AUTTAKAA!
Lapseni 12-v kammoaa matoja. Eilen tytär kuulemma oli alkanut itkemään,kiljumaan ja hengittänyt nopeasti kaupungilla kun maassa oli ollut matoja. Menin hakemaan hänet kaupungista ja autossa hän vain itki. Yrittelin lohduttaa, mutta lapsi ei vain rauhottunut. Kotiin päästyä tyttö nökötti autossa eikä lähtenyt sieltä pois vaikka kuinka houkuttelin. Turvauduin sitten siihen että laitoin käteni hänen silmien eteen ja vein sisälle.
Arvelen tätä joksikin fobiaksi, mutten ole varma ollenkaan.. Onko omilla lapsillanne tälläistä.. ? Lapsi ei uskalla tulla uloskaan nyt vaikka on hieno sää, sillä maassa on kuolleita matoja. Paitsi kyllä hän oli jo menossa innokkaasti kuvaamaan järveä, mutta kaikki vesittyi kun hän näki kuolleita matoja.. Tytär oli ahdistunut ja itki. AUTTAKAA MINUA! en tiedä mitä tekisin..
Tuollainenhan on aika tavallista nuoremmilla lapsilla, ja menee ohi aikanaan. Onko tyttärelläsi jotain muita stressitekijöitä nyt elämässä, miksi hän alkaa yhtäkkiä reagoida niin voimakkaasti - liittyisikö tähän matokammoon jokin muu ahdistava asia elämässä joka vain 'tulee ulos' tällä lailla?
Ei tarvitse vastata, mietittäväksi vain tämä kysymys.
Yleisiä toimintalinjoja tällaisissa pakkoajatus- tai fobiatilanteissa:
- ei saa vähätellä tai naureskella toisen pelolle
- voit toistaa toistamasta päästyäsi että madoissa ei ole mitään vaarallista, mutta älä suutu kun hän ei usko
- suhtaudu ymmärtäväisesti kammoon, etsikää yhdessä tapoja joilla kuitenkin voisi päästä tilanteista yli (esimerkiksi miten voisi päästä ulos nyt kauniilla säällä, järveä kuvaamaan, vaikka on mahdollsita että jossain vielä näkyy kuollut mato). Tapoja voi olla esimerkiksi että lähdet ulos yhdessä hänen kanssaan ja heti jos mato näkyy hän saa tulla sinun kainaloosi ja sinä talutat sen kohdan ohi, hän voi katsoa taivaalle. Kehoita hengittelemään rauhallisesti.
Tuollaisessa fobiassa pelkäävä ihminen tosin kuvittelee pelkäävänsä sitä kohdetta, vaikkapa matoja tai hämähäkkiä, mutta itse asiassa hän pelkää enemmän sitä minkälaisen tunteen ne hänessä herättävät. Siksi "hoitoa" on se, että päästään hengissä sen tunteen ohi ja läpi.
Toivotaan että tämä on nyt jokin erityisen paha hetki ja huomenna on olo jo parempi. Jos matokammo menee niin pahaksi, ettei meinaa kouluun päästä, niin tyttö tarvitsee apua nuorisopsykiatrian puolelta (ei tarkoita että hän on hullu, hänellä vain on tämä hankala oire, herkkä tyttö varmasti!). Apua voi hakea terveysaseman tavalliselta vastaanotolta (lääkäri laittaa sitten lähetettä eteenpäin) tai kouluterveydenhuollon kautta, kouluterveydenhuollon psykologi voi myös neuvoa eteenpäin, mutta ovat yleensä tosi kuormitettuja ja vaikea saada edes puhelimen päähän.