Lue keskustelun säännöt.
Ihan sama mitä yrittää, elämä menee vituiksi
04.07.2012 |
Olemme mieheni kanssa ponnistaneet sossunelätin asemasta työelämään ja alempaan keskiluokkaan sitä kautta. Leveästi emme asu, mutta vuokra-asuntomme on pari sataa kalliimpi kuin muilla ja mikäs siinä, kun on ollut varaa maksaa se. Minä jäin työttömäksi alkuvuodesta enkä ole löytänyt vieläkään töitä ja nyt sitten tuli ilmoitus että miehen työt loppuvat syksyllä. Voi jumalauta..! Ei tässä muuten mitään, sattuuhan näitä, mutta nyt on taas muutto edessä jos jäämme työttömiksi. Selvitin asumisasiaa Kelan kanssa ja katsoin sossun laskurista, että emme saa asuntoa maksettua sitten millään työttöminä. Reilun vuoden ehdimme tässä asua...taasko pitää muuttaa? Tuntuu, että elämä on pelkkää muuttamista ja sahaamista välillä "onneton -> vähemmän onneton". :( Juuri kun luulee että jes, nyt on varaa vaikkapa pyykinpesukoneeseen niin paskanmarjat, sekin raha olisi pitänyt säästää koska tulevaisuuteen ei nähtävästi voi luottaa tippaakaan...
Kommentit (4)
Mutta jotenkin vetää mielen matalaksi kun tuntuu että ponnistelutkaan eivät riitä, aina käy näin. Ennen työpaikkaani olin kauan työtön ja selätin keskivaikean masennuksen. Kuntouduin pikkuhiljaa, kävin työkkärin kurssin ja sain töitä. Sitten kun jäin työttömäksi, jotenkin vajosin sellaiseen passiivisuuteen taas kerran...nyt olo on stressaantunut ja kauhistunut.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni keskiluokkaan kuuluminen on lähinnä mielentila ja henkinen kapasiteetti. Nämähän eivät teillä muutu.
tätä nyt ei ainakaan kysytty. Tsemppiä ap:lle, kyllä nyt varmaan jotakin työtä löytyy ettei tarvitse muuttaa.
Ymmärrän, että olet pettynyt, kun jatkuvasti elämä on sinnittelyä. Sitä jotenkin mielellään ajattelisi, että vastoinkäymisissä olisi jokin "maksukatto" jonka yli ei enää uusia tule. Mutta elämässä kun ei pelaa mikään sellainen sääntö. Tulee uusia tilanteita, ja voi tulla uusia vastoinkäymisiä entisten päälle.
Mutta myös tulee uusia ratkaisu. ja selviytymiskeinoja. Olette selvinneet jo monesta mutkasta. Älä ajattele niin, että kun tämä nyt tapahtui niin millään ei ole mitään väliä eikä kannata taistella. Vaan, että nyt tuli tämä tilanne ja keskitä voimavarasi tästä selviytymiseen.
Myös diakoniatyöntekijän kanssas voi jutella raskaista elämäntilanteista luottamuksellisesti.
lähinnä mielentila ja henkinen kapasiteetti. Nämähän eivät teillä muutu. Yhä voitte lukea (käydä kirjastossa), kehittää ainakin lukemalla omaa ammattitaitoanne, syödä terveellisesti harrastaa liikuntaa (kotijumppaa, kävlyjä, juoksulenkkejä), kierrättää jne.
Taloudelliset seikat ovat tietenkin tärkeitä, mutta eivät määrää ihmisen mieltä.