Kamala peräpukama iski kuin salama kirkkaalta taivaalta...

Niin se tuli, yllättäen. Istuminen tuntui epämukavalta ja pukamaa jomotti koko ajan. Kamalasta kutinasta puhumattakaan. Kuuma suihku auttoi hetkellisesti, mutta pian kuitenkin pukama muistutti olemassaolostaan sillä kamalalla kutinalla.



Kärsin päivän, kärsin yön. Yritin unohtaa koko pukaman ja ajatella jotain ihania asioita. Mutta ei, aina se pukama muistui mieleeni. Sykkivänä, kutisevana kiusankappaleena.



Vaikka en sitä nähnyt, niin tunsin. Tunsin kuinka se tykytti tuolla pyllynsilmän kupeessa; varmasti ihan punaisena jo.



Sitten tein sen. Menin apteekkiin posket punaisina ja hiukan nolonakin. Ostin särkylääkettä ja laastareita ja sideharsoa ja vitamiineja. Hivutin itseäni aina vain lähemmäksi pukamavoide hyllyä.



Kurkin olkani taakse, näkyykö naapureita tai leikkipuiston tuttuja mammoja. Ei onneksi. Tartuin tuohon pelottavan näköiseen pukamarasvaputkiloon ja laitoin sen ostoskoriin; sinne muiden ostosten joukkoon. Kait se oli sanomattakin selvää, että yritin hämätä ostoksillani kassantätiä. Ei varmasti mennyt läpi. Poskieni punainen hehku paljasti minut.



Hengitin syvään, huokaisin. Operaatio suoritettu. Nyt kotiin!



En muista, koska olisin näin innoissani juossut kotiin apteekin pussi kädessä. Mietin vain sitä hetkeä, kun pääsen voitelemaan pukamaani tuolla maagisella rasvalla, joka poistaa tämän kamalan olotilan.



Aah, aivan uskomatonta. Se toimii. Pukamani sai aimo annoksen voidetta niskaan ja pukamataistelu selätetty; toistaiseksi!