Olenko aivan tärähtänyt, kun kaipaan LUKIOaikoja?

Meillä oli pieni lukio ja hyvä ryhmähenki,kaikki lukion tapahtumat oli ihania ja se rento fiilis...vanhojentanssit, abiristeily...

Ei pidä muistella enempää, tulee haikea olo.

mutta jos ajattelen miten huoletonta ja ihanaa aikaa se oli. Miten nätti ja kauniissa vaatteissa sitä kulki, mikään paikka ei roikkunut, tursunut tai pullistellut, miten juokseminen oli ihan vaan nuoruuden innosta hauskaa, mihinkään paikkaan ei kolottanut kun vähän erilaisia jumppaliikkeitä teki, miten sydänsurut kesti lauantai-illasta maanantai-iltaa ja uusi mato koukkuun.

Ainoa huoli oli mistä saada viikonlopun siiderit ja millä silmäräpytyksellä iskältä tai äidiltä satasen uuteen paitaan.

Miten oppi asiat kun silmäili kirjaa ja miten tiesi kaikesta kaiken:)



vanhemmiten sitä on oppinut että elämä ei ole ihan niin pinnallista kuin lukiolaistyttönä.

Olin aika synkeä tyyppi ja otin kaiken raskaasti. Mutta silti kaipaan juuri sitä aikaa. Olen myös ajatellut, että jos se ihastukseni kohde joskus tulee vastaan, kerron silloisista tunteistani. Hänkin oli ihastunut minuun, mutta en koskaan paljastanut, että minäkin olin. Nyt asumme eri maissa, joten tuskin tapaamme.



ap