkään alkanut kohentumaan (lääkärille oli aikaisemmin soitettu ja diagnoosi oli tuo mahatauti ja käskettiin ruutalla juottamaan jne.). Koira ei suostunut enää kunnolla juomaan (ainoastaan ulkoa lätäköistä, omaan kuppiin ei koskenut. Ja lepäsi koko ajan, lisäksi koira ei jaksanut enää kävellä kovin pitkää matkaa (=pedistä kun nousi, niin jaksoi ottaa muutaman askeleen ja kävi sitten taas makuulle).
Diagnoosi vaihtui päivystyksessä tarttuvaksi maksatulehdukseksi, VAIKKA koiralla OLI rotukset ajantasalla. Lääkäri antoi lisäksi nestettä suoraan ihon alle + suoneen. Ja käski tulla seuraavana aamuna verikokeisiin. Koiralla myös todettiin nestettä vatsaontelossa. Sydän oli ok, samoin keuhkot. Ei kuumetta.
Tuolloin mulla oli jo erittäin pahat aavistukset, mitä tuleman pitää ja teinkin sen päätöksen, että jos se onkin muuta kuin tuo maksatulehdus, niin sitten teen koiralle sen viimeisen palveluksen ja annan sen lähteä rauhassa.
Keskiviikko iltana koira ehkä hieman piristyi, halusi kävelle n. 10 minuutin kierroksen korttelin ympäri vesisateessa. Hidastahan se meno oli, mutta.. Koira sai myös antibiootti kuurin.
Rappuset tuo meni tooooodella hitaasti ylös, alas tuli pikkasen reippaammin.
Torstaina lääkäri soitti; maksa-arvo ja munuaisarvo on koholla. Ja pitäisi mennä ultraan johonkin muuhun paikkaan, heillä kun ei ole kyseisiä laitteita.
Se oli se viimeinen tieto, mistä olin täysin varma, että viimeisiä päiviä viedään. Sainkin ultran perjantaiksi.
Koira lakkasi kokonaan syömästä torstaina, sain sille ruutalla tungettua maustamatonta jugurttia kurkusta alas, joskin huonoin tuloksin. Tuo rupesi juomaan itse torstai-iltana, joi kunnon kulauksia. Mutta vaisuhan tuo oli. Ja vatsa pullotti edelleen ja kellertävyyttä oli, ehkä jo enempi kuin maanantaina.
Lääkäri kun tuli sanomaan, että mennääpäs tonne vähän keskustelemaan, mä tiesin mistä pitää keskustella.
Ne röntgen ja ultra kuvat oli oikeasti karmeaa katsottavaa. Pelkkää harmaata mössöä ja suttua. Terveistä elimistä ei tietoakaan. Syöpä oli lähtenyt haimasta liikkeelle ja siitä sitten levinnyt myös maksaan.
Hän sanoi myös, ettei hän eikä myöskään muu henkilökunta ole ikinä nähnyt yhtä pahaa tilannetta ja tämä on luultavasti ollut niin aggressiivinen syöpä, joka on ärhäkästi lähtenyt heti leviämään.
Koira oli täysin "terve", kun käytiin n. kuukausi sitten päivystyksessä. Silloin anaalirauhaset olivat pahasti täynnä ja tulehtuneet. Lääkäri paineili ja kokeili myös vatsaa ja se ei ollut arka eikä myöskään pullottanut ja ikenet ym. olivat terveen pinkit. Ja koiran kuume laski antibiooteilla + koira rupesi syömään ja tuli taas omaksi itsekseen.
Eihän siinä voinut muuta tehdä kuin pitää kiinni siitä keskiviikkosiesta päätöksestä. Hoitaja sanoi, että pääsen hiljaiseen huoneeseen ja hän tuo koiran. Siinä sitten sain rauhassa halia ja pusutella ja jättää ne hyvästit. Puolen tunnin päästä lääkäri tuli antamaan sen viimeisen piikin ja koira nukahti rauhallisesti pois kuono reiteni päällä. Ja sain vielä olla koiran kanssa 15 minuuttia.
Päätös oli oikea, vaikkakin ikävä on kova. Koira oli mulle rakas (asun yksin, ei lapsia) jne. Koiralla oli jo varmasti kovat tuskat ja sydän ja keuhkot olisi varmasti pettäneet seuraavan parin päivän sisällä, munuaiset eivät nimittäin enää toimineet.
Lääkäri otti myös uudet verikokeet; punasoluja ei ollut kuin muutama jäljellä, maksa-arvot sekä munuaisarvot taivaissa (ei ole kuulemma koskaan aikaisemmin nähnyt yhtä korkeita arvoja), valkosolut korkeat.
Tuo toinen lääkäri, jonka luona käytiin päivystyksessä, käski tuloksista soitettuaan syödä kuurin loppuun ja jos ei tepsi, niin sitten mennä tarkempiin tutkimuksiin. ONNEKSI vaistoni käski tehdä toisin.
Olen varma, että koira jätti omalla koiramaisella tavallaan jäähyväiset. Koira tykkäsi nukkua vieressäni öisin, mutta to-ti, koira nukkui sängyn vieressä. Keskiviikkona ja torstaina tuo halusi viereen. Ja torstaina tuo kömpi tietsikkapöydän alle (ei jaksanut enää kömpiä ihan alle niin kuin normaalisti) ja laittoi kuonon jalkojeni päälle.
Koko ajan kuuntelen missä rasahtaa ja kuuluuko koiran kynsien rapinaa. Ja kissatkin ovat oikeasti ihmeissään, että joku puuttuu. Kävin tuossa kaupassa ja kissat tulivat ovelle ja toinen jopa kurkkasi ovesta ulos, että JOKU puuttuu!
Kommentit (33)
mutta luen sit kun pystyn itkemään kunnolla. Voimia ja hali.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikka itselle on raskaampaa, että koira menehtyy yllättäen, niin mielestäni se on koiralle paljon parempi. Koirasi sai kuitenkin elää terveenä ja onnellisena, eikä joutunut sairastamaan pitkään eikä kärsimään kivuista.
Itsellänikin oli kuukausi sitten lähellä, ettei yksi koiristani menehtynyt... Päivällä koira oli kunnossa, ui järvessä, leikki toisten kanssa, yms. ja yöllä vietiin jo päivystykseen ja seuraavana päivänä leikattiin. Klinikalta kysyttiin, että yritetäänkö leikkausta vai lopetetaanko suosiolla. No leikkaus onneksi sujui hyvin, koira on parantunut hyvin ja tänään oltiin ekoissa agitreeneissä leikkauksen jälkeen. Nuori koira, joten edessä toivottavasti vielä monta tervettä vuotta. Mutta tuo tapaus pelästytti, pisti ajattelemaan että joskus näistä koirista joutuu oikeasti luopumaan ja tuli myös tunne, etten halua enää ikinä lemmikkiä, kun se luopuminen on niin tuskaa...
Piti vielä lisätä, että leikkaus, yms. hoito maksoi n. 2 800e, jonka takia kysyttiinkin, että haluanko edes että leikataan (ei ollut varmaa, että leikkaus onnistuisi). Mutta onneksi kaikki meni hyvin.
Tiedän myös tuon tunteen. Meillä kotona oli koira, joka jouduttiin lopettamaan. Se taisi kans olla se viimeinen palvelus rakkaalle ystävälle. Koira oli 12-vuotias ja takajaloista lähti voimat. Jouduttiin siis kantamaan ulos asioille yms. Tuosta tapahtumasta on jo pian kymmenen vuotta aikaa, mutta silti tuli itku kun viestiäsi luin. Iski oma ikävä pintaan.
Lisäksi jouduin keväällä lopettamaan kaksi kissaani ja niitä on vielä todella kova ikävä.
Sanat ei riitä kertomaan, miten pahoillani olen puolestasi! Koita jaksaa!
Joudun nukuttamaan 15 v. pikkurakkaani tällä viikolla. Kamala tuska, yritän olla ajattelematta koko asiaa ja pitää pikkuista hyvänä. Tänään käytiin mummilla hyvästelykierroksella. Saimme lelun, jonka laitan pikkuisen mukaan viimeiselle matkalle. Nyyh!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teit kuitenkin juuri oikean ratkaisun lemmikkisi parasta ajatellen. Pikkuhiljaa kauniit muistot yhteisistä ajoista sysäävät surun syrjään. Voimia sinulle!
se on monelle aina niin suuri suru, kun kohdalle sattuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä taitaa olla sama vastassa kissavanhuksemme kanssa tulevina viikkoina. Yritän jo etukäteen totutella ajatukseen, että öisin ei kohta ole enää katti kehräämässä jalkojen päällä. Voi surku.
ikävä on varmasti suuri.
Lämpimät osanottoni ja voimia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä taitaa olla sama vastassa kissavanhuksemme kanssa tulevina viikkoina. Yritän jo etukäteen totutella ajatukseen, että öisin ei kohta ole enää katti kehräämässä jalkojen päällä. Voi surku.
Mulla on välillä sänky loppunut kesken, kun koiran lisäksi viereen on änkenyt nuo kissa herrat. Olen varma, että silloin kun noista aika jättää (toivottavasti ei vielä monen moneen vuoteen, ikää noilla herroilla on 8,5 vuotta).
Kyllä mäkin yritin jo totutella siihen ajatukseen, että kohta ei ole enää sängyn lämmitintä.
Ja mulla vaisto viimeiset pari päivää hoki, että valmistaudu pahimpaan, valmistaudu!! Ja sydän hoki puolestaan, että se on vaan se maksatulehdus, joka hoituu lääkkeillä ja sitten koiruus on taas kunnossa.
Olen oikeasti ollut tänään ihan hukassa, mun on ollut pakko mennä ulos pikku lenkille ja pari kertaa olen meinannut ottaa jo hihnankin mukaan ja huikata ovelta, että mennääs pissalle ja puistoon. Ja sitten se totuus iskee, että paskat. Ei täällä ole kukaan.
Ja kun tulee kotiin ja avaa oven, niin toinen kissa tunkee ovelle ja katsoo sen näköisenä, että joku puuttuu! Mihin sä meidän kaverin unohdit???!!!
Täytyy myöntää, että mä nukuin viime yönä koiran pannat + viltti vieressä. Ja kun eilen ja tänään on ikävä iskenyt, niin olen nuuskutellut noita pantoja. Se koiran tuoksu on edelleenkin niin voimakas noissa.
ap
Meillä koiravanhus jo yli 17-v, koko ajan tiedetään että loppu on varmasti lähellä vaikka koira onkin vielä ihan pirteä ja kunnossa. Toivon niin, että kun aika tulee, saisi kuolla omaan petiinsä rauhassa yöllä. Vaikka tuo on viimeinen palvelus rakkaalle ystävlle, on se niin sydäntä raastavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse menetin tänä kesänä kaksi nuorta koiraa.
Ensimmäinen oli 2-vuotias rescuekoira joka sai epilepsia- tms kohtauksen ja kuoli syliini samana yönä. Ensimmäistä kohtausta en huomannut, vaan tajusin, ettei kaikki ole kunnossa kun koiran tasapaino ei ollut kunnossa, koira pissasi alleen ja oli erittäin poissaoleva. Koira nukkui pari tuntia, olin eläinlääkäriin yhteydessä ja he käski seurailla koiran tilaa. Kun tuntui, että tyttö oli jo parempi, se sai voimakkaan kohtauksen ja pidin sitä sylissä, silittelin ja koira kuoli siihen. Se oli todella rankkaa, se oli ensimmäinen menetykseni - ihmisistä ja eläimistä. Itku nousee kurkkuun kun näen mielessäni koiran katseen viimeisinä hetkinään. Se oli jo luovuttanut :(
Toinen koira, 11 kk, jouduttiin lopettamaan kuukausi sitten synnynnäisen cushingin taudin takia. Tauti on todella poikkeuksellinen noin nuorella koiralla. Se eli hyvän elämän ja oli iloisin pieni koira kenet olen tavannut, näytti vain luurangolta kun mikään ei imeytynyt. Yhtenä aamuna se alkoi oksentaa ja oli todella voimaton. Lähdimme lenkille, ja koira kaatui eikä jaksanut nousta itse ylös. Kaappasin sen syliin ja kävelin eläinlääkäriasemalle. Koira oli ihan harmaa ja kylmä. Eläinlääkärissä lämmönmittauksessa selvisi, että koira oli 32 astetta. Lopetuspäätös oli helpompi kuin luulin. Olin jo kasvattajan kanssa keskustellut asiasta, että on parempi päästää pieni pois jos se menee huonoon kuntoon. Cushingin tautiin on lääke - joka ehkä toimii, tai sitten ei. Ikävä kyllä täytyi miettiä rahojakin, lääkitys maksaa n 50-70 e kuukaudessa. Mielestäni tein oikean päätöksen.
Onneksi on vielä yksi koira, ja ensi kesänä on tarkoitus astuttaa sillä äitini koira, josko sieltä ottaisin pennun itselleni :)
Tässä todella ihana video: http://www.indigo.org/rainbowbridge_ver2.html
Surullinen, itkettää varmasti, mutta erittäin ihana silti. Voimia vielä, tiedän miltä susta tuntuu
Meillä koiravanhus jo yli 17-v, koko ajan tiedetään että loppu on varmasti lähellä vaikka koira onkin vielä ihan pirteä ja kunnossa. Toivon niin, että kun aika tulee, saisi kuolla omaan petiinsä rauhassa yöllä. Vaikka tuo on viimeinen palvelus rakkaalle ystävlle, on se niin sydäntä raastavaa.
9,5 vuotias (edellinen omistaja antoi tuolle kaksi ikää eli en ole varma oliko tuo mulle tullessa 5/5,5 vaiko jo 6/6,5 vuotias. Eli olihan tuolla jo ikää vaikka ei ollutkaan mikään ison rodun edustaja.
Ja erittäin lohdullista on se, että itse en olisi voinut estää tuota tautia yhtikäs mitenkään. Ja se, että tuo todellakin tuli kuin puun takaa eli koira ei ole aikaisemmin sairastanut tuota.
Olen varma, että koira olisi nyt viikonloppuna nukahtanut rauhassa omaan petiinsä ja tuollainen lähtö olisi ollut ehkä parempi (mutta EI tässä tapauksessa!).
Täytyy sanoa, että lääkäri oli todella asiallinen, vaikka itkin kuin Niagaran putoukset koko ajan. Ja se, että sain niin paljon aikaa.
Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt, sain silitellä korvia, antaa pusuja ja haleja ja sanoa jäähyväiset ja kiittää menneistä vuosista.
Ja loppu oli sellainen kuin koira olisi vaan nukahtanut (sillä erotuksella, että silmät oli auki), en edes huomannut sitä, vaikka lääkäri sanoi, ettei saa pelästyä, koira kohta nupahtaa ja nukahtaa. Onneksi saan koiruudesta muunkin muiston kun vaan tuon viltin ja pannat. Koira tuhkataan ja saan tuhkat ja uurnan itselleni.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jouduimme itse lähettämään rakkaan koiramme viimeiselle matkalle kolme kuukautta sitten, iän tuomat vaivat alkoivat painamaan...Suru on ollut raastavaa!!
Kuten itsekin sanoit, päätöksesi oli ystävällesi se parhain.
Voimia ja jaksamista!!
Osanottoni ! Tiedän miltä sinusta tuntuu. Itse jouduin lopettamaan rakkaan koirani viikko sitten ja tuntuu että tämä suru ei hellitä ollenkaan. Ehkä helpottaa aikaa myöten sitten.
Olen kirjoittaja no.4 ja jouduin tosiaan lopettamaan 17-vuotiaan kissani vajaan kuukauden päästä siitä, kun tähän ketjuun vastasin. Nyt siis kissani kuolemasta on jo yli kaksi kuukautta ja suurin suru on toki jo takanapäin. Pari päivää oli suorastaan lohdutonta, mutta jo viikon jälkeen suru oli vaihtunut haikeudeksi ja ikäväksi. Nyt ikävänpuuskia tulee enää silloin tällöin. Joskus kattia muistellessa nousee pala kurkkuun, mutta itkenyt en ole enää aikoihin. Kyllä se siitä ajan kanssa helpottaa!
Ja kaikki ovat kuolleet syöpään (mammani, isäni ja 2 setääni). Ironiaa ehkä, kun menetin koiranikin tuolle paskiaiselle.
Enkä muista, että olisin edes isäni kuoleman jälkeen itkenyt näin paljon.
Se ehkä johtuu siitä, että esim. isäni syöpä uusiutui muistaakseni syyskuun lopussa/lokakuun alussa ja meillä oli n. puoli vuotta aikaa sopeutua tilanteeseen, isäni haudattiin seuraavana keväänä vapun aikoihin.
Samoin mammani kuolemaan pystyi varautumaan jo ajoissa, hän oli jo yli 90 vuotias.
Tämä tilanne tuli täysin puskan takaa, koira huononi silmissä 8 päivän aikana. Siihen ei osannut varautua yhtään.
ap
Minultakin kuoli koira. On ollut tosi raskasta. Otan osaa suruusi. Toivon että saat uuden koiran, joka lievittää surua hieman ja tuo lohtua. Itse en voi ottaa uutta koiraa enää :(
Otan osaa... :''( Itkin kun luin viestisi, paljon voimia sinne!
Vaimeni ääni tassujen, sammui liekki suuren sydämen.
Syntyi taivaalle uusi tähti, rakas tästä maailmasta lähti.
Laukkaa nyt tuulen lailla, ikuisesti vihreillä mailla.
ap