kysyttekö äidiltänne neuvoa?

Teen niin yhä, vaikka olen jo 42

Olen koko ikäni tuntenut ettei hän seiso mun takana eikä halua mun parasta, vaikka tavallaan tiedän haluavan. Eli jos perheeni, vaikka menisi "konkurssiin", tietäisin vanhempani tulevan apuun. Silti musta on aina tuntunut ettei mua rakasteta ja välitetä, joten en myöskään kerro ongelmistani tai kysele neuvoa.

muuten voin ja kysynkin monesti äidiltäni neuvoa/mielipidettä.



Ja jos tämä avioliitto karahtaisi kiville niin kai minä sitäkin äidilleni purkaisin mutta pieniä riitoja ja erimielisyyksiä en ala äidilleni kertomaan/miestäni mustamaalaamaan

koskan hän ei anna neuvoja vaan antaa minun tehdä itse päätökseni. Mikäli joutuisin todellisiin ongelmiin auttaisi äiti varmasti minua esim. taloudellisesti.



Keskustelen asioista useiden eri ihmisten kanssa, valitsen ystävän aina sen mukaan millainen ongelma on. Tietyt ihmiset kuulevat lapsettomuushuolistani, toiset taas parisuhdeongelmista, kolmansille taas juttelen työmurheita.

eikä voinut edes lapsena. Mitään tunteita ei saanut näyttää, niistä rangaistiin aina (tukkapölly, läimäytys, nipistys) ja koskaan ei voinut kertoa mitään huolia tai murheita. Jos kertoi, sai palkaksi ivaamista tai sättimistä ja haukut, "itsepähän ansaitsit tuon" tai "ihan oikein sulle".



Äiti myös kanteli kaiken negatiivisen isälle, sitä suurennellen, jolloin saimme isältä selkään ja äiti katsoi ivallisen näköisenä vieressä, jotain vahingoniloa tuntien.



Aikuisiällä sama homma jatkui pitkään, saavutukseni ja menestykseni jätetään täysin noteeraamatta (esim. yliopistosta valmistuminen, työn saanti, ylennys) mutta negatiivisista asioista ollaan ihan "onnessaan" eli haukkuvat, sättivät ja arvostelevat ja kokevat vahingoniloa.



Äitini ei ole normaali rakastava äiti. SIksipä emme voi olla missään tekemisissä, en vaan jaksa enää. Olen poikki, loppu, katki, finaalissa. Äitini ei ole koskaan auttanut minua missään, ei ole koskaan tukenut tai kannustanut missään, ei ole koskaan osoittanut rakkautta tai hellyyttä ikinä.



Joten ei, en todellakaan kysy äidiltäni neuvoa, yksin on pitänyt pärjätä aina. Lapsesta asti.