Tuntuu, ettei tätä tapahtunut mulle .
Vaikka katselen kuvia pahoinpidellystä vartalostani ja kasvoistani ja luen esitutkintapöytäkirjaa, tuntuu ettei se tapahtunut mulle. Vaikka muistelen tuskan vuosia narsistimiehen kanssa, henkistä, fyysistä ja seksuaalista väkivaltaa, tuntuu että sitä ei tapahtunut mulle. Olen ulkoistanut itseni.
Järjellä ajatellen minulle tehdyt asiat ovat todella järkyttäviä ja uskomattomia. Jos lukisin lehdestä näiden asioiden tapahtuneen jollekin toiselle, tuntisin surua toisen puolesta ja toivoisin toiselle kaikkea hyvää. Mutta kun nämä ovat tapahtuneet mulle itselle, ei se juurikaan aiheuta minussa mitään tunteita.
Pelkään kylläkin, että jonain päivänä romahdan. Mutta nyt on pakko jaksaa ja ulkoistaa. Kun on nuo lapsetkin.
En tiedä mitä haluat ihmisten tänne kommentoivan... säälivän? kannustavan?
Toivottavasti voit keskustella ammatti-ihmisen kanssa, ajan kanss asiat ja ajatukset kyllä selviää ja alat nähdä tilanteesi ulkopuolisen silmin.