Lue keskustelun säännöt.
Mistä voi tietää...
15.10.2012 |
...onko suhteen kriisissä kyse ihastumisvaiheen jälkeisestä eriytymisvaiheesta, joka johtaa lopulta syvempään kumppanuuteen, vai yksinkertaisesti siitä että suhde on huono ja kumppani väärä?
Kommentit (15)
ja eksäni ei selvitty suhteemme vakavasta kriisistä, joka liittyi erilaisiin tulevaisuuden suunnitelmiin. Lopulta tuntui, ettemme enää kunnioittaneet toisiamme ollenkaan. Ei siihen ollut hyvää ratkaisua olemassa, ero oli ainut vaihtoehto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja eksäni ei selvitty suhteemme vakavasta kriisistä, joka liittyi erilaisiin tulevaisuuden suunnitelmiin. Lopulta tuntui, ettemme enää kunnioittaneet toisiamme ollenkaan. Ei siihen ollut hyvää ratkaisua olemassa, ero oli ainut vaihtoehto.
miten tiesit, että asia ei ole ratkaistavissa kompromisseilla? Miksi rakkaus loppuu eriäviin unelmiin?
AP
hieman taustaa, pitkäkö suhde takana, onko lapsia, mitä yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia, millainen kriisi tai mistä saanut alkunsa, vai ihan yleinen hätätila vain?
hieman taustaa, pitkäkö suhde takana, onko lapsia, mitä yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia, millainen kriisi tai mistä saanut alkunsa, vai ihan yleinen hätätila vain?
on kestänyt arviolta n. kolme vuotta. Tarkkaa aikaa on vaikea sanoa, koska aloitimme ystävinä ja tavallaan ajauduimme rakastumaan. Emme siis koskaan "sopineet" seurustelevamme.
Lapsia ei ole. Yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia on aika paljon, tosin myös erilaisia. Minä ehkä havittelen "parempaa" elämää kuin mieheni, hänelle riittää pienet tulot jne.
Kriisimme taitaa olla ihan vaan yleinen hätätila. On päiviä kun menee ihan hyvin, ja sitten vastapainoksi ihan surkeita päiviä. Pienestäkin asiasta saa aikaiseksi riidan, jossa aletaankin käsitellä jo tosi rankkoja asioita, kuten toistemme perusluonteita. Miestä ärsyttää minun vaativa luonne, mua taas hänen tietynlainen kunnianhimottomuutensa, vaikka mikään luuseri ei olekaan. Mä haluaisin kasvaa henkisesti, hän ei tunnista sellaista tarvetta.
Ehkä pahinta on se, että kun molemmat alkaa olla kyllästyneitä, niin kun riitojen seurauksena jompi kumpi ehdottaa eroa, niin toinen on samaa mieltä. Emme silti ole vielä eronneet, mutta kumpikaan ei taida enää luottaa toisen rakkauteen.
Olemme kai yhdessä siksi, että välitämme toisistamme, ja olemme PERIAATTEESSA toisillemme sopivia. Käytännössä asia tuntuu välillä hyvin päinvastaiselta. Olemme molemmat rauhallisia ja kotielämää rakastavia luonteita, ja se on tuonut meitä ainakin aiemmin lähemmäksi toisiamme.
AP
kertoa vielä senkin, että kyseessä on meille molemmille ensimmäinen suhde, jonka piti kestää ikuisesti. Eli kummallakaan ei oikein ole tarvittavaa kokemusta tilanteen selvittämiseen, vaan sokea johtaa sokeaa, eikä lopputulos ole hyvä.
Omat mielialani vaihtelevat lähes päivittäin toivosta syvään epätoivoon. Onko edes mahdollista, että hyvässä suhteessa tulisi tällaisia hetkiä? Vaikka hyviä hetkiä on, niin tuntuu että tämä suhde ei tarpeeksi usein anna minulle mitään, vaan ottaa liiaksikin.
Myönnän tosin senkin, että itse olen herkemmin räjähtävää tyyppiä kuin mieheni, joten ison osan riidoista voisi välttää jos mä en hermostuisi. Tosin mies sitten tuntuu siltä ettei sillä omia mielipiteitä olekaan. Jos mä sanon että haluan erota, niin on samaa mieltä. Jos sanon etten halua erota, on siitäkin samaa mieltä.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hieman taustaa, pitkäkö suhde takana, onko lapsia, mitä yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia, millainen kriisi tai mistä saanut alkunsa, vai ihan yleinen hätätila vain?
on kestänyt arviolta n. kolme vuotta. Tarkkaa aikaa on vaikea sanoa, koska aloitimme ystävinä ja tavallaan ajauduimme rakastumaan. Emme siis koskaan "sopineet" seurustelevamme. Lapsia ei ole. Yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia on aika paljon, tosin myös erilaisia. Minä ehkä havittelen "parempaa" elämää kuin mieheni, hänelle riittää pienet tulot jne. Kriisimme taitaa olla ihan vaan yleinen hätätila. On päiviä kun menee ihan hyvin, ja sitten vastapainoksi ihan surkeita päiviä. Pienestäkin asiasta saa aikaiseksi riidan, jossa aletaankin käsitellä jo tosi rankkoja asioita, kuten toistemme perusluonteita. Miestä ärsyttää minun vaativa luonne, mua taas hänen tietynlainen kunnianhimottomuutensa, vaikka mikään luuseri ei olekaan. Mä haluaisin kasvaa henkisesti, hän ei tunnista sellaista tarvetta. Ehkä pahinta on se, että kun molemmat alkaa olla kyllästyneitä, niin kun riitojen seurauksena jompi kumpi ehdottaa eroa, niin toinen on samaa mieltä. Emme silti ole vielä eronneet, mutta kumpikaan ei taida enää luottaa toisen rakkauteen. Olemme kai yhdessä siksi, että välitämme toisistamme, ja olemme PERIAATTEESSA toisillemme sopivia. Käytännössä asia tuntuu välillä hyvin päinvastaiselta. Olemme molemmat rauhallisia ja kotielämää rakastavia luonteita, ja se on tuonut meitä ainakin aiemmin lähemmäksi toisiamme. AP
Hyväksykää toisenne sellaisina kuin he ovat, et sinä voi sanoa että miehen pitää olla kunnianhimoisempi. Lopettakaa heti riitely ja toistenne arvostelu tai erotkaa tänään. Jos sinä haluat rahaa ja mammonaa ja mies ei, opettele uusi elämäntapa tai ala vetää. rahalle altistumattomat taasen eivät voi rakastua mammonaan joten tässä suhteessa sinun kannattaa muuttua.
hieman taustaa, pitkäkö suhde takana, onko lapsia, mitä yhteisiä tulevaisuudensuunnitelmia, millainen kriisi tai mistä saanut alkunsa, vai ihan yleinen hätätila vain?
on kestänyt arviolta n. kolme vuotta. Tarkkaa aikaa on vaikea sanoa, koska aloitimme ystävinä ja tavallaan ajauduimme rakastumaan. Emme siis koskaan "sopineet" seurustelevamme. Lapsia ei ole. Yhteisiä tulevaisuuden suunnitelmia on aika paljon, tosin myös erilaisia. Minä ehkä havittelen "parempaa" elämää kuin mieheni, hänelle riittää pienet tulot jne. Kriisimme taitaa olla ihan vaan yleinen hätätila. On päiviä kun menee ihan hyvin, ja sitten vastapainoksi ihan surkeita päiviä. Pienestäkin asiasta saa aikaiseksi riidan, jossa aletaankin käsitellä jo tosi rankkoja asioita, kuten toistemme perusluonteita. Miestä ärsyttää minun vaativa luonne, mua taas hänen tietynlainen kunnianhimottomuutensa, vaikka mikään luuseri ei olekaan. Mä haluaisin kasvaa henkisesti, hän ei tunnista sellaista tarvetta. Ehkä pahinta on se, että kun molemmat alkaa olla kyllästyneitä, niin kun riitojen seurauksena jompi kumpi ehdottaa eroa, niin toinen on samaa mieltä. Emme silti ole vielä eronneet, mutta kumpikaan ei taida enää luottaa toisen rakkauteen. Olemme kai yhdessä siksi, että välitämme toisistamme, ja olemme PERIAATTEESSA toisillemme sopivia. Käytännössä asia tuntuu välillä hyvin päinvastaiselta. Olemme molemmat rauhallisia ja kotielämää rakastavia luonteita, ja se on tuonut meitä ainakin aiemmin lähemmäksi toisiamme. AP
Hyväksykää toisenne sellaisina kuin he ovat, et sinä voi sanoa että miehen pitää olla kunnianhimoisempi. Lopettakaa heti riitely ja toistenne arvostelu tai erotkaa tänään. Jos sinä haluat rahaa ja mammonaa ja mies ei, opettele uusi elämäntapa tai ala vetää. rahalle altistumattomat taasen eivät voi rakastua mammonaan joten tässä suhteessa sinun kannattaa muuttua.
miks juuri sen kunnianhimoisemman osapuolen pitää joustaa ja hyväksyä uusi elämäntapa? Eikö tässäkään asiassa molempien kuulu panostaa, vaan vain toinen joutuu luopumaan jostain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kumppaniasi?
huonoina päivinä tuntuu, että olisin onnellisempi yksin, ja voisin yrittää etsiä jonkun, joka olisi samankaltainen kuin minä, kun me siis miehen kanssa ollaan hyvin erilaisia.
Hyvinä päivinä tuntuu, että kyllä tästä voi vielä nousta, ja voimme tulla onnellisiksi. Silti hyvinäkin päivinä epäilys on mielessä.
Ikävä myöntää, mutta myös yhteinen asunto ja sen aiheuttama eroamisen "vaikeus" vaikuttavat asiaan, jos asuisimme vielä erillämme niin ehkä olisimme jo eronneet :(
Mutta tosiaan, hyvinä päivinä tunnen kyllä syvää kiintymystä mieheeni, ja toivon kovasti, että löytäisimme taas yhteisen sävelen. Jos näitä hyviä päiviä ei olisi koskaan, olisin jo lähtenyt.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minäkin välillä kiukunpuuskassa pääni sisällä manaan että miten nyt tuollaisen ukon olen valinnut, mutta kun tietää että jokaisessa on vikamme eikä sitä itsekään ole täydellinen niin sitä jatkaa elämäänsä. Jonkinlaisena tiekarttana itselläni olen pitänyt sitä että vaakakupin on oltava plussan puolella. Eli siis että hyviä päiviä on enemmän kuin huonoja tai että kun katson suhdettamme ja yhteistä elämää, ensiksi tulee lämmin ja turvalinen olo siitä että saan olla tämän miehen kanssa. Jos ekana tulisi raivo, pettymys, viha, suru jne. niin varmaan eroaisin. Parisuhteen kuuluu olla voimavara eikä elämää rasittava tekijä.
Tuollainen arviointi vain vaatii pidempää aikajanaa, jota vastaan heijastaa. En itse voisi tehdä eropäätöstä huonon ajan takia, jos kuitenkin vielä uskoo että hyviäkin aikoja on tulossa.
Tuo "kunnianhimottomuus" pisti kyllä silmään. Itse en varmaan voisi olla miehen kanssa, joka juoksisi rahan ja menestyksen perässä ja vaatisi minulta samaa. Jotenkin siis samaistun mieheesi tässä asiassa. Maanläheisen ja vaatimattomamman ihmisen on vaikea tajuta materian kerääjiä ja työn/rahan/uran etusijalle asettavia. Tai ymmärtää kyllä voi, mutta harvemmin sellaista puolisokseen haluaa.
Avioeron kokeneena ja nyt hyvässä parisuhteessa olevana sanoisin, että etsi parempi mies, ja älä pidä kiirettä.
Jos joudut nyt miettimään tuollaisia asioita, niin suhde tuskin muuttuu paremmaksi. Teillä ei ole lapsia? Asunnon takia ei kannata roikkua huonossa suhteessa.
Miten kauemmin elät huonossa suhteessa, sitä raskaampi on ero. Ole rehellinen itsellesi! Mitä SINÄ haluat elämältäsi, minkälaisen parisuhteen SINÄ haluat? Jos nykyinen mies ei sitä tarjoa, et koskaan muutu onnellisemmaksi. Älä laske sen varaan ainakaan, että mies muuttuisi "paremmaksi". Onnellisuus on tässä ja nyt, ja suhteen pitäisi olla hyvä. Kokemuksesta sanon, älä jää odottelemaan, että ehkä suhde jossain vaiheessa tyydyttää, ja ehkä joskus tavoitteenne ovat samanlaisia.
Tsemppiä! Ole rohkea ja ajattele omaa onneasi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioeron kokeneena ja nyt hyvässä parisuhteessa olevana sanoisin, että etsi parempi mies, ja älä pidä kiirettä.
Jos joudut nyt miettimään tuollaisia asioita, niin suhde tuskin muuttuu paremmaksi. Teillä ei ole lapsia? Asunnon takia ei kannata roikkua huonossa suhteessa.
Miten kauemmin elät huonossa suhteessa, sitä raskaampi on ero. Ole rehellinen itsellesi! Mitä SINÄ haluat elämältäsi, minkälaisen parisuhteen SINÄ haluat? Jos nykyinen mies ei sitä tarjoa, et koskaan muutu onnellisemmaksi. Älä laske sen varaan ainakaan, että mies muuttuisi "paremmaksi". Onnellisuus on tässä ja nyt, ja suhteen pitäisi olla hyvä. Kokemuksesta sanon, älä jää odottelemaan, että ehkä suhde jossain vaiheessa tyydyttää, ja ehkä joskus tavoitteenne ovat samanlaisia.
Tsemppiä! Ole rohkea ja ajattele omaa onneasi!
olen nuori, alle 25-vuotias. Olen ihan rikki tämän asian kanssa, sillä elättelin niin ihania unelmia tämän parisuhteen tulevaisuudesta. Kaikki aina puhuvat siitä miten hyvin minä ja mieheni sovitaan yhteen.
Pelottaa että teen virheen jos en eroa. Olen sen tyyppinen ihminen, että kestän kurjuutta ja epävarmuutta vaikka maailman tappiin, kunhan vain en "epäonnistu". En tiedä miten edes kertoisin läheisilleni, jos eroaisimme. En myöskään usko, että pystyisin ikinä unohtamaan miestäni, saati sitten lakata välittämästä hänestä. Voin tässä vaiheessa jo kutsua häntä perheenjäsenekseni, vaikka ongelmia onkin ja paljon.
AP
Kyllä minäkin välillä kiukunpuuskassa pääni sisällä manaan että miten nyt tuollaisen ukon olen valinnut, mutta kun tietää että jokaisessa on vikamme eikä sitä itsekään ole täydellinen niin sitä jatkaa elämäänsä. Jonkinlaisena tiekarttana itselläni olen pitänyt sitä että vaakakupin on oltava plussan puolella. Eli siis että hyviä päiviä on enemmän kuin huonoja tai että kun katson suhdettamme ja yhteistä elämää, ensiksi tulee lämmin ja turvalinen olo siitä että saan olla tämän miehen kanssa. Jos ekana tulisi raivo, pettymys, viha, suru jne. niin varmaan eroaisin. Parisuhteen kuuluu olla voimavara eikä elämää rasittava tekijä.
Tuollainen arviointi vain vaatii pidempää aikajanaa, jota vastaan heijastaa. En itse voisi tehdä eropäätöstä huonon ajan takia, jos kuitenkin vielä uskoo että hyviäkin aikoja on tulossa.
Tuo "kunnianhimottomuus" pisti kyllä silmään. Itse en varmaan voisi olla miehen kanssa, joka juoksisi rahan ja menestyksen perässä ja vaatisi minulta samaa. Jotenkin siis samaistun mieheesi tässä asiassa. Maanläheisen ja vaatimattomamman ihmisen on vaikea tajuta materian kerääjiä ja työn/rahan/uran etusijalle asettavia. Tai ymmärtää kyllä voi, mutta harvemmin sellaista puolisokseen haluaa.
kunnianhimossa/kunnianhimottomuudessakin on eri asteita! Ei kunnianhimo automaattisesti tarkoita rahan perässä juoksijaa. Itse kuvailisin itseäni kunnianhimoiseksi, mutta en anna sen häiritä vapaa-aikaa ja perhe-elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kunnianhimossa/kunnianhimottomuudessakin on eri asteita! Ei kunnianhimo automaattisesti tarkoita rahan perässä juoksijaa. Itse kuvailisin itseäni kunnianhimoiseksi, mutta en anna sen häiritä vapaa-aikaa ja perhe-elämää.
Ap kirjoitti "Minä ehkä havittelen "parempaa" elämää kuin mieheni, hänelle riittää pienet tulot jne. "
Eli miten tuo sitten pitäisi ymmärtää? Jos toiselle riittää pienet tulot ja "helpompi" työ kun toinen haluaa yritysjohtajaksi ja sen mukaista elämää, niin eikö tuo jo itsessään ole aika iso ristiriita suhteessa? Todennäköisesti vähemmän tienaava on myös valmis elämään vaatimattomampaa elämää, rahaa tavoitteleva taas haluaa sitä rahaa johonkin. Kyllä minua hiertäisi jos oma puoliso olisi materialisti kun itse tienaan mieluummin vähemmän ja keskityn muihin kuin työasioihin elämässä.
ole kertoa kriiseistä joista selvittiin, tai kriiseistä joista ei selvitty?
Olen todella hukassa oman parisuhteeni kanssa, ja kaipaisin lohdutukseksi (tai karuun todellisuuteen heräämiseksi) jotain... en tiedä mitä, apua tai neuvoja tai muiden kokemuksia. En tiedä näistä asioista mitään, tiedän vain että kriisi on iskenyt ja kovaa, ja ero on aina vain lähempänä. Välittäminen ei ole suhteestani kadonnut, mutta jokin tärkeä elementti on poissa. Tilalla riidat ja tyytymättömyys.
AP