minkä ikäinen lapsesi oli kun huomattiin adhd, tourette, asperg tms? kuka sen huomasi?

Lääkäri antoi diagnoosin. Jotain poikkeavaa oli tietysti huomattu jo aiemmin, eihän minua muuten olisi lääkäriin viety. Alle kouluikäisenä olin perheneuvolassa, mutta sieltä en saanut mitään diagnoosia. Vanhempani kyselivät ihmisiltä, että olenko heidän mielestään normaali. Kaikki sanoivat heille, että käytökseni menee itsestään ohi iän myötä.

Käytökseni ei mennyt ohi iän myötä, vaan muuttui huonompaan suuntaan. Sen vuoksi jouduin yläasteikäisenä lääkärin vastaanotolle.

itse huomasin ja tein diagnoosin 4v. Lääkäri 5v

vai onko ihmisiä jotka eivät koskaan sitä myönnä olevan lapsellaan vaikka muut ja jopa koulu epäilee?

lapsi mitenkään jo ennen, osasitko aavistaa että ei kaikki ole "hyvin " jo ennen 4vuotta?

lapsen ollessa 4-5-vuotias. Mutta meidän tapauksessa oireet menivät vakavamman vamman piikkiin. Alakoulussa ei ollut ongelmia sillä lailla että opettajat olisivat huomanneet, yläkoulun kävi erityisluokalla pienessä ryhmässä ja pärjäsi hyvin.

Lukion ekalla alkoi oirehtia tosi laajasti ja 17-vuotiaana tuli vihdoin as-diagnoosi ja hyvin varma sellainen. Elämä meni tosi rankaksi ennenku nuori sai tarpeeksi apua ja tukea.

Suututtaa jälkeenpäin nuoren puolesta mutta minkäs teet, kun vanhempia ei aina uskota.



Toisella lapsella ei ole virallista diagnoosia mutta sama oireyhtymä vaivaa, ei ihan niin pahoja oireita kuitenkaan.

hän meni 2,5 -vuotiaana tarhaan. Kesti aika pitkään, ennen kuin sain tarhan hoitajilta kuulla, ettei poika juttele/ota kontaktia siellä, vaan luumuilee omissa maailmoissaan. Säikähdin aika lailla ja kysyin mielipiteitä hoitajilta, eivät sanoneet oikein mitään. Mutta itse vaadin neuvolassa lähetettä jatkotutkimuksiin (neuvolaterkkarinkin mielestä kaikki oli ok), ja as-diagnoosi tuli 8 kk tutkimusprosessin jälkeen 3,5 -vuotiaana (aluksi dg oli as-piirteet, vuoden päästä vahvistui aspergeriksi).



Eli: kannattaa olla sitkeä. Neuvoltäditkin törmäävät sen verran harvoin neurologisiin ongelmiin, että lyhyen vastaanottoajan aikana he aika harvoin OMA-aloitteisesti osaavat epäillä mitään.

hän meni 2,5 -vuotiaana tarhaan. Kesti aika pitkään, ennen kuin sain tarhan hoitajilta kuulla, ettei poika juttele/ota kontaktia siellä, vaan luumuilee omissa maailmoissaan. Säikähdin aika lailla ja kysyin mielipiteitä hoitajilta, eivät sanoneet oikein mitään. Mutta itse vaadin neuvolassa lähetettä jatkotutkimuksiin (neuvolaterkkarinkin mielestä kaikki oli ok), ja as-diagnoosi tuli 8 kk tutkimusprosessin jälkeen 3,5 -vuotiaana (aluksi dg oli as-piirteet, vuoden päästä vahvistui aspergeriksi).

Meidän poika saman tyyppinen. Olemme olleet Tyksissä tutkimuksissa ja siellä lääkäri sanoi, että as -diagnoosi annetaan vasta kouluikäiselle. Siksi hiukan ihmettelen.

Eli: kannattaa olla sitkeä. Neuvoltäditkin törmäävät sen verran harvoin neurologisiin ongelmiin, että lyhyen vastaanottoajan aikana he aika harvoin OMA-aloitteisesti osaavat epäillä mitään.

on kaksonen eli vertailin velipoikaan. Kehitys laahasi hieman, puhe tuli myöhemmin kuin veljellä. Katsekontakti huonompaa. Vetäytyi omiin oloihinsa. Sai raivareita kun rutiinit muuttuivat. Kommunikaatio huonoa jne jne. Sosiaalisesti on todella kömpelö ja vaikuttaa erittäin lapsenomaiselta vrt. samanikäisiin.



Tutkimuksiin päästin 4-vuotiaana. Psykologi testaili, ei osannut sanoa. Sai toimintaterapiaa 4 vuotta ja puheterapiaa jonkin verran.



Diagnoosi oli aluksi laaja-alainen kehityshäiriö, itse epäilin enemmänkin jotain autisminkirjon alueelta, hyvätasoista autistia tms.



Kävimme kyllä sairaalajaksollakin tytön kanssa kun hän oli 8-v. Ei osattu antaa muuta kuin F.83 monimuotoinen kehityshäiriö tms.



Nyt 10-vuotiaana tuli diagnoosi asperger. On kuulemma aika selvä tapaus. Tytöllä vain on vaikeampi diagnosoida, ei näy yhtä selvästi kuin pojalla. Tytöt eivät ole professorimaisia kuten pojat joilla AS.



Tyttö aloitti koulun vuotta myöhemmin eli kertasi eskarin.

tarvitaan lähete. Täällä stadissa as-epäilyt lähetetään tutkimuksiin Lastenlinnaan, autismiyksikköön. Ensin poliklinikalle neurologille, joka toteaa, onko tarvetta lähempiin tutkimuksiin - ja sitten pitkän jonotuksen (meillä kesti puolisen vuotta) osastotutkimuksiin. Jono on pitkä, koska osastolla ollaan 1-3 vk (mitä pienempi lapsi, sitä pidempään yleensä, koska lapsen kotiutuminen ottaa aikansa). Aiemmin lapset olivat osastolla öitäkin, mutta meidän poika (koska asutaan siis stadissa ja matka on lyhyt) vietiin aamulla osastolle ja haettiin neljään mennessä kotiin. Parin viikon aikana lapsen tutkivat yleislääkäri, puheterapeutti, toimintaterapeutti, lastenpsykiatri ja omahoitaja teki paljon testejä. Lisäksi meitä vanhempia haastateltiin tarkoin. Unitutkimus ja kromosomitutkimus kuuluvat myös mukaan.



Lapsi tykkäsi itse olla siellä, sai tehdä mukavia tehtäviä ja omahoitaja oli mukava.



-5-

3v myös huomattiin neuvolassa ja sanottiin että myöhemmin mentävä tutkimuksiin. Eskarissa aloitettiin pitkät tukimukset ja diagnoosi vaikea ADHD.

itse huomattiin jo 2 v. että on erikoinen kaveri kyseessä.



Ja on niitäkin jotka eivät myönnä olevan mitään vikaa, paljonkin.

Sai kehitysvammadiagnoosin puolitoistavuotiaana ilman spesifiä selitystä häiriöstä.



Pyynnöstäni tytärtä ruvettiin uudestaan tutkimaan hänen ollessa 8 vuotias, jolloin varmistu Asperger. Tätä olin itse epäillyt lapsellani olevan jos 1 vuotiaasta asti. Hänen diagnoosinsa n siis kehitysvamma+ asperger



Tyttö on nyt 10 vuotias ja mielestäni häneltä pitäisi poistaa tuo kehitysvammadianoosi, koska ei hän kehitysvammainen missään nimessä ole.

sitä ennen olin itse jo hakenut pojalle "koululykkäystä" eli kävi nollaluokan silloin kun muut menivät ykköselle.



Pidin häntä aina vähän omalaatuisena taivaanrannan maalarina, mutten arvannut ongelmien suuruutta ennen kuin päiväkodista tuli vihjettä vaikeuksista keskittyä ja olla ryhmässä. Uskoin siihen, mutta olin todella ihmeissäni. Kotona tutissaympyröissä tällainen ei tullut tietenkään esille.



Diagnoosi peruttiin muistaakseni 3 vuoden päästä. Muutimme silloin, perhetilanne helpottui, hän sai loistavan uuden koulun ja opettajan. Suurin osa hänen oireilustaan poistui siis iän ja olosuhteiden myötä.



Poika on nyt menossa lukioon, pärjää koulussa 8,5-9,0 keskiarvolla, mutta on minusta vähän erikoinen ihminen. Sosiaalinen, positiivinen, älykäs, pohdiskeleva ja monipuolinen. Urheilee, ajattelee, mutta saattaa pukeutua nurin päin oleviin vaatteisiin ja unohtelee ihan käsittämättömiä arkiasioita.



Hän itse tiedostaa myös olevansa hiukan erikoinen ja tekee kovasti töitä sopeutuakseen maailmaan ja pitääkseen itsetunnon kohdallaan. Olemme aina puhuneet tästä avoimesti ja miettineet yhdessä keinoja ja korvaavia menetelmiä muistille yms.

Huomasin itse kun lapsi oli vajaa 3v.

Diagnoosin sai vasta kun oli 11v, siihen asti äiti oli hullu kaikkien (neuvolan, koulun, sukulaisten) mielestä.

Diagnoosin jälkeen äiti on ollut (neuvolan, koulun, sukulaisten mielestä) pahansuopa ihminen kun on hankkinut diagnoosin ja laittanut lapsen kuntoutukseen.

1. lapsi oli 2,5v, ettei kaikki ole kohdallaan. Unohteli jo oppimiaan sanoja, ei tehnyt sanapareja, arvioi etäisyyksiä väärin, ei ymmärtänyt abstrakteja käsitteitä lainkaan "alla, päällä, takana". Juuttui tuijottamaan pyöriviä asioita.



Jouduin suuttumaan neuvolassa, että saan hänet jatkoarvioon. Pääsi 3-vuotiaana ja 3,5 -vuotiaana olimme jo jatkotutkimuksissa, arviojaksoilla jne. Pidettiin ensin kielenkehityksen viivästymänä. Kehitysvammadiagnoosi 6-vuotiaana. Dysfaattisia ja autistisia piirteitä.

googlettamalla tein itse aika pian ts diagnoosin, jonka tulee saamaan. tutkimuksissa käyty kolmisen vuotta, lapsella myös as-piirteitä.

googlettamalla tein itse aika pian ts diagnoosin, jonka tulee saamaan. tutkimuksissa käyty kolmisen vuotta, lapsella myös as-piirteitä.

tutkittiin, eikä mitään löytynyt. Eskari meni loistavasti pienessä ryhmässä. Koulun alkaessa opettaja oli taas sitä mieltä, että jotain vikaa on. Tokaluokan ope sanoi sanan asperger ja kolmannella luokalla moniammatillinen tiimi psykiatrian poliklinikalla teki asperger-diagnoosin. Viidennellä luokalla kuntousupsykologi totesi, että adhd-oireet alkavat olla enemmän pinnalla kuin as. Kasiluokalla psykiatri teki siitäkin diagnoosin.



Näissä jutuissa menee usein aika kauan, vaikka vanhempi ei erityisesti vastustaisikaan. Tai erityisesti hakisi diagnoosia, mitä meillä ei myöskään tehty.

Touretten oireyhtymä + ADHD:n joku muoto (en muista, mikä). Kyllä minä aina tiesin että hän ei ole kuten muut, ei ole ns. normaali...muut vetosivat ikään aina vaan ("hän on vielä niin pieni"), mutta minulla oli varma tunne siitä että näen jotain todellista.



Lapsi oli levoton jo vauvana, raivostui monista pikkujutuista mutta toisaalta nukkui säännöllisesti ja söi myös. Lähti liikkeelle todella aikaisin, kuin riivattuna repi itseään ylös pystyyn ja kävelemään...lopetti päiväunet pienenä eikä meinannut taaperona pysyä sängyssään. Ostimme korkealaitaisen sängyn, sieltäkin oppi tulemaan pian pois. Ja täysin hiljaa, kuin ninja.



Leikki-iässä meni päiväkotiin ja siellä huomattiin, että poika lähinnä juoksi kaikkialle eikä keskittynyt mihinkään. Ei osallistunut yhteisiin tuokioihin (ei osallistu vieläkään), inhosi esityksiä ja leikki järjestelemällä todella pitkään. Muista lapsista ei ollut kiinnostunut ja tänäkin päivänä ottaa kontaktia vain omasta halustaan, yhteen lapseen kerrallaan ja sitten "jää jumiin": ei leikkisi kuin tämän yhden lapsen kanssa tietyssä ympäristössä jatkossa. Päiväkodissahan tämä tuottaa ongelmia ja kiusaamistakin on esiintynyt. Yhteisleikki sen sijaan sujuu jotenkin, koska Siperia opetti että muita lapsia ei kiinnosta pomppia aina meidän pojan tahtiin...

Vaikea paikka hänelle, vaikka ei tarvitsisi olla. En tajua hänen asennettaan.