Lue keskustelun säännöt.
hei te, joilla jo isohkot lapset ja vanhempanne eivät KOSKAAN auttaneet lastenhoidossa?
20.09.2012 |
Ihan yksiselitteisenä kyssärinä (ettei tämä mene taas turhaksi riitelyksi siitä kuuluuko isovanhempien osallistua lastenlasten elämään vai ei):
millaisena te, joilla omat vanhemmat tai appivanhemma (tai molemmat) eivät koskaan, ikinä, kertaakan, auttaneet teitä mitenkään lastenhoidollisesti tai lasten osalta muutenkaan, näette velvollisuutenne auttaa heitä vanhana?
Tarkoitan siis sitä että jos ette ole ikinä saaneet mitään apua, välittämistä, kiinnostusta ja osallistumista itsenne ja lastenne elämään koskaan, niin koetteko, että teillä on velvollisuus auttaa vanhoja ja raihnaistuvia vanhempianne ja/tai appivanhempianne?
Itse siis tämän dilemman kanssa pohdiskelen, mitään apua en ole saanut vanhemmiltani ikinä, lapsenlapsista eivät ole kummatkaan isovanhemmat kiinnostuneet eivätkä koskaan auttaneet, hoitaneet. Omilla vanhemmillani syynä tuo piittaamattomuus ylipäätään (joka kohdistui minuun jo lapsena) ja appivanhempien osalta syynä se, että he allokoivat 100% huomiostaan, ajastaan ja rahastaan vain tyttären perheelle ja vain tyttären lapset ovat heille "oikeita lapsenlapsia".
Nyt alkavat sitten molemmat vanhemmat olla siinä iässä että pitää alkaa ramppaamaan lääkärissä, eivät jaksa enää tehdä pihatöitä, siivoaminen on hankalaa jne.
Mikä on vastuu tässä tilanteessa, eikä auttamisen ja välittämisen pitäisi olla vastavuoroista? Onko lapsi jotain elämästään velkaa?
Asiallista ja analyyttistä pohdiskelua toivoen, t. nimim. vanhempiensa hylkäämä koko aikuisikänsä, mutta nyt sitten yhtäkkiä vanhempiensa vaatimusten ja avuntarpeen edessä oleva
Kommentit (38)
Päästä irti katkeruudesta ja anna vanhemmillesi anteeksi se mitä anteeksi annettavaa on. Lue vaikka Anna-Liisa Valtavaaran kirja aiheesta.
Sano ystävällisesti mutta jämäkästi vastauksesi avunpyyntöihin ja tee juuri niin kuin sinusta tuntuu. Ei kannata vastata, että en minäkään auta kun ette tekään jne. Keksi jokin rakentavampi lähestymistapa. Äläkä missään nimessä feikkaa sukulaisille, se johda mihinkään. Jos sinua haukutaan , älä välitä. Koita nousta sen yläpuolelle, sinä tiedät asoiden todellisen laidan.
Itse en varmaankaan vastaavassa tilanteessa alkaisi vanhempiani auttamaan jos se olisi nimenomaan tuollaista syyllistävään sävyyn tehtyä pyyntöä. Eri asia, jos he haluavat parantaa suhdettanne, sitten tilanne on eri. Siltä se ei kuitenkaan kertomasi perusteella vaikuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n vanhemmathan ovat hoitaneet Ap:ta kun hän on ollut lapsi. Nyt kun on Ap:n vanhemmat tarvitsevat hoitoa, on Ap vuorostaan vastuussa vanhempien hoidosta. Mitä lapsenlapsien hoitaminen tähän kuuluu?
Jos Ap:n vanhemmat eivät saaneet itse apua omien lapsiensa hoidossa, olisiko tämä pitänyt kostaa myös jotenkin? Jokainen on itse vastuussa lapsistaan.
ymmärrän tunteesi. Itse ehkä hakisin ennen kaikkea jotain apua tuohon stressiin ja syyllisyyteen, joka ei ole realistisella pohjalla. Sitten vasta voit miettiä itse asiaa tuolta kannalta, että autat jos haluat ja viitsit. Koska nyt et oikein tiedä mitä haluat ja elät kovassa ristiriidassa.
Auttaisiko keskuteluapu tai terapia, tai ihan jotkut omat henkiset harjoitukset. Esim.
-kuvittele mielessäsi, että mitä jos asia olisikin niin, että teet ihan oikein kun et auta vanhempiasi. Että (jätä nyt välittömät tunteesi kokonaan sivuun ja KUVITTELE) entä jos olisikin niin, että siinä ei ole oikeasti mitään väärää? Voisiko se olla mahdollista?
-> mua (joka olen herkkä syyllistymään) tuollainen harjoitus auttaa, kun päästän sen mahdollisuuden mieleeni että en ehkä olekan toiminut väärin, niin tajuan asiat realistisemmin ja alan myös uskoa tai ainakin pitää mahdollisena tätä terveempää tulkintaa.
tai
-jos jätät auttamatta, niin sukulaiset ehkä pitävät sinua itsekkäänä tms. Entä sitten? Voisitko elää sen asian kanssa? Miksi et?
Konkreettisesti jättäisin täysin vastaamatta sukulaisten puheluihin ym. kunnes olisin itse saanut asiaa selvitettyä mielessäni. Ja jos on pakko puhua heidän kanssaan, niin sanoisin totuuden. Esim. että et koe auttamista mahdolliseksi, koska koet tulleesi niin hylätyksi vanhempiesi taholta (tms.).
no asia on siis niin että en HALUA auttaa, en hitto todellakaan halua!
Mutta jos en auta, niin tulee niin hirevää sontaa, haukkumista, arvostelua ja syyllistämistä - eikä pelkästään näiltä vanhuksilta itseltään vaan myös suvulta ym lähipiiriltä. Ja suku ei tiedä ollenkaan sitä tosiasiaa että vanhemmat eivät ole koskaan auttaneet, vaan oletettavasti luulevat että meillä on ollut normaali lämmin suhde.
Huoh, olen varmaan heikko ihminen, mutta tässä siis on niin kovat "paineet" yhteiskunnan ja muiden ihmisten taholla auttaa, ja auttamatta jättäminen on sitten jotenkin niin törkeää laiminlyöntiä.
En vaan ymmärrä miten selviän tästä stressistä mitä tilanne aiheuttaa :(
Appivanhempien osalta voin ehkä ajatella että hoitakoon se tytär äitinsä ja isänsä joka vuosikaudet sai ilmaista lastenhoitoapua useita kertoja viikossa, mutta ne omat vanhemmat sitten... mikä on se syy tai oikeutus olla auttamatta?
Välittää kyllä lapsista paljon.
En usko, että jaksan enään itsekkään hoitaa lapsen lapsia, koska olen mummoäiti ja en ole koskaan mitään apuja saanut.
Aion levätä, kun omani on aikuisia.
hylänneet sinut ja lapsesi myös henkisesti.
Ei mitään mielenkiintoa teitä kohtaan.
Minusta sinun täytyy kertoa syy mikset auta.
Oppivat ehkä jotain.
36
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hylänneet sinut ja lapsesi myös henkisesti. Ei mitään mielenkiintoa teitä kohtaan. Minusta sinun täytyy kertoa syy mikset auta. Oppivat ehkä jotain. 36
Mitä vanhat sairaat ihmiset voisivat vielä oppia? Minusta tämä ketju on järkyttävä osoitus siitä, etteivät ihmiset halua pitää huolta vanhemmistaan. Vanhojen vanhempien olisi pitänyt hoitaa lapsenlapsia saadakseen apua kun voimat vähenevät!
Mikä teitä ihmisiä vaivaa?! Miksi hankitte lapsia, jos että jaksa itse hoittaa heitä?
Vanhempanne ovat jo hoiteneet teitä, sen pitäisi riittää. Ja te hoidatte sitten heitä, kun he sitä tarvitsevat.
en auttamalla väsytä itseäni.
En hyväksy vanhempieni itsekkyyttä, mutta en halua itse olla samanlainen.
Eli auttaisin omien voimien mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan muu ei voi määritellä sinun tekemisiäsi. Jos tuntuu, että haluat auttaa niin autat, jos taas tuntuu ettet halua auttaa niin sitten et tietenkää auta.
Itse autan vanhempiani (esim. kauppareissut, pienet siivoamiset yms) vaikkei he ole minua/meitä auttaneet. Olen tehnyt sen mukaan miltä minusta on tuntunut.
no asia on siis niin että en HALUA auttaa, en hitto todellakaan halua!
Mutta jos en auta, niin tulee niin hirevää sontaa, haukkumista, arvostelua ja syyllistämistä - eikä pelkästään näiltä vanhuksilta itseltään vaan myös suvulta ym lähipiiriltä. Ja suku ei tiedä ollenkaan sitä tosiasiaa että vanhemmat eivät ole koskaan auttaneet, vaan oletettavasti luulevat että meillä on ollut normaali lämmin suhde.
Huoh, olen varmaan heikko ihminen, mutta tässä siis on niin kovat "paineet" yhteiskunnan ja muiden ihmisten taholla auttaa, ja auttamatta jättäminen on sitten jotenkin niin törkeää laiminlyöntiä.
En vaan ymmärrä miten selviän tästä stressistä mitä tilanne aiheuttaa :(
Appivanhempien osalta voin ehkä ajatella että hoitakoon se tytär äitinsä ja isänsä joka vuosikaudet sai ilmaista lastenhoitoapua useita kertoja viikossa, mutta ne omat vanhemmat sitten... mikä on se syy tai oikeutus olla auttamatta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
no asia on siis niin että en HALUA auttaa, en hitto todellakaan halua!
Mutta jos en auta, niin tulee niin hirevää sontaa, haukkumista, arvostelua ja syyllistämistä - eikä pelkästään näiltä vanhuksilta itseltään vaan myös suvulta ym lähipiiriltä. Ja suku ei tiedä ollenkaan sitä tosiasiaa että vanhemmat eivät ole koskaan auttaneet, vaan oletettavasti luulevat että meillä on ollut normaali lämmin suhde.
Huoh, olen varmaan heikko ihminen, mutta tässä siis on niin kovat "paineet" yhteiskunnan ja muiden ihmisten taholla auttaa, ja auttamatta jättäminen on sitten jotenkin niin törkeää laiminlyöntiä.
En vaan ymmärrä miten selviän tästä stressistä mitä tilanne aiheuttaa :(
Appivanhempien osalta voin ehkä ajatella että hoitakoon se tytär äitinsä ja isänsä joka vuosikaudet sai ilmaista lastenhoitoapua useita kertoja viikossa, mutta ne omat vanhemmat sitten... mikä on se syy tai oikeutus olla auttamatta?
Miksi ihmiset luulevat, että teillä on lämmin suhde? Kerro totuus! Sinulla ei ole _MITÄÄN_ velvollisuutta auttaa jos et halua. Syyllisyyden kautta tekeminen ei koskaan ole hyväksi, katkeroituminen ja itsensä väsyttäminen on ainoa palkka mitä tulet saamaan.
Nyt seisot tukevasti omilla jaloillasi ja perustelet kantasi rehellisesti. Jos joku ei ymmärrä sinua, niin se on heidän oma häpeänsä. Toista on todella helppo arvostella jostain kaukaa, sen tiedämme me kaikki. Pää pystyyn ja tee niinkuin _SINÄ_ haluat, tsemppiä!
no asia on siis niin että en HALUA auttaa, en hitto todellakaan halua!
Mutta jos en auta, niin tulee niin hirevää sontaa, haukkumista, arvostelua ja syyllistämistä - eikä pelkästään näiltä vanhuksilta itseltään vaan myös suvulta ym lähipiiriltä. Ja suku ei tiedä ollenkaan sitä tosiasiaa että vanhemmat eivät ole koskaan auttaneet, vaan oletettavasti luulevat että meillä on ollut normaali lämmin suhde.
Huoh, olen varmaan heikko ihminen, mutta tässä siis on niin kovat "paineet" yhteiskunnan ja muiden ihmisten taholla auttaa, ja auttamatta jättäminen on sitten jotenkin niin törkeää laiminlyöntiä.
En vaan ymmärrä miten selviän tästä stressistä mitä tilanne aiheuttaa :(
Appivanhempien osalta voin ehkä ajatella että hoitakoon se tytär äitinsä ja isänsä joka vuosikaudet sai ilmaista lastenhoitoapua useita kertoja viikossa, mutta ne omat vanhemmat sitten... mikä on se syy tai oikeutus olla auttamatta?Miksi ihmiset luulevat, että teillä on lämmin suhde? Kerro totuus! Sinulla ei ole _MITÄÄN_ velvollisuutta auttaa jos et halua. Syyllisyyden kautta tekeminen ei koskaan ole hyväksi, katkeroituminen ja itsensä väsyttäminen on ainoa palkka mitä tulet saamaan.
Nyt seisot tukevasti omilla jaloillasi ja perustelet kantasi rehellisesti. Jos joku ei ymmärrä sinua, niin se on heidän oma häpeänsä. Toista on todella helppo arvostella jostain kaukaa, sen tiedämme me kaikki. Pää pystyyn ja tee niinkuin _SINÄ_ haluat, tsemppiä!
jaksa sanoa muuta kuin että ISO KOMPPI!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta asiaa vaikeuttaa se että olen "piilotellut ongelmaa" eli jotenkin alitajuisesti puolustanut vanhempiani enkä ole siis sukulaislle kertonut totuutta vanhempieni piittamattomuudesta. Vanhempani kyllä sukulaisille osasivat esittää, näyttelivät lastenlasten kuvia (joiden ikää tai nimeä hädintuskin muistivat edes kun eivät ikinä tavanneet). Pitivät kulisseja yllä, ja itse olin jotenkin niin selkärangaton etten oikaissut tai korjannut suvun väärää luuloa.
Pitänee kasvattaa selkäranka :( Enkä edes ymmärrä miksi toisten mielipide sitten jotenkin niin syyllistävältä tuntuu...
tai ylenpalttinen siivous on ainakin ihan turhaa, niistä voit hyvällä omatunnolla kieltäytyä. Kuin myös kaikki palvelukset joita saa rahalla, esim kuljetukset (taksi on keksitty).
Sano, että nyt kun sait lapsesi isommaksi ja pääset vihdoinkin helpommlla, et ala passaamaan aikuisia ihmisiä. Jos esim omakotitalon pitäminen on vanhemmilesi liian työlästä muuttakoot vuokralle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teet niin kuin parhaimmalta tuntuu. Jos et halua auttaa, et sitten auta. Voisiko asian yrittää ottaa puheeksi vanhempiesi kanssa? Tiedän, että tällaiset asiat ovat vaikeita keskustella ja aiheeseen liittyy paljon tunteita, mutta totuuden kertominen voisi auttaa vanhempiasi ymmärtämään syyn siihen, miksi olet etäinen.
Itse ajattelen niin, että jo lapsena koettu hoiva olisi syy auttaa vanhempia heidän vanhuudessaan, jos nyt tällaisia asioita voi edes vaihtokauppoina ajatellakaan. Itselleni on itsestään selvää, että autan, mutta olen saanut paljon lapsuudessani ja myös aikuisiällä niin itselleni kuin lapsillenikin tukea vanhemmistani. Tilanne on siis näiltä osin toisenlainen.
Ymmärrän sen, ettet halua auttaa, etkä mielestäni ole tilivelvollinen lähipiirille ratkaisuistasi. En tietenkään tiedä millainen lapsuutesi on ollut, mutta olen nähnyt kaikenlaisia vanhempia työni puolesta ja kaikki eivät todellakaan ansaitsisi tukea ja hoivaa lapsiltaan, mutta useat sitä kuitenkin antavat. Ne ovat kuitenkin ne ainoat vanhemmat, jotka heillä on.
En tiedä auttoiko pohdiskeluni ollenkaan, mutta tsemppiä vaikean asian edessä.
Isäni on nähnyt kerran lapseni, kun oli 10kk, poika on nyt 9v. Äiti ja isäni erosivat, kun olin 3v, eikä isäni ole ollut koskaan minusta kiinnostunut. Äitini keskittyy isäpuoleeni, on aina tehnyt niin, käyvät ehkä kaksi kertaa vuodessa kylässä, joulun jälkeen, siis jälkeen ja kesällä. Ymmärrän siis tilanteesi. Lapsellani on onneksi toiset isovanhemmat mieheni puolelta mutta he asuvat kaukana. Ovat kyllä lapsen kassa yhteydessä ja lapsi on ollut siellä kesälomalla jne. Mutta varsinaista isovanhempien apua tai hoivaa ei lapseni ole koskaan saanut. Nyt kun äitini on sairas ja eläkkeellä, annan hänen hoitaa itse itsensä, enkä juurikaan jaksa kiinnostua hänen ongelmistaan.
Toisaalta voi olla niinkin, että jos sinua on siunattu suuremmalla sydämellä ja empatiakyvyllä kuin vanhempiasi, kärsit luultavasti vielä suurempaa ristiriitaa ja syyllisyyden tunnetta, jos jätät vanhukset "hoitamatta".
Tiedän itse, kuinka vaikeaa on suhtautua siihen, että ihminen, joka ei paljoa ole antanut, tulee vaatimaan palveluksia. Mutta mietin samalla myös, että olisikohan tuo "toisen posken kääntäminen" sinulle tilaisuus päästä jotenkin rauhaan lapsuutesi ym. asioiden kanssa? En tiedä, pohdiskelen vain..
milläänlailla pakkoa auttaa. Jos ne on itse käyttäytyneet niin etteivät ole ottaneet sinua huomioon niin sinulla ei ole mitään velvollisuutta niitä kohtaan. Jos ne olis ottaneet sinua huomioon niin et edes kahta kertaa ajattelis autatko vai et. Sulle olis itsestään selvää olla niitten apuna.
Lisäksi asuvat 200 km:n päässä.
Ovat silti ihan OK isovanhempia.
Elämä ei ole niin musta-valkoista.
joten minusta on outoa ajatella, että isovanhempien olisi aikanaan pitänyt auttaa minua tervettä, hyväkuntoista naista lasten- tai kodinhoidossa. Hyvänen aika, minunhan ne lapset olivat ja minähän päivistä tein juuri sellaisia kuin halusin, mihin ihmeeseen olisin 3 lapsen kanssa apua tarvinnut? En sitä osannut pyytää tai vaatia, koska nyt myöhemmin ei keksi yhtäkään syytä siihen, miksi olisi pitänyt heittäytyä turvaverkon varaan, kun sille ei ollut käyttöä.
Appivanhempia olemme auttaneet, jos ovat pyytäneet. Ne pyynnöt ovat olleet hyvin maltillisia tyyliin avuksi labrakäynnille tai ostamaan uutta televisiota. Hekään eivät näe mitään tarvetta ryhtyä avuttomiksi, jos eivät sitä oikeasti ole.
Ongelmia on tulossa vasta seuraavassa sukupolvessa, kun miniäkandidaatti näkee minut ja perheeni vain heidän perheensä apulaisina. Pitäisi olla valmiina hoitamaan lapsia, auttamaan muutossa, ostamassa tavaroita jne. Hän elää aivan erilaisessa kulttuurissa kuin me vanhat (yli 40v). Tähän uuteen sukupolveen tuntuu kuuluvan se, että he ovat väärinymmärrettyjä ja heitä pitää vastavuorottomasti auttaa.
Aika tavallista toi, että vanhemmat/appivanhemmat jeesaa vain yhtä lastaan. Meilläkin aika sama tilanne. Joskus ollaan apuja saatu, mutta ei kovin paljoa. Saakoon suosikkilapsi sitten hoitaa vanhempiensa vanhuuden vaivat sitten.