Lue keskustelun säännöt.
Tarina meidän perheen tämäniltaisesta perhehelvetistä
12.05.2012 |
Avaudun nyt tänne kun olo on niin ahdistunut. En tästä muualle kuitenkaan puhu.
Eli sama toistuu taas, mies lähti töiden jälkeen "parille". Soitin 2x illan aikana, en patistanut kotiin tm. Ihan normijuttuja puhuin, mitä on ruokana yms.
No mies tulee kotiin 19 jälkeen, selvästi pahalla päällä ja kännissä. Olin syöttänyt lapset, siivonnut päivällä, käynyt asioilla, pessyt pyykkiä ym.normaaleja askareita. Nyt lapset leikki keskenään ja mä ompelin koneella pienimmälle kestovaippoihin imuja. Mies otti ruoan ja ompelukoneen johto oli jotenkin hänen tiellä. Sinne lensi ompelukone, vedenkeitin pöydältä ja täysi ruokalautanen. Mies huutaa v.ttu sä vaan ompelet, ja jotain että vois vähän kattoa lapsiakin.. Raivoaa ihan täysillä. Minä säikähdin, aloin itkeä ja kerätä nopeesti tavaroita pois pöydältä.
Mies raivoaa edelleen. Otan lapset ja menen heidän kanssaan lastenhuoneeseen pois raivoamisen tieltä.. Mies raivoaa aikansa sitten rauhoittuu. Tulee puhumaan lapsille yrittää koskea muhun.
Mä siivoan keittiöstä jäljet ja laitan säikähtäneet lapset yökuntoon, juttelen ja rauhoitan heitä. Mies sammuu ja kohta mekin päästään nukkumaan.
Edelliskertaisesta riehumisesta on aikaa jo melkein vuosi.
Minä kirjoitan tämän siksi, että nyt kun tuntuu näin pahalta niin kirjoitan totta, myöhemmin kuitenkin kaunistelisin asioita.
Koko ensi viikon häpeilen naapureita ja sitten asiat taas unohtuu... Miehen kanssa jatketaan elämää. Suurin osa meidän elämästä on onnellista ja hyvää. En aio kai erotakkaan:( En tiedä...
Taas on vaan pienen pieni osa minusta murtunut...
Kommentit (73)
lapsia ei pelotella, vaikka tapahtuiskin vain kerran vuodessa.
jos on tarve vetaa perseet ni sitten ei ole kotiin asiaa..
tsemppia sinulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olisin saanut itse raivarit ja huutanut että vitun idiootti nyt painut helvettiin täältä sotkemasta!
Että kännissä räyhäävä isä joka paiskoo tavaroita ei luo pohjaa turvalliselle kodille. Vaikka se riehuminen ei olisi joka viikonloppuista. Sun lapset kasvaa pelossa.
Perheväkivallan sivusta seuraaminen on lapseen kohdistuvaa monimuotoista ja monitasoista henkistä väkivaltaa. Henkinen väkivalta aiheuttaa uhrissa samantapaisia oireita kuin fyysinen väkivalta. Henkinen väkivalta voi traumatisoida lasta aivan yhtä paljon kuin fyysinen väkivalta.
Perheväkivallan sivusta seuraaminen on pelottava asia. Lapsi elää ympäristössä, jossa yksi perheenjäsen uhkaa tai käyttää väkivaltaa kontrolloidakseen muita perheenjäseniä. Lapsi aistii kotona vallitsevan pelon ilmapiirin, joka pakottaa olemaan joka hetki valppaana ja varuillaan. Väkivaltamelu, kuten huutaminen, räyhääminen, lyöntien ja rikkoutuvien esineiden äänet, tekee kodista rauhattoman ja turvattoman.
Lapsesta on myös surullista ja pelottavaa nähdä vanhempaa tai sisarusta satutettavan. Väkivaltaisessa perheessä kasvavalle lapselle tähän kivun ja surun seuraamiseen liittyy myös pelko siitä, että hän itse on seuraava väkivallan uhri.
Kun uhrin voimavarat uupuvat, lapsen turvattomuus lisääntyy. Väkivallan uhrin emotionaalinen epätasapaino ja stressi aiheuttavat sen, että lapsi ei saa riittävästi tarvitsemaansa henkistä ja fyysistä tukea ja turvaa. Joskus vanhemman ja lapsen roolit vaihtuvat päinvastaisiksi: vanhempi pyrkii lapsen rooliin ja lapsi kantaa aikuisen vastuun. Väkivallan uhrista tuntuu hetken hyvältä, jos saa itkeä lapsen olkaa vasten ja tuntea pienen käden silittävän kyyneleet pois. Hänen sietokynnyksensä lapsen käyttäytymisen suhteen on usein madaltunut, joka voi johtaa väkivaltaan lasta kohtaan. Vanhemmalla voi siis olla useita ristiriitaisia rooleja, jotka hämmentävät lasta. Vanhempi ei tunnu turvalliselta, koska lapsi ei voi koskaan tietää "millä päällä tämä on". Lapsi ei pysty ymmärtämään vanhemman mielialojen vaihtelua eikä olemaan tämän tukipilari menettämättä jotain olennaista lapsuudestaan ja oikeudestaan olla lapsi.
Lapsi tarvitsee elämäänsä esikuvia kehittyäkseen ja kehittääkseen itsetuntoaan ja minäkäsitystään. Lapsi peilaa itseään suhteessaan esikuviinsa. Hyvänä esikuvana toimii henkilö, jonka uskomuksia, asenteita ja käyttäytymistä jäljittelemällä lapsi oppii pärjäämään sosiaalisissa tilanteissa sekä arvostamaan itseään. Väkivaltaisen vanhemman tai vanhempien toimiessa esikuvina lapsi oppii esikuviensa mukaista käyttäytymistä ja emotionaalista tapaa ilmaista itseään. Lapsi todistaa ehkä päivästä toiseen antisosiaalista, tuhoisaa, väkivaltaista ja jäykkää käyttäytymistä sekä näkee perhe-elämää, jossa perheenjäsenten väliset valtasuhteet ovat epätasapainossa: voimakkaampi sortaa heikompaa. Tällainen malli on hyvin negatiivinen ja yksipuolinen ja se ajaa lapsen usein vaikeuksiin sosiaalisissa suhteissa ja suhteessa omaan minään. Lapselle voi esimerkiksi olla hyvin vaikeaa määritellä, mikä on oikein ja mikä väärin, joka aiheuttaa helposti hankalia tilanteita koulussa, pihalla tai päiväkodissa.
Mä olisin saanut itse raivarit ja huutanut että vitun idiootti nyt painut helvettiin täältä sotkemasta!
Ootko ap jotenkin säikky, tai onko mies tehnyt pahempaa aiemmin, että olet alkanut pelätä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja lapset ilman äitiä?
JOTAIN pitää tapahtua että tuossa suhteessa kannattaa elää. Jaksatko elää väkivallan pelossa odottaen milloin on seuraava kerta. Ei se ole ihmisen elämää. Myös lapsesi kärsivät ja aistivat ja onhan niillä korvatkin.
Kun tuo kerran on toistuvaa ja lapsia on perheessä?
Ei lapsille tee yhtään hyvää tuollaisen katselu, ja todennäköisesti miehesi joskus käy käsiksi. Ei vielä ehkä, mutta kynnys madaltuu koko ajan.
Jätä miehesi. Tai jos hän oikeasti ottaa tästä opikseen, menee vertaistukiryhmään tai psykiatrialle prosessoimaan asiaa niin sitten voit vielä jatkaa jos ei enää toistu.
Perusasia parisuhteessa ja perheessä on, että tällaista ei saa tapahtua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulosti siltä että eroakaan et halua, mutta kyllä tuollainen käytös (harvakseltaankin) vaatisi napakkaa otetta. Parisuhdeterapiaa, keskinäistä sääntöjen selvittelyä tms-. tai sitten miehesi kaipaa lujaa otetta pysäyttää hänen alamäkensä, joten napakka ilmoitus sinulta voisi olla paikallaan esim . pienestä tauosta tai alkoholitomuudesta-se ei selvästi hänelle sovi.
Johan tuollaista lapsetkin pelkäävät, ja tuollaisessa perheessä itse kasvaneena olen äidilleni yhä katkera, kun ei älynyt erota/pitää puoliaan tai meidän lasten puolia. Elimme isänpelossa koko lapsuuden, vaikkei hän koskaan meihin kajonnutkaan. Tavarat kyllä lentelivät, ja meteliä mökissä riitti joskus yökaudet. Äitiä isä alkoi retuuttamaan kun "sietokyky" raivokohtauksiin kasvoi ja niitä alkoi tulla useammin ja useammin. No, me penskat kyllä lennettiin pesästä heti kun vain päästiin. Äidiltä meni vielä vuosia vaatia elämältään parempaa.
Mieti nyt asiaa, olet vielä kunnossa sen tekemään. Lapsesikin ovat vielä oletettavasti niin pieniä, että ehtivät vielä kokea itselleen normaalimpaa turvallisuutta-jos ei muuten, saisivat sen edes sinulta ja pitää pelottava isä etäämpänä. Pelossa on kamala elää.
Ja itsepäs sen jo totesitkin otsikossa: elätte Perhehelvetissä. Jos sinun ajatuksesi elämästänne on tuo, mitähän se on lapsistasi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kukaan ei näe toisten suhteen sisälle, puntarissa hyvät ja huonot asiat. Järki sanoo että ois parempi erota, mutta sydän tuntee toisin. Itselläni erotilanne akuutisti päällä ja takana raskaat kriisit. Jonain päivänä me molemmat ollaan ehjiä, tavalla tai toisella, sinä ja minä, toisillemme tuntemattomat.
Kerää voimia ja tee ratkaisusi vasta sitten kun olet itse siihen valmis. Ei äkkipikaistuksissaan ja harkitsematta, ei siksi että joku muu käskee. Tee se siksi, ettet enää muuta jaksa. Tee tarvittavat järjestelyt lasten vuoksi ja sitten kun otat ekan askeleen kohti eroa, älä peruuta enää.
Itsestäni tuntuivat kaikki vaihtoehdot yhtä raskailta, mutta nyt kun päätös on tehty, on vain pakko jaksaa uskoa, että jonain päivänä taas aurinko paistaa.
Paljon voimia sinulle, ja isosti lämpöisiä haleja.
terv. Kohtalotoveri
Perhe on ja lapsia, edellisestä miehen riehumisesta on vuosi.
Ei siis jokapäiväistä. On aika häilyä tuomita ja sanoa että miksi et eroa. Vuodessa on monta päivää, Monta hyvää päivääkin ehkä. Tuntuisi että tuon tilanteen voisi ehkä paikata puhumalla. Toivon kaikkea hyvää Sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oletkin saanut myös lämpimiä ja järkeviä kommentteja, onneksi. Sinun kirjoituksesi kosketti.
Miksi ihmiset tulee pahalle päälle kännissä? En ole ikinä ymmärtänyt tätä ilmiötä. Ryyppään melko harvoin mutta sitten kun otan niin se on viskipullo ja kaljat päälle. Yritän aina olla huomaamaton kun tulen kotiin, mutta kerran kävi näin. KOmpastuin eteisessä ja kolmivuotias kundi heräsi siihen ja tuli katsomaan. Isi tuli! joo, ja umpikännissä. No, otin sitten traktorim olohuoneen lattialta ja ajeltiin sillä vähän aikaa. Sitten katseltiin muumia ja poitsu nukahti sohvalle viereen. Sain sitten itsekin sammua rauhassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et tietenkään sinä erota aio. Sehän on täysin mahdoton ajatuksenakin. Mitä siitä jos miehesi raivoaa ja lapset alkavat pelätä häntä, kunhan kulissit säilyvät.
Anteeksi, mutta säälittävä tapaus. Ajattelisit edes lapsiasi, jos itse olet liian nössö! Tiedätkö, että lapsia ahdistaa niinä sinun ja miehesi "hyvinäkin aikoina", kun pelkäävät sitä seuraavaa kertaa?
Terveisin nimim. "lapsena humalaisen riehumista pelännyt".
Kun mies selviää ja näkee sotkunsa, ehkä häpeää? Sitten sanot rauhallisesti miten koet tilanteen. Miten lapset kokee. Ehkä mies havahtuu ja tajuaa jotain?
Miehen tai naisen ei pidä pelotella, rikkoa turvattomuuden tunnetta. Ja se tuolla käytöksellä on mennyt lapsilta. Ja sen paikkaamiseen menee taas se vuosi. Miehen pitäisi suojella teitä pahalta.
Voimia.
ero ei ole koskaan helppo ratkaisu, varsinkin kun on pieniä lapsia. Koita puhua miehen kanssa tämäniltaisesta huomenna kun on selvinpäin.
Tuleeko mies usein humalassa kotiin ja rieruu vain kerran vuodessa, vai tuleeko vain kerran vuodessa humalassa kotiin ja riehuu joka kerta?
Mikäli mies ei ole kovin usein humalassa, ratkaisu voisi olla, ettei silloin tule kotiin, vaan järjestää niiksi illoiksi toisen yöpaikan. Fiksu mies tietysti ymmärtäisi, ettei alkoholi sovi hänelle ollenkaan. Toiseksi fiksuinta olisi tuo ehdottamani, ettei tule humalassa kotiin vaan vasta selvänä ja aggresioiden mentyä ohi. Joka tapauksessa jos mies itse tajuaa ongelman ja myöntää, ettei hänellä ole oikeutta pelottaa perhettä, joku ratkaisu voi löytyä.
Mikäli mies ei myönnä ongelmaa tai ei oikeasti yritä ratkaista sitä, on parempi erota. Ryypätköön omalla ajallaan ja tavatkoon lapsia (ja vaikka sinuakin) selvänä.
Tuleeko mies usein humalassa kotiin ja rieruu vain kerran vuodessa, vai tuleeko vain kerran vuodessa humalassa kotiin ja riehuu joka kerta?
Mikäli mies ei ole kovin usein humalassa, ratkaisu voisi olla, ettei silloin tule kotiin, vaan järjestää niiksi illoiksi toisen yöpaikan. Fiksu mies tietysti ymmärtäisi, ettei alkoholi sovi hänelle ollenkaan. Toiseksi fiksuinta olisi tuo ehdottamani, ettei tule humalassa kotiin vaan vasta selvänä ja aggresioiden mentyä ohi. Joka tapauksessa jos mies itse tajuaa ongelman ja myöntää, ettei hänellä ole oikeutta pelottaa perhettä, joku ratkaisu voi löytyä.
Mikäli mies ei myönnä ongelmaa tai ei oikeasti yritä ratkaista sitä, on parempi erota. Ryypätköön omalla ajallaan ja tavatkoon lapsia (ja vaikka sinuakin) selvänä.
Olen ainakin aloittanut tekemään jotakin.
Kukaan ei näe toisten suhteen sisälle, puntarissa hyvät ja huonot asiat. Järki sanoo että ois parempi erota, mutta sydän tuntee toisin. Itselläni erotilanne akuutisti päällä ja takana raskaat kriisit. Jonain päivänä me molemmat ollaan ehjiä, tavalla tai toisella, sinä ja minä, toisillemme tuntemattomat.
Kerää voimia ja tee ratkaisusi vasta sitten kun olet itse siihen valmis. Ei äkkipikaistuksissaan ja harkitsematta, ei siksi että joku muu käskee. Tee se siksi, ettet enää muuta jaksa. Tee tarvittavat järjestelyt lasten vuoksi ja sitten kun otat ekan askeleen kohti eroa, älä peruuta enää.
Itsestäni tuntuivat kaikki vaihtoehdot yhtä raskailta, mutta nyt kun päätös on tehty, on vain pakko jaksaa uskoa, että jonain päivänä taas aurinko paistaa.
Paljon voimia sinulle, ja isosti lämpöisiä haleja.
terv. Kohtalotoveri
Iso, lämmin halaus sinulle kohtalotoveri ja teille muillekkin jotka viestin jaksoitte lukea.
Olen varmasti marttyyri, luuseri, saamaton ja kaikkia muutakin mitä tuolla viesteissä luki.
Puhun huomenna mieheni kanssa kun hän on selvinpäin, mietitään sitten mitä tehdään, miten jatketaan eteenpäin.
-ap-
mutta jos miehesi tulee kännissä kotiin raivoamaan, niin sanoisin kyllä että oli sitten viimeinen kerta tai saat kerätä kamasi. Joku raja miten perheenjäseniä voi kohdella.