Olenko ainoa adhd-lapsen vanhempi, joka

On meilläkin ollut sukset ristissä, jonkun tahon kanssa, jota lastani ovat tahoillaan hoitaneet.

Siitä on vaan hankittu toinen tai korvaava.

Minulla on oikein hyvät kokemukset kaikista muista paitsi yhdestä erikoislääkäristä, joka sanoi meille ettei ADHD:ta ole olemassakaan. Että silleen

Mutta minä olen kyllä avoimin mielin suhtautunut kaikkiin tahoihin ja kaikista on apua saatu.



Tai no, lastenneurologi oli aivan onneton, mutta onneksi täällä ADHD:t hoidetaan lastenpsykiatrisella.

Olemme ravanneet vuosikaudet perheneuvolassa, koulupsykologilla ja kiertävillä ertoilla kuulemassa miten olemme huonoja kasvattajia. Olemme yrittäneet selittää ja selittää, mutta kukaan ei ole kuunnellut, vaikka sanomme että meillä ei ole kotona ongelmia, sitä ei ole uskottu. Viisi vuotta syyllistämistä, kunnes maksoimme itsemme kipeiksi, ja yksityinen lääkäri oli samaa mieltä kanssamme adhd:sta.



Pääsimme sairaalaan, ja diagnoosi on nyt vaikea-asteinen adhd ja vaikea SI-häiriö. Mikä helpotus, emme olekaan vain paskoja vanhempia!!



Ehkä tämän takia en jaksa hetkeäkään kuunnella lässytyksiä, vaan haen lapselleni avun siltä joka osaa auttaa. Tässä tapauksessa se on johtava lastenneurologi, joka itse halusi meidät omiksi asiakkaikseen.

koitte sen niin että olette huonoja kasvattajia?



Me emme ole koskaan kokeneet näin. Lapsella on ADHD:n oireet mutta ei vielä diagnoosia, ja asiaa on kanssamme selvittänyt mm. erityisopettaja, erityislastertarhanopettaja ja koulupsykologi.

Ei ne penessä pahaa tarkoita, mutta ei heistä ole apuakaan. EI mitään konkreettisia neuvoja kasvatukseen. Ongelmia vähätellään. Psykiatrin aikoja on saatu kaksi kahdessa vuodessa, toinen 30 toinen 15 minuuttia. Siinä ajassa on selitettävä ongelmat (lapsi on mukana, että on varottava sanojaan) ja tehtävä jatkosuunnitelmat. Psykiatri on kyllä fiksu. Saatiin lääkitys, mutta seuranta tapahtuu siten että kouluterkkari mittaa sykettä ja verenpainetta ja painoa ja pituutta.



Koulupsykologi ei suostu edes tutkimaan, koska lapsi on niin hyvä koulussa.Neurologille ei ole edes päästy. Tehtiin varmaan virhe, kun ei menty terveydenhuollon kautta, vaan perheneuvolan, selvittämään asiaa.



Lapsen opettaja on auttanut eniten, hänhän lapsen kanssa joutuu eniten aikaakin viettämään meidän lisäksi. Nyt opettaja vaihtuu, pelottaa mitä sitten tapahtuu.

mutta kyllähän sen alentuvan suhtautumisen aistii.



Esimerkiksi kun kysytään vietetäänkö lapsen kanssa kaksin aikaa, mies sanoo että käyvät paljon yhdessä kalassa kaksin, sanotaan että ei se riitä, pitää olla arjessa läsnä. Siihen mies sanoo että tottakai ole, esimerkiksi läksyjen tarkastus on hänen vastuulla, sanotaan että pitää olla myös mukavaa kahdenkeskeistä tekemistä. Siihen mies suutahtaa että kyllä mä perkele olen lapseni kanssa ihan yhtäpaljon kuin kuka tahansa muukin isä, sanotaan että keskiverto-isä -tilastoja on turha tuijottaa..



Oikeesti, miten tossa voi enää keskustella, kun mikään mitä sanotaan ei merkiitse mitään! Ja kun meilllä EI OLE ongelmia kotona, ongelmat on siellä koulussa. Mutta sitä ei uskottu että kotiongelmia ei ole. Jos esimerkiksi sanon palaverissä että anteeksi olen hieman myöhässä, etsittiin pojan avainta, syytetään siitä ettei sitä illalla katsottu valmiiksi. Täydellinen heittäköön ensimmäisen kiven...



ap

Mä en kanssa ole saanut penestä muuta kuin korulauseita..