Millaisia tuntemuksia sulla oli synnyttäneiden vuodeosastolla?

Synnytin seinäjoella 2009. Synnytyksen jälkeen olin todella kipeä. Kipujani ei hoidettu. Jouduin hoitamaan itse vauvan yöllä ja päivällä, vaikka pystyin hädin tuskin liikkumaan. Siellä ei taida mitään muuta vaihtoehtoa edes olla. Mitään apua ei saanut mihinkään. Aivan sama vaikka olisi maannut tyhjässä sairaalassa. Välillä en saanut haettua ruokaa, eikä sitä sitten saanut ollenkaan. Kukaan ei ollut kiinnostunut voinnista, eikä ottanut kipuja todesta. En tiedä miksi koko osasto on edes olemassa.

En ehtinyt lukemaan vastauksia silloin, kun ketjun avasin.

Itsekin synnytin Seinäjoella, ja mulla on aivan päinvastaiset kokemukset! Sain kipulääkettä aina kun halusin, sain koko ajan apua (en pystynyt itse hoitaa vauvaa huonon kunnon ja kanyylin takia) ja henkilökunta oli sitä mieltä, että ilman muuta vauva on vauvalassa, ennen kuin mieheni pääsee perhehuoneeseen.

Henkilökunta oli tosi mukavaa ja kyseli voinnistani. En oikein pystynyt kävellä, joten mulle tuotiin ruuat ja jopa se "lypsykone", jotta sain pumpata huoneessani.

Miehen piti tietenkin mennä kotiin, joten olin sitten vauvan kanssa siellä kahdestaan. Olo oli todella epätodellinen, en voinut uskoa, että tilanne oli totta. Hoitaja peitteli vauvan viereeni siihen kapealle sairaalasängylle niin ettei vauva voinut pudota, ja siinä me sitten nukuttiin kumpikin kuitenkin kaikesta uudesta umpiväsyneinä.

Minulla oli kipeä sektiohaava, ja oli hyvä että mies sai jäädä avuksi. Henkilökunta auttoi aina kun tarvitsi ja oli tosi ystävällistä.

Muistan ensimmäisen yön hyvin, en malttanut nukkua kun vaan tuijotin meidän pientä ihmettä. Mies nukkui kuin tukki kun oli aamuyöstä lähdetty synnyttämään.

etteivät ole voineet nukkua synnytyksen jälkeen. Mä sain 2 tekstiviestiä naputettua ja sammuin samantien. En nukahtanut, sammuin!



Tuli vaan mieleen näistä kahdesta vastauksesta.



Ap

Mulla oli oma synnytys mennyt nopeasti ja helposti, ei kipeitä haavoja repeämiä tms.. Jo sairaalaan tultaessa meille kerrottiin että alkaa olemaan tupa täys, joten huoneet oli täyteen tungettu.

Oma vauva oli alusta asti hyvä syömään ja nukkumaan, itse olin sen yhden yön jälkeen jo aivan loppu, kun muiden vauvat vuorotellen huutaa ja kitisee, ei rauhoitu millään. Päivisin sitten kahdella äidillä ramppas vieraita huoneessa, enkä viitsinyt alkaa valittaa asiasta sen enempää, kun ei vihjaisu vierailuajoista mennyt jakeluun.

Kotiin ei kuitenkaan saatu lähteä, kun vauvan paino oli laskenut niin paljon, joten toinen yö osastolla oli jo ihan kidutusta. Sitten jo onneksi nämä kaksi äitiä vauvoineen pääsivät kotiin ja mäkin sain nukkua kaksi! tuntia putkeen heräämättä välillä.

Sairaalan henkilökunta kyllä oli kovin pahoillaan tilanteesta, eiväthän he asialle mitään voineet. Hoito oli siis loistavaa ja sain apua ja tukea kun sitä kaipasin, vaikka en ollut edes ensisynnyttäjä.

Minä taas en ole saanut nukuttua synnytyksen jälkeen. Vaikka esikoisenkin synnytys kesti vuorokauden verran. Olispa pystynyt nukkumaan! Esikoinen nukkui ainoat pitemmän unensa vähän syntymän jälkeen. Muuten meni kaikki aika huutamiseen ja lyhyihin torkkuihin. Olin sairaalassa yht 5pvä (siis synnytyksen käynnityksestä kotiin lähtöön) ja tuona aikana sain ehkä yhteensä ehkä 8h unta. Onneksi kämppiksenikin vauva oli kova huutamaan, ettei mun tarvinnut olla pahoillani pitkin yötä karjuvasta esikoispojastani.



Kuopus taas oli toista maata ja nukkui ja söi vaan. Lähettiinkin kotiin vuorokauden kuluttua synnytyksestä.



Kaikenkaikkiaan viihdyin oikein hyvin. En ollut kovin kipeä kummankaan synnytyksen jälkeen, joten pystyin hyvin hoitamaan lapsia vierihoidossa. Esikoisen kanssa jouduin aina pyytämään jonkun hoitajan ottamaan vauvan kun menin vessaan tms., muuten koko osasto sai kuulla pienen pojan karjunnan. Sain apua kun tarvitsin ja sain olla rauhassa kun kaikki sujui. En kaivannut sosiaalisia tilanteita.

ja muistan kun en saanut nukuttua kun odotin aamua että saan hakee vauvan viereeni (-94) ja ihmettelin miten vauvasta tuli ihan veljeni näköinen.



Muilla kerralla olen vaan ihastellut vauvaani ja oottanut että pääsee kotiin.

synnytys meni ilman isoja ongelmia, ihastuin vauvaan heti ensisilmäyksellä. en edes malttanut nukkua kun vaan tuijottelin hurmioituneena ihanaa vauvaana. Kaikki tuntui ihanalle. Voisinpa elää ne ekat vuorokaudet uudestaan!

Saimme perhehuoneen ja muistot hyvät vaikka lapsi joutui sinivaloon eikä imetys sujunut.

Mutta kakkosen sektion kanssa jouduin osastolle ja huoneessa kolme muuta. Viereisen sängyn hätäsektio mamma ei sitten millään suostunut ottamaan pahoinvointilääkettä ja oksenteli koko ajan. Kiva haju ja mukavaa kuunneltavaa. Sen vauvakin itki ihan koko ajan eli nukkumisesta ei tullut mitään. Sektiosta johtuen oli pakko olla 3 päivää. Yhtä kidutusta ja kotiinpääsy taivas.

Ensimmäisellä kerralla minulle oli tehty suunniteltu sektio ja olimme perhehuoneessa. Muistan, että olin melko sekaisin lääkkeistä, joita sain jo leikkauksen aikana paljon, koska kaikki ei mennyt niin kuin piti. Olin myös todella kipeä. Lasta ihmeteltiin ja jumaloitiin miehen kanssa päivin-öin :) Imetys sattui myös niin, että näkyi tähtiä. Viivyimme sairaalassa 2 vrk.



Toisella kerralla synnytin normaalisti. Olimme taas perhehuoneessa, myös esikoisemme oli paikalla. Melkoista hulinaa oli, koska esikoinenkin oli vasta 1v8kk vauvan synnyttyä. Muistan yllättyneeni alapääni tilasta (kraateri). Lähdimme 1 vrk päästä kotiin.



Kolmannella kerralla kaikki kävi helposti. En ollut kipeä synnytyksen jälkeen ja olo oli loistava. Minäkään en pystynyt nukkumaan sairaalassa tällä kerralla (vauva syntyi illalla). Jaoin huoneen 3 muun synnyttäneen kanssa ja olin iloinen, kun saimme luvan lähteä aamulla kotiin.

että onpa saatanan tylsää, koska täältä pääsee pois?

PHKS:n synnyttäneiden osastolla oli meluisaa, täyttä, rumaa, henkilökunta etäistä. Tunne oli siis, että eipä paljon synnyttäjää arvosteta. Toisenkinlainen kokemus on toisesta kaupungista.

kuin että kumpa pääsisi kotiin. Kaksi sektiota, omat vauvat nukkuneet, oma vointi ok, mutta aina vierustoverit pitäneet hereillä ja kummallakin kerralla vierustovereilla joko ravannut vieraita koko päivän (vaikka vierastuntikin olisi sitä varten) tai ovat kasvaneet kiinni kännykkäänsä ja pakosta joudut kuuleemaan heidän synnytys- ja maidonnousukertomuksensa yhteentoista kertaan. Yksityisyyden puute häiritsi sairaalassa eniten. Aina yhtä ihanaa päästä kotiin nukkumaan omaan sänkyyn, omaan rytmiin!

esikoiseni joutui teho hoitoon. Sain kahen hengen huoneen naisen kanssa jolla oli myös lapsi tarkkailussa. Eli saimme nukkua kunnolla ja kummankaan vauva ei ollut huoneessa. Joten ei tullut myöskään nähtyä toisten vauvoja.



Toisen saadessani olin myös kahden hengen huoneessa ja sekin meni hyvin.



Kolmannen kanssa sain yksin koko huoneen ja mitään ei oltu varailtu. Tais olla joku perhehuone kun on oli parivuode ja kaikki.



Naistenklinikalla kaikki saatu.

Synnytin seinäjoella 2009. Synnytyksen jälkeen olin todella kipeä. Kipujani ei hoidettu. Jouduin hoitamaan itse vauvan yöllä ja päivällä, vaikka pystyin hädin tuskin liikkumaan. Siellä ei taida mitään muuta vaihtoehtoa edes olla. Mitään apua ei saanut mihinkään. Aivan sama vaikka olisi maannut tyhjässä sairaalassa. Välillä en saanut haettua ruokaa, eikä sitä sitten saanut ollenkaan. Kukaan ei ollut kiinnostunut voinnista, eikä ottanut kipuja todesta. En tiedä miksi koko osasto on edes olemassa.

Toiset olivat aivan ihania, empaattisia ja ammattitaitoisia. Toiset oli sitten niitä, jotka kävivät kerran vuoron aikana kurkkaamassa ovella ja se oli sitten siinä.



Sain olla yksin kahden hengen huoneessa koko ajan enkä ollut kipeänä sektion jälkeen vaikka liikkuminen olikin tuskaista. Lähinnä olin järkyttynyt jälkivuodon määrästä. Vauva oli teho-osastolla koko sen ajan kun itse olin osastolla. Ei oikein edes kunnolla tuntunut siltä että olin saanut vauvan kun ei sitä muksua juuri päässyt kuin pikkuisen silittelemään ensimmäisinä päivinä.

et pelkäsin että jos otan vauvan siihen rinnalle syömään niin nukahdan ja kierähdän sen päälle ja tapan sen.

mikään olento maailmassa ei ole niin vähempiarvoinen kuin juuri synnyttänyt äiti. Vaikka olisit kuinka kipeä, väsynyt, epävarma tai itkuinen, niin apua ei tule ja jaksaa pitää. Mitä enemmän kyselet, sitä heikommilla olet. Toisella kerralla tajusin jo, että kun olen mahdollisimma huomaamaton ja omatoiminen, saan parasta palvelua.

Terveiset TAYSiin.

Synnytin seinäjoella 2009. Synnytyksen jälkeen olin todella kipeä. Kipujani ei hoidettu. Jouduin hoitamaan itse vauvan yöllä ja päivällä, vaikka pystyin hädin tuskin liikkumaan. Siellä ei taida mitään muuta vaihtoehtoa edes olla. Mitään apua ei saanut mihinkään. Aivan sama vaikka olisi maannut tyhjässä sairaalassa. Välillä en saanut haettua ruokaa, eikä sitä sitten saanut ollenkaan. Kukaan ei ollut kiinnostunut voinnista, eikä ottanut kipuja todesta. En tiedä miksi koko osasto on edes olemassa.

Apua en saanut, ennenkuin aivan liian väsynyt mieheni haukkui pystyyn osastonhoitajan, joka alkoi itkemään. Tuo oli lapsellista, mutta ymmärrän myös miestäni. Katsoa nyt vaimoaan avuttomana kipujen kanssa, ei tietoa mitä mitäisi tehdä ja kätilöt vain lykkäsivät tehtäviä toisilleen. Ei edes ollut mitenkään ruuhkaa, joten aikaa olisi meille pitänyt olla. Emme silloin ollut ainoa pariskunta joka nosti metelin, vaan kaksi muutakin pariskuntaa uhkasi jo tehdä ilmoituksen potilasasiamiehelle ja heti alkoi tapahtumaan.

Synnytin seinäjoella 2009. Synnytyksen jälkeen olin todella kipeä. Kipujani ei hoidettu. Jouduin hoitamaan itse vauvan yöllä ja päivällä, vaikka pystyin hädin tuskin liikkumaan. Siellä ei taida mitään muuta vaihtoehtoa edes olla. Mitään apua ei saanut mihinkään. Aivan sama vaikka olisi maannut tyhjässä sairaalassa. Välillä en saanut haettua ruokaa, eikä sitä sitten saanut ollenkaan. Kukaan ei ollut kiinnostunut voinnista, eikä ottanut kipuja todesta. En tiedä miksi koko osasto on edes olemassa.

Itselläni samankaltaiset kokemukset Seinäjoelta 2011 Apua en saanut, ennenkuin aivan liian väsynyt mieheni haukkui pystyyn osastonhoitajan, joka alkoi itkemään. Tuo oli lapsellista, mutta ymmärrän myös miestäni. Katsoa nyt vaimoaan avuttomana kipujen kanssa, ei tietoa mitä mitäisi tehdä ja kätilöt vain lykkäsivät tehtäviä toisilleen. Ei edes ollut mitenkään ruuhkaa, joten aikaa olisi meille pitänyt olla. Emme silloin ollut ainoa pariskunta joka nosti metelin, vaan kaksi muutakin pariskuntaa uhkasi jo tehdä ilmoituksen potilasasiamiehelle ja heti alkoi tapahtumaan.

Mäkin synnytin 2011 S-joella ja tosiaan aivan eri kokemus (en tiedä huomasitko, kirjoitin tuonne vähän ylemmäs).

Kaikki kätilöt olivat tosi mukavia ja empaattisia, samoin lastenhoitajat oli kivoja. Ilmeisesti on sitten tosi paljon kiinni siitä, kenet saa omiksi hoitajiksi. Ja mä olin siellä osastolla 4 yötä, joten mulla oli useampia hoitajia.

Ap