Oletko eronnut lasten ollessa pieniä?

Me erottiin kun lapset olivat 2-ja 3 vuotiaat.

Nyt erosta aikaa vuosi ja vasta alkukesästä pystyi sanomaan, että lapset eivät enää kovasti reagoineet. Vielä keväällä poika oirehti voimakkaasti, tyttö ei niinkään.



Poika sai raivareita milloin mistäkin asiasta ja oli todella haastava. Paiskoi tavaroita ja kiusasi siskoaan. Ei puhunut asiasta, vaikka osaa puhua hyvin. Mutta reagoi käytöksellään sitäkin enemmän. Kävimme perhenevolassakin mutta ei siitä oikein apua ollut.



Kesä meni aika hyvin ja nyt on aika hyvä tilanne jo. Tietenkin normaalia uhmaa mutta ei sen isompaa. On ollut aina isin poika ja varmaan siksikin oli niin voimakasta tuo reagointi. Tyttö taas puhui paljon asiasta joten ei sitten käytöksellään ragoinut.



Tapaavat isää säännöllisesti, joka toinen vkonloppu ja viikollakin. Nyt jo tykkäävät mennä isälleen, ensin eivät halunneet ja pelkäsivät että minäkin hylkään heidät :/

Lasten äiti häipyi toisen miehen mukaan, kun pienempi lapsista oli alle vuoden ikäinen. Siskonsa on pari vuotta vanhempi.



Äidin häipyminen kuvioista ei vaikuttanut millään tavalla. Eivät edes kyselleet, että missä äiti on?



Nyt vanhempi tytär menee jo eka luokalle. Kun tuossa kesällä käytin häntä leikkimässä eskarikaverin tykönä, niin ryhtyi autossa kotiinhakureissulla kysymään, että miksi meillä ei ole naista kotona? Oli kiinnittänyt huomiota, että kaverin kotona oli naispuolinen immeinen, jota kutsuttiin äidiksi.



Kysyin, että mihin me sellaista ÄITIÄ oikein tarvittaisiin? Lapsi vastasi, että kun muillakin näyttää sellainen nainen olevan, esim. naapurissakin on. Lapsi mietti edelleen hetken ja sanoi, että voisihan se olla kivaa, jos olisi joku nainen talossa. Minä sanoin, että pitäisi ensin löytää joku vapaaehtoinen nainen, joka jaksaisi meitä katella.



Tragikoomista on, että lapsille äiti olisi=naispuolinen henkilö, joka asuu mun kanssa saman katon alla. Siis periaatteessa kuka tahansa nainen. Lapsilla on kyllä biologinen äiti, mutta he eivät ymmärrä, että hän on äiti.

Itseäni on mietityttänyt mitä 3-v. lapseni erosta ajattelee. Ollaan siis erottu miehen kanssa muutama kuukausi sitten. Ihan hyvin on päällisin puolin ainakin mennyt, lapsi näkee isäänsä usein edelleen ja menee mielellään isän luo. Huomaan kuitenkin että lapsi on tavallista ripustautuvampi minuun ja välillä jos esim. olemme kotona ja menen käymään toisessa huoneessa, lapsi saattaa alkaa itkeä ja huutaa "Äiti älä jätä!" Kuitenkin kun on isällään niin on siellä tyytyväinen eikä itse perääni.



Olen kyllä antanut lapselle paljon huomiota ja selittänyt että en häntä tietenkään jätä. Lapsi myös on nukkunut joka yö vieressäni eron jälkeen. -ap

ap kertoa vähän enemmän miksi erositte?



t. samanikäinen lapsi, samat suunnitelmat. Paperit vaan jättämättä.

ap kertoa vähän enemmän miksi erositte?

t. samanikäinen lapsi, samat suunnitelmat. Paperit vaan jättämättä.

Oltiin alunperinkin vääristä syistä päädytty yhteen. Muutettiin yhteen ja saatiin lapsi (ei suunniteltu) liian nopeasti. Pohjimmiltaan tiesin jo silloin alkuaikoina että suhdetta ei kannattaisi jatkaa, mutta olin typerä ja jatkoin. Ero ei ollut mikään yhtäkkinen päätös, siitä oli puhuttu jo yli vuosi ennen lopullista päätöstä. Olin itse lopulta se joka halusi erota. Yritettiin kyllä parantaa suhdetta, mutta ei sellaista voi korjata mitä ei ole koskaan ollutkaan. Nyt ajateltuna tuntuu typerältä että asiat menivät niinkin pitkälle kun nyt on lapsikin kuvioissa mukana, mutta niin vain kävi. Tehtyä ei enää saa tekemättömäksi. -ap