Miksi retro tuli muotiin 90-luvun puolivälissä?
Kommentit (7)
ihminen on aina retroillut ja tulee sitä tekemään jatkossakin.
Jos nyt suosio on noussut, niin ehkei ennen kierrätetty niin paljoa, ei ollut nettiä, sisustusohjelmat ja -lehdet olivat harvinaisempia.
Asuntojen suureneva koko on myös lisännyt tarvetta sisustaa.
MItä tarkoitat "retrolla"? "Retro" tarkoittaa uustuotantoa vanhaa mukaillen.
Ainahan on ollut tietynlaisessa muodissa myös entisaikojen jutut. 90-luvulla vaan ehkä laajentunut mediatajunta toi asioita enemmän esiin. Samoin, karmean 80-luvun jälkeen ihmiset ehkä halusivat maailmoihinsa jotain "vanhaa ja aitoa", mene ja tiedä...
Sitähän oli yhdessä vaiheessa kaikki popmusiikki
Tuo "vanhan ja aidon kaipaus" lienee tosi lähellä totuutta, kiitos
70-luvulla oli muotia 20-luku ja 50-luku (Happy days). 80-luku oli ilmeisesti niin nousukautta, että ei ollut tarvetta fiilistellä menneitä aikoja samalla tavoin kuin 70-luvulla tai 90-luvulla.
2000-luku taas on ollut minusta outoa, kun aikakausilehdissä ei ole enää kirjoitettu historiallisista aiheista. 90-luvun lehdissä oli kaikenlaisia muisteloita vanhan ajan henkilöistä ja tapahtumista (vai oliko ne vain tietyissä lehdissä). Oltiin jotenkin tietoisempia siitä, että on ollut joskus mennyttäkin aikaa. 2000-luvulla aika muuttui historiattomaksi.
Itse arvelen, että 90-luvulla uusi sukupolvi löysi ja tietyn vuosikymmenen hyvät jutut, lämmitti keiton uudelleen romantisoituna versiona.