Lue keskustelun säännöt.
Mistä johtuu sellainen ahdistava peruspelko, että "jotain kauheaa" tapahtuu?
31.05.2012 |
Pelkoni kohde saattaa vaihdella: välillä pelkään esim. omaa vakavaa sairastumista ja kuolemaa ja että lapset jäävät ilman äitiä. Välillä pelkään että lapsille sattuu joku onnettomuus ja he kuolevat, tai että tapahtuu joku kamala väärinkäsitys jota emme saa oikaistua ja jonka takia lapsemme otetaan lopulta huostaan. Toisinaan pelkään että miehellä on toinen nainen, tai että jompi kumpi meistä vanhemmista joutuu työkyvyttömäksi mistä seuraa taloudellinen kriisi.
Miksi minä pelkään näin kamalia asioita? Joskus saatan keskellä yötäkin herätä pelkojani vatvomaan. Ne saattavat lähteä jostain ihan pienestä jutusta. Esim. minulla särkee päätä --> entä jos se onkin aivokasvain --> nyt minä kuolen --> miten lasten käy --> lapsille tulee elämänmittaiset traumat --> koska näin ei saa tapahtua, minä en saa kuolla --> päätäni ei saa särkeä --> sitä kuitenkin särkee, voi helevetti, lasteni elämä menee pilalle koska päätäni särkee jne.
Onko muita kaltaisiani sekopäitä?
Kommentit (10)
mulla tää ilmenee etenkin silloin, kun mulle sattuu jotain hyvää. Mä onnistuin ammatillisesti big time kerran ja siitä seurasi se, että kuukausia mulla oli järjetön kuoleman pelko. Mä en voi olla onnellinen koskaan, koska mulla laukee toi heti päälle :(. siksi olenkin vihainen ja katkera koko ajan, se suojelee mua tolta kuolemanpelolta.
toinen hullu juttu on, että aina kun oon onnellinen, huomaan kaupungilla tms. pultsarin, kehitysvammaisen tai jonkun muun jolla on asiat jotenkin siten, että tulee hirvittävä säälin tunne päälle. Sitten mua alkaa niin paljon hävettää ja mä tunnen syyllistyyttä siitä että mulla on kaikki niin hyvin, etten enää olekaan onnellinen, ainoastaan surullinen siitä, että kaikilla ei ole asiat hyvin. wtf!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ettei kykene hyväksyvään tietoiseen läsnäoloon.
mulla tää ilmenee etenkin silloin, kun mulle sattuu jotain hyvää. Mä onnistuin ammatillisesti big time kerran ja siitä seurasi se, että kuukausia mulla oli järjetön kuoleman pelko.
Onnistuminen aiheuttaa järkyttävän pahan olon. Elämä ei todellakaan ole helppoa tämän kanssa. Lisäksi olen koko ajan kauhuissani, aina ollut. Hyvin usein, jos ryhdyn kuuntelemaan itseäni, kaiken ajatussälän takana jomottaa se sama pohjaton kauhun tunne.
oliko sun perusturvallisuus kunnossa lapsuudenkodissa?
Tunnistan itsenikin kirjoituksestasi. Meillä on ollut paljon huolia ja murheita ja jotenkin olen varuillani myös koko ajan.
Stressaantuneena ja väsyneenä murehdin vielä enemmän.
Olen käynyt terapiassa pari vuotta ja siellä huomattiin, että olen aika nuorena joutunut ottamaan paljon (=liikaa) vastuuta ja se on sellainen tekijä, joka aiheuttaa tätä kestohuolehtimista vielä aikuisenakin. Koitan aina varautua kaikkeen ja huolehtia kaikesta ja kaikista mahdollisimman hyvin. Ikävän kuluttavaa, kun paljon on sellaista mikä ei riipu vain omasta toiminnasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ettei kykene hyväksyvään tietoiseen läsnäoloon.
ja se kyllä todella helpotti oloa 80 %. Mutta edelleen, tietoisen hyväksyvän läsnäolon vinkkelistä "yliminäni" katselee rauhallisesti "egoa", joka on kauhun vallassa. Suurin häviäjä tässä on keho, joka ottaa egon kauhun tosissaan.
ettei kykene hyväksyvään tietoiseen läsnäoloon.
ja se kyllä todella helpotti oloa 80 %. Mutta edelleen, tietoisen hyväksyvän läsnäolon vinkkelistä "yliminäni" katselee rauhallisesti "egoa", joka on kauhun vallassa. Suurin häviäjä tässä on keho, joka ottaa egon kauhun tosissaan.
eli stressistä tullut "kroonista".Kokeilepa aktiivista rentoutusta päivittäin.Mulla alkaa pikkuhiljaa tehoamaan ja pääsen sellaiselle kurssillekin :D jossa opetellaan hormoston hallintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kiitos ap, helpottavaa kuulla että muitakin on.
Erityisesti menettämisen pelko liittyy lapsiin, varjelen heitä jotenkin neuroottisesti...
Ja joskus unohdan murheet ja elämä tuntuu ihanalta, niin sit iskee just syyllisyys siitä, että jollain muilla menee huonosti, sekä kuoleman ja menettämisen pelko, että tämä onni on vaan katoavaa...
Kuuluu ehkä elämään tällainen, mutta pitäisi pystyä keskittymään enemmän vaan siihen pintatason arkeen ja unohtaa nämä pelot, koska pelkäämällä ei asioita voi muuttaa kuitenkaan
Tunnen lisäksi hirveää syyllisyyttä siitä, että lapsissani on ihan samoja piirteitä, vaikka olen pyrkinyt varjelemaan heitä huoliltani ja liialliselta vastuulta. Psykologi sanoi, että nämä asiat siirtyvät geeneissä... sepä "lohdullista".
mä oon kanssa ihan samanlainen kaistapää, en ikäänkuin anna itselleni aikaa nauttia elämästä, vaan aina pelko toisensa jälkeen, milloin mistäkin, tosi ahdistavaa!