Lue keskustelun säännöt.
jos parisuhteessa on epäilyjä omista tunteista
30.09.2012 |
jo heti alussa, niin miksi sellaista suhdetta kuitenkin jatkaa? Olen huomannut tän toistuvan lukemattomissa säädöissä/ suhteissa tuttavapiirissäni. Eräskin nainen tapaili miestä, vaikka aina seläntakana naureskeli miehen olevan "pelle". Jostain syystä suhde jatkui ja nyt ovat avoliitossa. Nainen edelleen valittaa miehestä ja ei osaa sanoa juutaeikäjaata, jos kysyy suoraan, että onko rakkautta. - Niin ja sitten tiedän erään miehen, jota piti tapaamaansa naista 'varalla'. Sanoi suoraan, ettei nainen ole kaunis, mutta muuten 'ihan jees'. No nyt se pariskunta on menossa naimisiin, vaikka miehen puheista huokuu edelleen tietty kyynisyys.
ovatko ihmiset niin saamattomia ja pelkureita, että tyytyvät ihan keneen hyvänsä välttääkseen yksinolon? Että "sinnepäin-suhde" riittää, vaikka sydän sanookin, ettei rakkautta ole. Pahimmassa tapauksessa menevät naimisiin, tekevät lapsia ja sitten eäylläripylläri eroavat 10-20-vuoden kuluttua. Tai sitten eivät eroa koskaan, eivätkä koskaan saa kokea sydäntä vavisuttavaa rakkautta.
Miettikää nyt hyvät ihmiset ennen avioliittoa/lapsia, että onko kumppani varmasti se oikea. Sen tietää, sit kun se on oikea. Jos tunteitaan joutuu pohtimaan, niin se ei ole se oikea - ei varsinkaan, jos et ole koskaan ollut yltäpäältä rakkauden huumassa kyseiseen tyyppiin. Jos rakkaushuuma ei syty ekojen seurusteluviikkojen kohdalla, niin väitän ettei se ikinä syty, ainakaan siinä määrin, että riittäisi kantamaan koko eliniän.
Kommentit (37)
Minulla on ollut onni ja tuska rakastua syvästi ja peruuttamattomasti. Seksuaalisella yhteensopivuudella on toki suuri merkitys, mutta en usko sen yksin selittävän vuosikausien rakkautta. Tämä ihminen on minulle korvaamaton syistä, joita en osaa sanoiksi pukea.
Suhteen tuhoksi koitui erilaisuus, erilaiset päämäärät, arvot, asenteet jne. Yhteisymmärryksen puute toi vihan mukaan, eikä klassinen viha-rakkaussuhde oikein ole mahdollinen arkielämässä. Kompromissejä emme voineet tehdä, emme kumpikaan olisi silloin voineet toteuttaa toiveitamme.
Yhdessä emme voi elää, yksin olen hengissä, mutta en nyt oikein voi sanoa eläväni. Elämänilo on poissa. Toista miestä en voi edes kuvitella.
minä en mistään mitään tiedä, mutta en usko että tuossa on kyse ainakaan pelkästään rakkaudesta. Ei elämänilon kuulu olla riippuvainen kenestäkään toisesta ihmisestä- kai sinulla oli elämäniloa ennen kuin tapasit tämän miehen? Mitä mies tekee, sillä on varmaan muita naisia?
Samaa mieltä. Rakkaus ei ole yhtä kuin huuma, ja vielä vähemmän se on yhtä kuin addiktio tai obsessio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rakkaus on paljolti paitsi sitoutumista ja vastuunkantoa myös kykyä tunnistaa ja ymmärtää toisen ja omia tunnetiloja ilman syyttelyä ja tunnetilojen asiaankuulumatonta nimeämistä. Huuma ei kuulosta ihan synonyymilta nyt.
nämä sitten eroavat rakkaudesta kehen tahansa ihmiseen? Tai siis kai jokin erottaa miehen ja naisen välisen rakkauden muusta.
No jos pisin suhteesi on kestänyt jotain kaksi vuotta, niin sanoisin että et nyt ole ihan guruimmasta päästä antamaan vinkkejä kenellekään.
Eli huuman jälkeen huomattu että "en rakastakaan".
PUOLITOISTA vuotta kestäneet suhteet ovat olleet ne "vakavimmat". Justiinsa joo :-D
Miten nämä sitten eroavat rakkaudesta kehen tahansa ihmiseen? Tai siis kai jokin erottaa miehen ja naisen välisen rakkauden muusta.
että lähtökohtaisesti olisi jotain "miesten ja naisten välistä rakkautta", joka eroaisi täysin "rakkaudesta kehen tahansa ihmiseen"??
Miten nämä sitten eroavat rakkaudesta kehen tahansa ihmiseen? Tai siis kai jokin erottaa miehen ja naisen välisen rakkauden muusta.
että lähtökohtaisesti olisi jotain "miesten ja naisten välistä rakkautta", joka eroaisi täysin "rakkaudesta kehen tahansa ihmiseen"??
Joo. Jos nämä jaotellaan jotenkin omiksi ja erillisiksi jutuiksi niin ollaan aika hakoteillä mun mielestä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sanoisin, että en tunne enää elämäniloa, niin vihjaisitteko minun kärsivän pakkomielteestä?
Rakkaus on monimuotoista, luulisin että kaikki rakastavat hieman eri tavoin. Niin, muuten rakastan siskoani, vaikka enpä kyllä parisuhteessa hänenkään kanssaan olisi :), luonnollisesti seksikään ei kuulu kuvioon.
Ja sanoisin, että en tunne enää elämäniloa, niin vihjaisitteko minun kärsivän pakkomielteestä?
Rakkaus on monimuotoista, luulisin että kaikki rakastavat hieman eri tavoin. Niin, muuten rakastan siskoani, vaikka enpä kyllä parisuhteessa hänenkään kanssaan olisi :), luonnollisesti seksikään ei kuulu kuvioon.
Mutta puhuit vuosista.
Ei sekään vielä, mutta kuvauksesi (viha-rakkaus jne) vaikuttaa juuri sellaiselta koukuttavalta ja obsessiiviselta suhteelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja päteekö määritelmä kaikkiin?
Tätä ihmettelen: "Rakkaus ei ole yhtä kuin huuma, ja vielä vähemmän se on yhtä kuin addiktio tai obsessio."
Pointtini on se, että rakkautta on monenlaista, aivan kuin esimerkiksi ruusu, kielo ja nelikka ovat kaikki kukkia vaikka hyvin erilaisia ja erilaisissa oloissa menestyviä.
Rakkaus sanana on varmaankin kielemme vanhimpia, minusta on outoa, että joku haluaa omia sen :)
Jos joudun joskus toteamaan, että en voi enää olla tekemisissä lapseni kanssa, väitättekö etten enää rakasta? Entä, jos veljeni sekaantuu huumeisiin ja joudun katkaisemaan välit, väitättekö että rakkaus lopuu siihen? Että hänen vihaa ja pettymystä aiheuttava tekonsa ja valintansa hävittävät hyvät muistot ja mikäli sanon yhä rakastavani, olen pakkomielteinen tai kenties riippuvainen veljestäni?
Mitä tuohon mieheen ja hänen mahdollisiin naisiinsa tulee, en tiedä enkä ota selvää. Toivon kaikkea hyvää, eipä se minulle mitään tyydytystä anna, jos hänkin kaipaa ja kärsii.
Tavallaan allekirjoitan, tavallaan en. Nimittäin mitä se rakkaus sitten on? Huumaa nyt voi tulla todella epäsopivienkin ihmisten kanssa, eli huuma ei kyllä todellakaan kerro ihmisten pitkän aikavälin sopivuudesta toiselleen.
Sen sijaan jos on koko ajan kyyninen asenne, niin se ei ole hyvä. Siis tekstisi alkupäässä olin ihan samaa mieltä, mutta tuo jos mielestäsi huuma on merkki "siitä oikeasta" niin se kuulostaa vähän naivilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tottakai tyypin pitää olla myös 'järjen tasolla' sopiva kumppani. Mutta vaikka tyyppi olisikin unrlmavävy-matskua, mutta ei tarpeeksi kuumottava, niin miksi sellaista suhdetta jatkaa? Ehkä sitä ajattelee, ettei löydä parempaakaan? - mut entäs sit kun sen paremman löytää, sit kun on jo naimisissa ja kaksi lasta?
ap
Tottakai tyypin pitää olla myös 'järjen tasolla' sopiva kumppani. Mutta vaikka tyyppi olisikin unrlmavävy-matskua, mutta ei tarpeeksi kuumottava, niin miksi sellaista suhdetta jatkaa? Ehkä sitä ajattelee, ettei löydä parempaakaan? - mut entäs sit kun sen paremman löytää, sit kun on jo naimisissa ja kaksi lasta?
ap
Mutta on myös tilanteita, joissa ollaan kyllä ihastuneita eli ei pelkän rationaalisen "unelmavävy"-periaatteen nojalla mennä yksiin. Kuitenkaan ei välttämättä ole mitään suurta huumaa vaan pikemminkin luonnollista yhteenkuuluvuutta.
Kai se huuma pitäisi määritellä tarkemmin että tiedettäisiin puhutaanko samasta asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ettei tarvitse enää pohtia, että onko tää nyt paras mahdollinen vai olisko jossain joku parempi. Sellaisten kysymyksien pohtija ei ole rakastunut. Niin ikään, jos joutuu miettimään, että rakastaako, ei varmasti rakasta.
ettei tarvitse enää pohtia, että onko tää nyt paras mahdollinen vai olisko jossain joku parempi. Sellaisten kysymyksien pohtija ei ole rakastunut. Niin ikään, jos joutuu miettimään, että rakastaako, ei varmasti rakasta.
Pitäisikö siis heti suhteen alussa tietää että rakastaa?
Mun mielestä rakastaminen täytyy osittain ansaita. Täytyy tuntea toinen ja arvostaa ja välittää. Joskus naivina 25-vuotiaana mä toki "rakastin" aina ensihuumassa milloin ketäkin. Ja just se tyyppi oli just se oikea. Vaikka jälkikäteen tajuaa, että kaikkea muuta se oli...
Tuollainen varmuus on mun mielestä osittain harhaa ja siihen liittyy jotakin epämääräistä "mystiikkaa", samoin kuin siihen että kaikille olisi olemassa joku "se oikea".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa siis sehän vasta vaarallista on sellainen sokea huuma... kun näkee kaiken vaaleanpunaisten lasien läpi ja haluaa tehdä ihan mitä vaan rakkaansa eteen. Ei silloin tutustu siihen, mitä se toinen ihminen vaan johonkin kuvitelmaan.
Mutta kyllä naimisiin mennessä pitäisi jo epäilykset olla poissa. Yhteenmuutto... no eihän sitä vielä paljon toista tunne ennenkuin on arkea jakanut... joten parempi vaan olla varuillaan
Jaa siis sehän vasta vaarallista on sellainen sokea huuma... kun näkee kaiken vaaleanpunaisten lasien läpi ja haluaa tehdä ihan mitä vaan rakkaansa eteen. Ei silloin tutustu siihen, mitä se toinen ihminen vaan johonkin kuvitelmaan.
Mutta kyllä naimisiin mennessä pitäisi jo epäilykset olla poissa. Yhteenmuutto... no eihän sitä vielä paljon toista tunne ennenkuin on arkea jakanut... joten parempi vaan olla varuillaan
Juuri tätä minäkin mietin.
t. 2 ja moni muukin nro joita en nyt muista
Miten nämä sitten eroavat rakkaudesta kehen tahansa ihmiseen? Tai siis kai jokin erottaa miehen ja naisen välisen rakkauden muusta.
että lähtökohtaisesti olisi jotain "miesten ja naisten välistä rakkautta", joka eroaisi täysin "rakkaudesta kehen tahansa ihmiseen"??
Tuolla perusteella voisi mennä koiransakin kanssa naimisiin. (Voisi monelle olla se miellyttävin ratkaisu.) Ehkä jo lähiaikoina tuo voisi olla mahdollista, ajat ja arvot muuttuvat.
Säälittää jotenkin nämä ihmiset jotka jalkaa polkien vähättelevät kahden ihmisen välistä vetovoimaa. Minulle tulee mieleen pelokkaat ihmiset, jotka eivät uskalla kokea elämää eivätkä itseänsä sen täydessä kukkeudessaan.
Huuma ei tarkoita etteikö näkisi toista sellaisenaan kuin tämä on tai idealisoisi toista eikä se ole synonyymi vastuuttomuudelle tai keveydelle. Miksi olisi? Omituista kapeakatseisuutta.
Mikä saa nämä rakastumisen vähättelijät kuvittelemaan että ns. järkiliitot olisivat jotenkin järkevämpiä tai kestävämpiä? Tai edes vastuulisempia? Monastihan ne perustuvat silkkaan kylmään laskelmointiin ja kaupankäyntiin; jos minä tätä, sinä tätä. Ja ihan samalla tavalla ne järkiavioliitonkin osapuolet muuttuvat vuosien myötä ja voivat siksi joutua kohtaamaan eroamisen. Yhden, viiden tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Ken tietää.
PUOLITOISTA vuotta kestäneet suhteet ovat olleet ne "vakavimmat". Justiinsa joo :-D