Lue keskustelun säännöt.
jos parisuhteessa on epäilyjä omista tunteista
30.09.2012 |
jo heti alussa, niin miksi sellaista suhdetta kuitenkin jatkaa? Olen huomannut tän toistuvan lukemattomissa säädöissä/ suhteissa tuttavapiirissäni. Eräskin nainen tapaili miestä, vaikka aina seläntakana naureskeli miehen olevan "pelle". Jostain syystä suhde jatkui ja nyt ovat avoliitossa. Nainen edelleen valittaa miehestä ja ei osaa sanoa juutaeikäjaata, jos kysyy suoraan, että onko rakkautta. - Niin ja sitten tiedän erään miehen, jota piti tapaamaansa naista 'varalla'. Sanoi suoraan, ettei nainen ole kaunis, mutta muuten 'ihan jees'. No nyt se pariskunta on menossa naimisiin, vaikka miehen puheista huokuu edelleen tietty kyynisyys.
ovatko ihmiset niin saamattomia ja pelkureita, että tyytyvät ihan keneen hyvänsä välttääkseen yksinolon? Että "sinnepäin-suhde" riittää, vaikka sydän sanookin, ettei rakkautta ole. Pahimmassa tapauksessa menevät naimisiin, tekevät lapsia ja sitten eäylläripylläri eroavat 10-20-vuoden kuluttua. Tai sitten eivät eroa koskaan, eivätkä koskaan saa kokea sydäntä vavisuttavaa rakkautta.
Miettikää nyt hyvät ihmiset ennen avioliittoa/lapsia, että onko kumppani varmasti se oikea. Sen tietää, sit kun se on oikea. Jos tunteitaan joutuu pohtimaan, niin se ei ole se oikea - ei varsinkaan, jos et ole koskaan ollut yltäpäältä rakkauden huumassa kyseiseen tyyppiin. Jos rakkaushuuma ei syty ekojen seurusteluviikkojen kohdalla, niin väitän ettei se ikinä syty, ainakaan siinä määrin, että riittäisi kantamaan koko eliniän.
Kommentit (37)
Minä nimittäin odotin sitä jalat alta vievää, ja nyt tajuan olevani 38-vuotias lapseton vanhapiika joka odotan vieläkin. Ja lastenteon osalta alkaa aika olla loppumassa jo.
Eli ei, en ole sitä mieltä että kannattaa vaan odotella ja odotella jotain ihmeellistä, ellei sitten ole valmis siihenkin että on loppuikänsä yksin ja lapset jää saamatta. En minä yksinoloa pelkää, olenhan ollut koko aikuisikäni yksin, mutta en minä enää yksin haluaisi kyllä silti olla. Kelpaisi semmoinen edes riittävän hyvä suhde, vaikkei jalat alta menisikään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitin vain, että jos suhteessa joutuu pohtimaan tunteitaan tai jos sokeaa alkuhuumaa ei ole ollut - on väärä kumppani. Siis jos on sellanen fiilis, että voisi tuntea enemmän jota kuta toista kohtaan, tai jos on joskus ollut rakastuneempi.
ap
Itselläni alkoi suhde vahinkoraskaudesta, enkä ollut lainkaan rakastunut mieheen, enkä edes tuntenut häntä. Tein kuitenkin päätöksen, että hänestä minun mieheni tulee ja laitetaan tämä suhde toimimaan.
Ja niin on tehty, ja olen rakastunut häneen ajan kanssa yhä syvemmin. Minusta onnistuneessa avioliitossa on kyse enemmänkin tahdosta ja halusta tehdä kompromisseja ja kunnioittaa toista kuin siitä onko alussa ollut jotain huumaa vai ei. En minä oikeastaan tiedä mitä merkitystä sillä huumalla on pidemmän päälle, tuskin mitään.
en kannata suhteita joissa suhtaudutaan kyynisen negatiivisesti siihen toiseen jo heti alussa mutta ei se sellainen huumakaan pitkälle kanna
joskus ne sydäntävavisuttavat huumasuhteet on nimenomaan niitä mitkä lopahtaa alkuunsa kun arki tulee kumminkin ja sitten ihmetellään että rakkaus loppui ja lähetään etsimään huumaa muualta
ja siinä sokeudessa ei ole huomattu että kumppani on totaalisen väärä
Olen kanssasi ap, tismalleen samaa mieltä!
Todellisella rakastumisella ei ole mitään tekemistä tiedottomuuden, ruusunpunaisten lasien tms sekoilun kanssa. Myös ajan kanssa rakastamaan oppiminen, välittäminen, ihastuminen yms on muuta kuin mitä on syvä rakastuminen. Mielestäni se ei ole myöskään vain huumaa tai kiimaa, vaan kokonaisvaltainen minuuden muutos, avautuminen.
Kaikki eivät edes rakastu kertaakaan elämänsä aikana. Syvä, molemminpuolinen rakastuminen on todella harvinaista. Ne ihmiset jotka eivät ole sitä kokeneet, vähättelevät ja kyseenalaistavat sen voiman, koska eivät tiedä mistä puhuvat. Harhaa on myös ajatella etteivät rakastumisesta alkaneet suhteet kestäisi. Jossain tutkimuksessa todettiin että "rakkautta ensi silmäyksellä"- suhteet kestivät kauemmin kuin ns. tavalliset suhteet. (Valitettavasti en muista tutkimusta).
On tosiaan ihan valintakysymys millaisessa suhteessa elää tai mihin suhteensa perustaa. Järkisuhteetkin ovat ok ja ajavat asiansa, jos niin päättää. Kaikki rakastumisesta alkaneet suhteetkaan eivät aina olosuhteista tai muista "järkisyistä" kestä tai voi jatkua. Useimmat meistä ihmisistä joutuvat joka tapauksessa enemmän tai vähemmän tyytymään erilaisiin kompromissisuhteisiin jos haluaa olla parisuhteessa. Sellainen suhdekin voi olla hyvin tyydyttävää, joskin rakastumisen anti jää saamatta.
Rakastumisesta ja sen voimasta kiinnostuneille suosittelen Francesco Alberonin kirjaa "Rakastuminen".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihan mielenkiinnosta.
Mä en kyllä oikein näe mitä se alkuhuuma pidemmän päälle auttaa.
En siis sitä kannata, että sellaisella joopajoo-asenteella kenenkään kanssa menisi yhteen. Mutta ei se sokea huuma kyllä suhteen realistisista onnistumismahdollisuuksista mun mielestä kerro.
Länsimaissa vaan kuvitellaan sille rakastumiselle jotenkin ylisuuri mahti. Mua häiritsee aina, kun huumasta puhutaan rakastamisena.
Huumaan liittyy idealisointi ja kuten joku kirjoitti, pikemminkin haavekuvaan rakastuminen kuin siihen mitä toinen oikeasti on. Huumahan on valloillaan yleensä juuri sen aikaa kun ei vielä tunneta kunnolla... Huuman jälkeen tilanne voi olla aivan jotain muuta kuin sen aikana.
Niin AV:ta!
Ei kai sitä tarvitsisi sittenkään miettiä, jos se toinen oli vain pelle tai vain ruma, vaan tuollaisia mietteitä tuppaa tulemaan kun sydän sanoo yhtä ja sosiaaliset paineet toista. Joillakin on niin vahva ennakkokäsitys siitä millaisia asioiden pitäisi olla, että todellisuus hämmentää.
Itsellä kävi tuuri ja löytyi nuoruudessa huuma, joka on vaikeuksien kautta kantanut tähän päivään. Mutta jos tällä iällä ja kokemuksella suhdetta etsisin, niin hyvä arki ja yhteinen suunta elämässä olivat ehkä ensisijaiset tavoitteet. Siltä nyt ainakin tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuolla perusteella voisi mennä koiransakin kanssa naimisiin. (Voisi monelle olla se miellyttävin ratkaisu.) Ehkä jo lähiaikoina tuo voisi olla mahdollista, ajat ja arvot muuttuvat.
Säälittää jotenkin nämä ihmiset jotka jalkaa polkien vähättelevät kahden ihmisen välistä vetovoimaa. Minulle tulee mieleen pelokkaat ihmiset, jotka eivät uskalla kokea elämää eivätkä itseänsä sen täydessä kukkeudessaan.
Huuma ei tarkoita etteikö näkisi toista sellaisenaan kuin tämä on tai idealisoisi toista eikä se ole synonyymi vastuuttomuudelle tai keveydelle. Miksi olisi? Omituista kapeakatseisuutta.
Mikä saa nämä rakastumisen vähättelijät kuvittelemaan että ns. järkiliitot olisivat jotenkin järkevämpiä tai kestävämpiä? Tai edes vastuulisempia? Monastihan ne perustuvat silkkaan kylmään laskelmointiin ja kaupankäyntiin; jos minä tätä, sinä tätä. Ja ihan samalla tavalla ne järkiavioliitonkin osapuolet muuttuvat vuosien myötä ja voivat siksi joutua kohtaamaan eroamisen. Yhden, viiden tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Ken tietää.
En mä ainakaan sitä huumaa mitenkään vastusta, mutta en myöskään ymmärrä sitä että huuman pohjalle perustetaan koko suhde.
Kaikkein ihaninta olisi tietenkin rakastua huumaavasti henkilöön, jolla on samanlaiset arvot ja elämänsuunnitelmat. Puolisoiden välinen vetovoima on merkittävä tekijä, mutta niin on myös muu yhteensopivuus.
Rakastuneet, mutta ei yhteensopivat joutuvat tekemään liiaksi kompromissejä, pahimmillaan kumpikaan ei saa sitä mitä haluaa. Tai toinen joutuu luopumaan tavoiteistaan yksipuolisesti.
Ystävyysliittoon menijöillä on olemassa riski suhteen muuttumisesta sisko-velisuhteksi, seksi ei kiinnosta, eikä toinen sytytä, vaikka kuinka olisi kunnioitusta ja luottamusta. Tähän usein osuu jomman kumman hullu rakastuminen liiton aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurustelusuhteita takana 7, joista kolme vakavaa suhdetta, yli 1,5vuotta kestänyttä. Nyt kihloissa. Olen ollut rakastunut 3 kertaa elämäni aikana.
Mulla ei ole vastaan nipottamislloin suhde on huono. Olen itse ollut useita vuosia suhteessa, jossa oli tunne, että voisin rakastaa enemmän. Onneksi olin optimisti ja päätin erota. Uskoin löytäväni jotain parempaa ja niin löysinkin. Ongelma on siinä, että eroaminen on aina iso ponnistus.
Siis, ettei ole nipottamista, jos on onnellinen järkisuhteessaan,mutta jos joutuu miettimään tunteitaan, niin suhde on huono.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
varmaan jatkossakin.
Jos toinen alussa on samantyylinen, turvallinen mutta viettelevä sen viettelevyyden voi sytyttää aikojenkin jälkeen kun se mies on vain samantyylinen ja turvallinen. Toista tulee aina arvostaa ja antaa olla oma itsensä.
No jos pisin suhteesi on kestänyt jotain kaksi vuotta, niin sanoisin että et nyt ole ihan guruimmasta päästä antamaan vinkkejä kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No jos pisin suhteesi on kestänyt jotain kaksi vuotta, niin sanoisin että et nyt ole ihan guruimmasta päästä antamaan vinkkejä kenellekään.
Eli huuman jälkeen huomattu että "en rakastakaan".
Mä olen 32v., 11 vuotta naimisissa ja 3 lasta. Hyvää ja onnellista elämää, vaikka tiedän, että voisin rakastaa enemmän ja että 16v. iässä tehty valinta ei välttis ollut se paras. Siltikään en tekisi toisin. Rakastan kyllä, meillä on hyvä olla.
olen ollut kahdesti avoliitossa. En ole ikinä ollut kihloissa, enkä naimisissa. Lapsi on, koska kävi vahinko. Minulla on takanani kymmeniä miehiä, kukaan ei ole tuntunut siltä, että haluan vihille. Olen ollut rakastunut kahdesti ja olen antanut pakit kahdesti.
Yleistäminen on rumaa.
Minulla on ollut onni ja tuska rakastua syvästi ja peruuttamattomasti. Seksuaalisella yhteensopivuudella on toki suuri merkitys, mutta en usko sen yksin selittävän vuosikausien rakkautta. Tämä ihminen on minulle korvaamaton syistä, joita en osaa sanoiksi pukea.
Suhteen tuhoksi koitui erilaisuus, erilaiset päämäärät, arvot, asenteet jne. Yhteisymmärryksen puute toi vihan mukaan, eikä klassinen viha-rakkaussuhde oikein ole mahdollinen arkielämässä. Kompromissejä emme voineet tehdä, emme kumpikaan olisi silloin voineet toteuttaa toiveitamme.
Yhdessä emme voi elää, yksin olen hengissä, mutta en nyt oikein voi sanoa eläväni. Elämänilo on poissa. Toista miestä en voi edes kuvitella.
Minulla on ollut onni ja tuska rakastua syvästi ja peruuttamattomasti. Seksuaalisella yhteensopivuudella on toki suuri merkitys, mutta en usko sen yksin selittävän vuosikausien rakkautta. Tämä ihminen on minulle korvaamaton syistä, joita en osaa sanoiksi pukea.
Suhteen tuhoksi koitui erilaisuus, erilaiset päämäärät, arvot, asenteet jne. Yhteisymmärryksen puute toi vihan mukaan, eikä klassinen viha-rakkaussuhde oikein ole mahdollinen arkielämässä. Kompromissejä emme voineet tehdä, emme kumpikaan olisi silloin voineet toteuttaa toiveitamme.
Yhdessä emme voi elää, yksin olen hengissä, mutta en nyt oikein voi sanoa eläväni. Elämänilo on poissa. Toista miestä en voi edes kuvitella.
minä en mistään mitään tiedä, mutta en usko että tuossa on kyse ainakaan pelkästään rakkaudesta. Ei elämänilon kuulu olla riippuvainen kenestäkään toisesta ihmisestä- kai sinulla oli elämäniloa ennen kuin tapasit tämän miehen? Mitä mies tekee, sillä on varmaan muita naisia?
on minun mielestäni usein lähinnä kyvyttömyyttä nähdä toinen sellaisena kuin tämä on + kiintymyksen ja himon sekoittamista rakkauteen.
Rakkaus on paljolti paitsi sitoutumista ja vastuunkantoa myös kykyä tunnistaa ja ymmärtää toisen ja omia tunnetiloja ilman syyttelyä ja tunnetilojen asiaankuulumatonta nimeämistä. Huuma ei kuulosta ihan synonyymilta nyt.
Tarkoitin vain, että jos suhteessa joutuu pohtimaan tunteitaan tai jos sokeaa alkuhuumaa ei ole ollut - on väärä kumppani. Siis jos on sellanen fiilis, että voisi tuntea enemmän jota kuta toista kohtaan, tai jos on joskus ollut rakastuneempi.
ap