Ehdottakaa koululaiselle (poika) harrastusta seuraavilla kriteereillä:

Partio. :)

kokeili pesäpalloa ja tykkäsi. Ei ole kovin kilpailuhenkinen, mutta on taitava heittämään ja nopea juoksemaan.



Jos poikasi on yhtään kuvallisesta ilmaisusta kiinnostunut, niin kuvataidekoulukin voisi olla kiva. Siellä on hyvinkin monipuolista taiteentekemistä tarjolla.

Tanssi (löytyy pojillekin ryhmiä).

partio, kuvataidekoulu, sirkuskoulu. Sitten monilla paikkakunnilla kaupungit/kunnat tai seurakunnat järjestävät kerhoja erilaisin teemoin, esim. kokkaus, nikkarointi, käsityö...

teatteri?

Tosi kivaa eikä ole pakko kilpailla.

on minusta enempikin sitä ettei lapsesi vaan sen varjolla ole harrastuksessa.



Miksi olisi pakko oltava paras?

Ja jos kilpaillaan niin hyväähän se tekee hävitä ja sietää häviöt, sekin on oppimista.



Kaikkea voi 10- vuotias mennä harrastamaan, kurjaa jos siihen ei tueta että menee ja tekee vaikkei olekaan paras. Sitkeydellä voittaisi jo paljon ja oppi tulee nopeaan, ei aina tarvitse olla opetellut jotain yhtä lajia 4- vuotiaasta, hyvin monessa lajissa siinä iässä se on kuitenkin leikkiä ja kuperkeikkaa.



Minä en menisi tuohon mukaan. Lasta voi tukea harrastamaan vaikka siinä olisi kisojakin. Kyllä joku aina joskus voittaa ja miten yllättävää voi olla että taidekerhossakin on kisaa niistä omista töistä?

Jos ei oo rahasta kiinni, niin mikset anna lapsen itse päättää?

Poikako ei siis itse osaa yhtään sanoa mistä on kiinnostunut ja mitä haluaisi harrastaa?

Mahtaako sellaista harrastusta ollakaan jossa ei rankattaisi hyviin ja huonoihin. Vaikka itse harrastus sinänsä ei sitä vaatisi niin lapset tekevät sen kyllä ihan itse. Kyllä vaikkapa teatteri- tai soittoharrastuksessakin nopeasti huomaa kuka on hyvä ja kuka ei.



Jonkun ehdottama partio voisi olla hyvä. Musiikkiharrastuskin (kuoro tai jokin soitin) voisi olla kiva mikäli siihen on kiinnostusta. Soitin tosin vaatii omaakin aktiivisuutta ja harjoittelua soittotuntien ulkopuolella.

Yleensä mennään sinne, mihin kaveritkin. Vai onko nuo Ap:n kriteerit hänen omiaan, ei lapsen?

siis periaatteessahan kaikki harrastukset on sellaisia, jos ei nyt ihan jostain kilpatason joukkuevoimistelusta ole kyse. Mutta enemmän mua mietityttää, että etsitkö siis harrastusta, johon lapsi saisi mennä silloin kun huvittaa? Musta ei juuri mikään ole sellainen, vaan oletuksena on, että sinne mennään, ellei ole erikseen syytä, ettei mennä. Toki joskus se, että tänään on niin kökkö päivä, että mikään ei huvita, voi olla riittävä syy, mutta ei automaattisesti se, että ei vaan huvita, On harrastus mikä tahansa, vetäjän kannalta on kurjaa ja epäkohteliasta, jos joku vaan tulee silloin tällöin kun huvittaa. Tällaiseen paras olisi joku koulun jälkeinen sähly tai kokkikerho, jossa jo oletuksena on, että porukka tulee silloin kun ei ole jotain muuta tai huvittaa.

Harrastus voi olla myös jotakin mitä lapsi tekee itsekseen mielellään, vaikka joku keräilyharrastus tai käsityöharrastus tai vaikka lennokkien rakentelu. Harrastus ei ole pelkästään sellainen, josta maksetaan kausimaksuja ja johon lasta kuskataan säännöllisesti. Lapsi voi olla onnellinen ilman tällaista "oikeaa harrastusta".

ja myös jonkin verran motorista kömpelyyttä ja on ollut vaikea löytää harrastusta, joissa olisi mahdollista kehittyä omalla tasollaan, ilman jatkuvaa vertailua muihin (jota joutuu joka tapauksessa sietämään). Kokemuksen mukaan ei jaksa koulun lisäksi kovin "vakavaa" harrastusta lukuisine harjoituskertoineen, vaikka joku olisi kiva olla.



Kiitos ehdotuksista, on tullut hyviä ehdotuksia ! Lisää saa ehdottaa!

Voi harrastaa maalla tai kaupungissa, ihan koska itseä huvittaa. Tulee myös liikuttua ulkona.

En tiedä ohjataanko sitä mitenkään missään, mutta sehän on sellasta omaehtoista liikkumista ja haasteet valitaan itse. Tai skeittaus.



Ymmärrän ap:ta, meillä samanmoinen 10-vuotias tarkkaavaisuusongelmainen poika.

t. se pesäpalloa aiemmin ehdottanut.

ja myös jonkin verran motorista kömpelyyttä ja on ollut vaikea löytää harrastusta, joissa olisi mahdollista kehittyä omalla tasollaan, ilman jatkuvaa vertailua muihin (jota joutuu joka tapauksessa sietämään). Kokemuksen mukaan ei jaksa koulun lisäksi kovin "vakavaa" harrastusta lukuisine harjoituskertoineen, vaikka joku olisi kiva olla.

Kiitos ehdotuksista, on tullut hyviä ehdotuksia ! Lisää saa ehdottaa!

Meidän pojalle ihan toimintaterapeutti suositteli painia/judoa. Aloitti judon. Siinä kehitetään mieltä fyysisten harjoitusten lisäksi ja edetään omaan yksilölliseen tahtiin. Toisten kunnioittaminen on tärkeää judossa. Kilpailla ei tarvitse lainkaan missään vaiheessa jos ei halua ja etenkin alussa kilpaileminen on muutenkin ihan sivuroolissa. Tukee motoriikkaa ja itsetuntoa! :)

ja myös jonkin verran motorista kömpelyyttä ja on ollut vaikea löytää harrastusta, joissa olisi mahdollista kehittyä omalla tasollaan, ilman jatkuvaa vertailua muihin (jota joutuu joka tapauksessa sietämään). Kokemuksen mukaan ei jaksa koulun lisäksi kovin "vakavaa" harrastusta lukuisine harjoituskertoineen, vaikka joku olisi kiva olla.

Kiitos ehdotuksista, on tullut hyviä ehdotuksia ! Lisää saa ehdottaa!

Meidän pojalle ihan toimintaterapeutti suositteli painia/judoa. Aloitti judon. Siinä kehitetään mieltä fyysisten harjoitusten lisäksi ja edetään omaan yksilölliseen tahtiin. Toisten kunnioittaminen on tärkeää judossa. Kilpailla ei tarvitse lainkaan missään vaiheessa jos ei halua ja etenkin alussa kilpaileminen on muutenkin ihan sivuroolissa. Tukee motoriikkaa ja itsetuntoa! :)

maastopyöräily. Poikamme tykkää myös siitä. Sitähän ei yksin kannata harrastaa koska loukkaantumisriski on olemassa, mutta olisiko siitä perheen yhteiseksi harrastukseksi? Taikka suunnistus?



t. pesäpallo

ne kehittäisivät sitä motoriikkaakin.