Opiskelu vs. lasten hankinta

Olen 26-vuotias yksinhuoltaja äiti. Opiskelen amk:ssa haaveena työ, jossa tienaisin sen verran, ettei enää tarvitsisi elää niin tiukilla kuin tähän asti. Lapseni täyttää pian 7v. Hänellä on useita sairauksia, jotka ovat vaikuttaneet siihen, etten ole pitänyt kiirettä lasten " hankinnalla" . Kuitenkin biologinen kello tikittää kovaa vauhtia ja haluaisin kovasti lisää lapsia. Harmittaa kovasti, ettei lapsellani ole sisaruksia ja, että jo nyt heille tulisi suuri ikäero (ja mikäli vielä kauan viivyttelen ero on entistä suurempi). Haaveenani olisi saada vielä ainakin kaksi lasta, mutta on järkyttävää huomata kuinka pian siirryt " nuoresta äidistä" siihen, että kohta tulee jo kiire, mikäli aiot niitä vielä hankkia.

Olen seurustellut kolmisen vuotta. Pelkään myös sitä, että mitä jos hän ei olekaan " se oikea" minulle. Edellinen seurusteluni kesti pari vuotta ja minulle oli hyvin vaikeaa päästä siitä yli (en tiedä olenko vieläkään täysin päässyt). En siis ainoastaan paini sen kanssa, että jatkanko opintoni ensin loppuun (kestää vielä 3v) vai yritänkö hankkia lapsia välissä, vaan myös sen kanssa, että annanko itseni nyt 100% tähän suhteeseen ja harkitsemme lapsen hankintaa vai annanko itseni pitää edelleen sitä pientä toivon kipinää, että palaisimme vielä joskus exäni kanssa yhteen (tai että jostain muualta saattaisi ilmestyä mies, joka veisi jalat altani).



Ja vielä tarkennukseksi. Kyllä, rakastan nykyistä miestäni, mutta se on sellaista lämmintä, ei tulista rakkautta. Suhteemme ei ole ns. intohimoinen kuin edellinen suhteeni, vaan lähinnä käytännöllinen eli pidämme samoista asioista. Seksielämä on kylläkin aika mitään sanomatonta, mutta olen yrittänyt hokea itselleni, ettei se saisi olla suhteen perusta. Negatiivista miehessäni on kuitenkin se, että hän on aikamoinen kiukkupussi. Itse olen yleisesti positiivinen ihminen ja kun kuuntelen hänen äksyilyään, niin hermostun, vaikka hän ei minulle suoranaisesti äksyilisikään (vaan ääneen jotain mikä häntä v***taa). Ja minua harmittaa, kun hän ei ole läheinen lapseni kanssa, vaikka vakuuttaakin, että välittää hänestä. Kuitenkin lähes ainoat asiat mitä hän lapselleni sanoo on käskyjä tai kieltoja, eikä hän koskaan tee lapseni kanssa mitään, vaikka kylläkin joskus toimii " lapsenvahtina" , kun minulla on iltaluentoja. Sitten hän vielä kiroileekin paljon, vaikka olen asiasta hänelle huomauttanut.. ainoa asia mikä muuttui, oli se, että hän alkoi huomautella minulle, kun minä sitten joskus satuin päästämään ärräpään suustani.



Anteeksi, että kirjoitin tällaisen romaanin, mutta oli pakko päästä purkamaan huolia tänne, kun ei ole ketään kelle näistä kertoisin.