Mummi kysyy neuvoa

Minulla on kaksi lastenlasta, vanhempi pian 4v ja nuorempi juuri vuoden täyttänyt. Samat vanhemmat molemmilla.



Olen itse mummiksi suhteellisen nuori, 51v, mutta tietenkin olisin varsin iäkäs noin pienten lasten äidiksi.



Tiedän, että ajat muuttuvat, mutta kaikkinensa minun mielestäni lastenlasteni perheessä on vanhemmuus hukassa. Tai mitä lienee, en tiedä, mutta minusta siellä ei eletä oikenalaista lapsiperheen arkea. Minusta perusasioita ovat vaikkapa päivittäinen, tai edes lähes päivittäinen ulkoilu, jonkinlainen normaali elämään sopiva nukkumisrytmi, toisten lasten tapaaminen ja edes osittain normaali ruoka. Mikään näistä ei oikeastaan toteudu.



LAstenlasten kanssa ei käydä ulkona sen enempää, kuin mennään autoon ja autosta poissa. Ruokana on noutoruoka, makeat välipalat ja leipä. Rytmi on sellainen, että lapset menee nukkumaan 23 jälkeen, heräävät 10-11 aikaan, päiväunet ajoittuu 17-19 välille useimmiten.



Otin töistä vuorotteluvapaata muutaman kuukauden ja olen viettänyt etenkin isomman lapsenlapsen kanssa paljon aikaa. Hän nauttii suunnattomasti ulkoilusta, yhdessä ruuan laittamisesta ja normaalista arjesta. On ollut meillä 2-3vrk jaksoja ja sopeutuu ihan mutkattomasti meidän rytmiin, eli nukkumaanmenoaika on klo 21 ja päiväunille käydään klo 13. Herää aamulla hyväntuulisena ennen kahdeksaa ja nukahtaa nätisti päiväunille.



Pienempikin on ollut meillä joitain päiviä ja sama juttu, tavallinen ruoka maistuu ja ulkoa ei malttaisi sisälle lähteä.



Nyt kuitenkin olen itsekin jo hieman väsynyt ja ajatuksenani onkin pyhittää viimeiset viikot vapaastani ihan vaan lepoon.



Lapsenlapset kuitenkin vaivaavat mieltäni. Miten vanhemmille saisi viestin, että heidän tulisi ihan oikeasti miettiä elämäänsä enemmän lasten kautta? Onko tällainen elämä yleistä nykyisin vai onko huoleni aiheellinen?