Aivan hirveä ikävä nuoruuteen, sinne kun oli 16-18 vuotias!

Elämä oli silloin aivan älyttömän JÄNNITTÄVÄÄ, eikä tienny mistään oikeista aikuisten murheista onneksi mitään :)

mutta lapsuuteen kyllä.

Sitä oli villi ja vapaa :)



Mutta sitten toisaalta, en halua vaihtaa nykyistä elämääni :)

se olo niin auvoista silloin ollutkaan.. mutta ne pitkät, kuumat kavereiden kanssaa.. aahh..

ap

Kaikki oli silloin niin epävarmaa ja pelottavaa. Lisäksi tuli riideltyä vanhempien kanssa mitä pienimmistäkin asioista, jota kadun jälkeenpäin.

Oon ajatellut, että se on neljänkympin kriisi. Kaipuu huolettomuuden aikaan.

Sitten täytin kolmekymmentä ja tuli yhtäkkiä vaan ikävä. Niitä poikia, musiikkia, fiilistä, meininkiä... Oih! Mulla ois ollu silloin niin paljon ottajia ;)

Osaan nauttia riittävästi elämästä ihan muutenkin.

Ei minulle ole jäänyt kaipuuta elämä silloin joskus, kokoajan elämää menee ohi. Kaipaatko 20- vuoden kuluttua mitä vaihetta elämästäsi vai hallitsetko elämääsi?

varsinkin se 80-luvun loppu ja 90-luvun alku. Ihan parasta aikaa. Kuuntelen paljon sen ajan musiikkia ja uppoudun muistoihin. Se oli elämäni parasta aikaa!

Kesät tuntu ihan erilaisilta ja voi sitä ihastumisen määrää. :)



Where were you last night...

Parhaat nuoruusmusitot samoilta ajoilta. Tosin en ollut silloin enääteini, vaan jo vähän vanhempi.

Tosin lukiossa oli aika rankkaa opiskella, kun oli niin aktiivinen sosiaalinen elämä.

Tuossa kun oma esikoinen täyttää pian 16 ja elää parasta nuoruuttaan niin melkein kateeksi välillä käy :) Enimmän aikaa kyllä olen ihan tyytyväinen nykytilanteeseen.

Parhaat nuoruusmusitot samoilta ajoilta. Tosin en ollut silloin enääteini, vaan jo vähän vanhempi.

T. 10

Elän aina tässä hetkessä, joka iässä on omat hyvät puolensa. Aikansa kutakin.

Jep. Kyllä ikävöin useasti sitä aikaa, kun ystävien kanssa oltiin 16-22-vuotiaita. Joka päivä nähtiin ja oli hauskaa vain hengailla. Viikonloppuisin oli kotibileitä eri tyyppien luona. Nyt näemme ehkä kerran tai kahdesti kuussa. Heillä molemmilla on jo perhe ja minäkin seurustelen ja olen viikonloppuisin töissä :( Elämä on jotenkin paljon tylsempää töiden ja aikuistumisen myötä.

En ikävöi sitä aikaa kun en päässyt baareihin. Se oli pelkkää tulevaisuuden odottamista.

Ihanaa, että se aika on ohi. Olin niin epävarma ja menin äärimmäisyydesta toiseen. En uskaltanut olla oma itseni. Nykyinen elämä on parasta!

Joskus, varsinkin kesällä tulee ikävä teiniaikoihin, mutta yleensä olen tyytyväinen tähän päivään.

Joskus ikävöin aikoja kun lapset olivat pieniä vaikka oikeasti se olikin jatkuvaa väsymystä ja penninvenytystä.

Mutta, nyt kun aloin miettimään, niin olihan se oikeasti hienoa aikaa. Lämpimät kesät, kaveriporukka koossa, vähän siideriä, paljon naurua... Huokaus.

En kyllä kaipaa sitä aikaa. Mä tossa kolmekymppisenä koin ikäänkuin uuden nuoruuden. Treenasin kroppani kuntoon, shoppailin vaatteita, aloin käymään ulkona ja treffailin miehiä. Oli se kyllä ihan hauskaakin. Sattui olemaan sinkkukavereitakin. Tämä jakso päättyi siihen, että tapasin nykyisen mieheni, tulin raskaaksi ja mentiin naimisiin. Jollain tapaa tämä se vasta jännittävää aikaa onkin. Mulla ei ole koskaan ollut kunnon rakkaussuhdetta ja perustaa vielä koti ja perhe hänen kanssaan niin kyllä se voittaa villin sinkkuuden.

Kavereiden kanssa hengailemaan, kännäämään, kielikurssille Englantiin, ensimmäisten tyttöystävien kanssa haparoiaa seksiä jne.

Vai oliko se vanhempien kyttäystä, vittumaista lukion käyntiä, ainaista rahapulaa, ahdasmielistä ilmapiiriä jne.

Taidan pysyä nykyajassa.