Mä tukehdun, tahdon pois nyt heti!!

Me syödään vaikka olkkarissa alasti jos siltä tuntuu

Hae apua itsellesi lapsesi takia.

Vaan ylipäätään siitä että mies "mitätöi" minun tekemiseni ja osallistumiseni tässä taloudessa. Säännöistä piittaamattomuus on vain yksi osa sitä...saattaa sopia kanssani että saan vapaapäivän lastenhoidosta ja silloin hän sitten vie lapsen uimaan tai kirjastoon tai huvipuistoon, jonnekin ULOS jotta saan olla rauhassa kotona. Vaan miten käy, kun tuo päivä koittaa? "Mä oon jotenkin nyt HIRVEEN väsynyt, ei me lähdetäkään minnekään" jne. perseilyä = minä kihisen raivosta, lapsi on pettynyt ja harmissaan kun ei tehdä sitä mitä piti, mies menee ottamaan nokoset sohvalle. Kenenkään muun kaverinsa tai sukulaisensa kanssa ei toimi näin, minä olen ainoa joka todistaa tätä käytöstä kerta toisensa jälkeen.

Olen pyytänyt että provoamisen sijaan TUKISI minua, pyyntö menee kuuroille korville. Jos seksiä on ollut lähipäivinä, saatan saada halin mutta siihen jää. Lopulta suuttuu minulle kun olen ahdistunut.



Olen hoidossa kyllä, nyt vaan on kesätauko. Harmi, ettei sairauksista voi ottaa taukoa..!

Kuulostat ihan hirvittävältä, oikeasti.

Mä niin hirnun täällä :DDD



Paitsi tietty toi lapsen tilanne ja tic-oireet mutta jotenkin tuntuu että sillä vaan haluttiin tehostaa tätä pirttihirmu-efektiä;)

https://www.turvakoti.net/site/

Olen pitänyt säännöistä kiinni, koska tuo tic-oireinen lapsi on myös rutiini/sääntöherkkä (asperger-epäily) ja minulle sanottiin suoraan että mahdollisimman samanlaisena toistuva arki, tilanteet ym. ovat avain rauhalliseen käytökseen. Miehelle kerroin nämä kaikki ja hän lupasi yrittää olla johdonmukainen.



Tässä sitten tulos...minä, joka yritän, saan paskaa niskaani ja mieheni, joka käyttäytyy itsekeskeisesti, saa sääliä.

Mulla on _hyvin_ usein sama tunne.



Meillä kans ihan pikkujutuilta kuulostavat jutut paisuu valtaviksi sodiksi. Miehen (ja ilmeisesti suunnilleen kaikkien muitten) mielestä on kyse yksittäisistä jutuista: "sehän on vaan yks kattila tiskialtaassa!" kun mun mielestä kyse on sopimusten ja lupausten pitämisestä, luottamuksesta "mä pyysin, että siivoat koko keittiön ja sä lupasit, ni miks et sitte sitä viimestäki kattilaa?". Millään mulle annetulla lupauksella ei oo väliä - saa tulla ja mennä miten tykkää, kotityöt voi tehdä jos huvittaa, lapsen kanssa ei tarvi tehä yhtään mitään vaikka olis luvannu, laskuja ei oo pakko maksaa, kaupassa ei tarvi ostaa ku just sen päivän ruuat, seksiiä ei oo pakko olla avioliitossa jne. Ja aina on noi ikuiset tekosyyt "mä oon just nyt vähän väsyny", "just nyt on ollu töissä vähän rankkaa", "vä vaan unohin", "emmä vaan aateluu". Tai sitte kaikki on mun syytä, joko en ole muistuttanut tarpeeksi usein tai tarpeeksi painokkaasti tai sitten huudan ja nalkutan liikaa, omia jälkiä ei tarvitse siivota, koska minäkään en _aina_ siivoa omia jälkiäni heti tai tekemättömistä kotitöistä ei tarvitse huomauttaa, koska minäkin olisin voinut tehjdä ne työt ihan yhtä hyvin. Ihan sama.



Mua harmittaa just se, että olen liukunut tähän rooliin. En tiedä onko jotain vaihtoehtoja: teen itse ihan kaiken kotona tai sitten nalkutan ja valitan. Kumpikaan ei minutsa ole hyvä vaihtoehto. Ja siis mitkään listat tai sopimukset sinun ja minun töistä ei pidä, koska miehen ei niitä tarvitse noudattaa ellei jaksa ja minä olen hullu ämmä kun suutun, kun ei noudateta. Puhua näistä ei voi, kun äänensävyni tai valitsemani sanat ovat miehen mielestä aina väärin tai sitten jos saadaan puhuttua ja sovittua, niin mies ei noudata sovittua.



Meilläkin lapsi on alkanut selvästi vähän varoa minua. Häviää aina jos hermostun jostain. Inhoan sitä, koska en todellakaan tahdo olla äiti, jota tarvitsee pelätä, kun se suuttuu. Enkä edes ole eläissäni raivonnut kenellekään niinkuin miehelleni nykyään.



Luulenpa, että meillä ei tälläinen show jatku enää kauan ja se vuokra-asunto odottaa minuakin jossain vaiheessa. Tosin, siitähän se show sitten alkaakin, koska jos mies ei pidä sopimuksista kiinni kun asutaan saman katon alla, niin entäs erossa sitten? Sehän torpedoi kaikki minun kasvatusyritykset ihan vaan olemalla noudattamatta mitään yhdessä sovittua.



Niin, että I FEEL YOUR PAIN, AP!!!!

jostakin syystä se menee juuri noin, ap. Jos nainen suuttuu ja räyhää, niin hän on mielenvikainen. Jos mies suuttuu ja räyhää, niin hänellä luultavasti on paineita ja häntä on kohdeltu väärin. Noin se yleinen mielipide helposti menee.



En tiedä, mistä johtuu, että monissa perheissä miehet eivät uskalla tai halua tai jaksa ottaa vastuuta lastenhoidosta. Tunnen monia perheitä, joissa äiti, vaikka olisi vastuullisissa tehtävissä työpaikalla, vastaa myös lasten harrastuksista, kuljetuksista harrastuksiin, ilmoittautumisista harrastuksiin jne.



Ehkä näissä perheissä isät ovat epävarmoja ja ajattelevat, että äiti kuitenkin osaa ne hommat paremmin. En tiedä.



Oma faijani menetti helposti hermot minun kanssani, kun olin lapsi, ja yleensä se olikin äiti, joka vei minua eri paikkoihin, elokuviin, huvipuistoon, hiihtämään jne.

Opin myös aika pienenä, että jos isä lupasi jotakin, niin hän todennäköisesti perui lupauksensa viime hetkellä.



Sitten on perheitä, joissa isät osallistuvat lastensa hoitoon yhtä paljon kuin äiditkin. En tiedä, mitä heidän vaimonsa ovat heille tehneet tai sanoneet, tai mitä he itse asioista ajattelevat. Ihmetellen joskus olen kuunnellut, kuinka isä on mennyt uimahalliin uimaan pikkutyttöjensä kanssa. Omaa mieheni kun ei semmoiseen myöskään suostunut.



Koeta rauhoittua, vaikka se onkin vaikeaa. Ehkä tuosta jonkun edellä kirjoittaneen lähettämästä linkistä on sinulle apua. Toivon niin. Olisi myös hyvä, jos pystyisitte keskustelemaan tästä asiasta rauhallisesti miehesi kanssa.