Vihreät ja eutanasia on maan moraalinen rappio!
Suomen lääkäriliitto pitää ennenaikaista kuolemaa lääketieteen perinteisenä vihollisena, sillä lääkärin etiikan lähtökohta on ihmisen palveleminen elämää kunnioittaen. Lääketieteen kehittyessä ja ihmisen keski-iän huomattava pidentyminen on herättänyt lääkäriliitossa myös keskustelua, että onko pitkitetty elämä aina ihmisarvoista.
Suomen potilaslaki (785/1992) ja lainsäädäntö ei hyväksy eutanasiaa ja lain mukaan potilaalla ei ole oikeutta vaatia eutanasiaa. Suomen rikoslain mukaan potilaan elämän lopettaminen on rangaistava teko, joka luokitetaan tappo- tai surma-nimiseksi rikokseksi.
Suomen lääkäriliitto suhtautuu kielteisesti aloitteisiin eutanasian laillistamisesta. Lääkärien ammattikunta pidättäytyy toimenpiteistä, joiden ensisijainen tarkoitus on potilaan kuoleman jouduttaminen. Maailman lääkäriliitto (WMA) kehottaa lääkäreitä pidättäytymään itsemurhan (eutanasia) avustamisesta, vaikka se ei olisikaan maan lakien mukaan kiellettyä. Amerikassa Oregonin osavaltiossa eutanasia on laillistettu, samoin Euroopassa Hollanti, Belgia ja Sveitsi ovat hyväksyneet eutanasian.
Maailma on menossa koko ajan moraalittomampaan suuntaan kaikilla rintamilla. Jossakin vaiheessa myös eutanasia tullaan hyväksymään maailmanlaajuisesti kuten moni muukin väärä asia, joka on ensin nostatettu keskustelunaiheeksi ja sitten sen johtopäätöksenä asia on hyväksytty.
Lääketieteen pitäisi suojella elämää ja ylläpitää sitä kaikin mahdollisin tavoin, eikä surmata potilasta, vaikka potilas sitä toivoisi. Kivunhallinta ja kipujen lievittäminen on nykyään lääketieteessä korkealla tasolla. Lääketiede kehittyy tässä suhteessa huimaa vauhtia ja kivuissa sekä kärsimyksissä kamppaileva potilas voi saada vaivoihinsa apua hyvinkin pian sekä jopa parantua niistä.
Teksti kopsattu sivulta; http://koti.phnet.fi/petripaavola/eutanasia.html
Kommentit (6)
Eipä yllätä, sen verran katkera mies hän on.
Jossakin vaiheessa myös eutanasia tullaan hyväksymään maailmanlaajuisesti
Tätä todella hartaasti toivon.
Helppo kaikenmaailman hihhuleiden jeesustella jos ei ole mitään kokemusta/näkemystä siitä ettei elämä aina todellakaan ole elämisen arvoista.
Tekisi mieli toivoa teille eutanasian vastustajat oikein hidasta, vuosikausia kestävää kuolemaa, omaa, tai mikä pahinta. läheisen. Se että kipuja voidaan hoitaa ei ole mistään kotoisin, pelkkää sontapuhetta. Minä en ainakaan halua olla hengissä niin että en voi kommunikoida, en tunne lapsiani, en voi liikkua, ei se ole elämää, ja jos vielä on kipujakin, niin kuolema on armo. Ei Jumala ole tarkoittanut niin että ihminen keksii tieteellisiä keinoja pitää hengissä ihmisiä jotka vain kärsivät ilman mitään toivoa paremmasta. Eläimetkin armahdetaan kun kivut ja kärsimys on tarpeeksi kova, miksi ei ihmistä. Se että vastustaa eutanasiaa, on ihmisen julmin teko, ja Jumalan vastainen.
http://www.kotipetripaavola.com/eutanasia.html
Oli tosi paljo asiaa. Oon uskossa Jeesukseen enkä kannata eutanasiaa.
Ei murhan sallivaa lakia Suomeen. Ajatelkaa vähän.
Kuka hyväksyy vihreiden teloituskomppanian? En anna murhalle tukea!