Miten päästä eroon jatkuvasta arvottomuuden tunteesta?

Olen n. 30-vuotias nainen. Minulla hyvä ja ihana mies, aloitan todella arvostetun akateemisen opinahjon syksyllä ja esikoinen tulossa, kaikki asiat päällisin puolin todella hyvin. Mutta sisimmässäni tunnen olevani arvoton ja huono ihminen. Uskon sen johtuvan siitä, ettei minua arvostettu juurikaan lapsuudessani. Hieman vanhempi sisareni ei halunnut koskaan leikkiä kanssani, isäni huusi ja välillä löi ja repi hiuksista, käytti henkistä väkivaltaa siihen saakka, kunnes muutin pois kotoa alaikäisenä.



Olen ollut masentunut lapsesta saakka, vaikkakin nyt menee parhaiten ikinä. Olen ihan kaunis ihminen, hoikka, huumorintajuinen ja ystävällinen, mutta silti tunnen olevani kauhea. Tiedostan, että tunteeni on järjetön, mutten silti pääse siitä eroon. :( Minun on todella vaikea luottaa ihmisiin ja siihen, että he pitävät minusta. En mielelläni solmi uusia ihmissuhteita, koska olen varma, ettei minusta kuitenkaan pidetä. Joku uusi ihminen saattaa pyytää minua esim. syömään, jotta tutustuisimme, mutta se vain ahdistaa minua. Toisaalta kaipaan normaaleja ystävyys-/ihmissuhteita enemmän kuin mitään, mutta en voi sille mitään, etten osaa olla ihmisten seurassa oma itseni. Ahdistun kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä (työpaikkaa ei lasketa), enemmän tai vähemmän päivästä riippuen. Hajoan pieniinkin vastoinkäymisiin ystävyyssuhteissa.



Onko teistä kukaan parantunut tällaisesta?