vihaan miestäni !
Olemme olleet yhdessä viimeiset 15 vuotta ja nyt tuntuu ettei enää jaksa yhteiseloa. Minä tukehdun vihaani! Meillä on kolme ihanaa lasta ja iso omakotitalo joka valmistui viime vuonna joten lainaa riittää valtavat määrät. Taloa ei käytännössä ole edes mahdollista myydä ennen kuin on asuttu tuo 2 vuotta; muuten maksamme isot myyntivoittoverot ja siihen ei varat riitä pääkaupunkiseudun talo ja tontti hinnoilla. Minulla on vakituinen työ, mutten pysty vakavan sairauteni vuoksi tekemään täyttä työaikaa, kuinka kauan ylipäätään työelämään kykeneväinen olen sitä on vaikea tietää.. Tuo valtava viha ja katkeruus pahentaa kovia kipujani entisestään, en jaksa olla enää hyvä äiti lapsilleni, toisaalta pärjääminen yksinhuoltajanikin tuntuu ylivoimaiselta. Ystäviä ei juurikaan ole, ainut ihanat työkaverit joiden voimalla yritän jaksaa. Voimat ovat niin loppu, tein niin tai näin ei päätös tunnu hyvältä enkä tiedä miten siitä selviän. Lapset rakastavat isäänsä vaikka vähän tämän kanssa aikaa viettävätkin. Kaikki vika tuntuu olevan äidissä..
Kommentit (3)
Olet selvästikin uupunut. Ota yhteyttä esim. perheneuvolaan. Itse sain sieltä apua omiin ongelmiini. Ei myöskään kannata pelätä mahdollista lastensuojeluasiakkuutta, koska sitä kautta on mahdollista saada enemmänkin apua, esim. perhetyöntekijöitä kotiin. Mulla on tästäkin kokemusta. Ota apua vastaan, jaksat itse paremmin.
Rauhallista ja hauskaa vappua Sinulle ap.
vaan myyntivoitosta, eli siitä osasta, mitä saatte enemmän kuin talon rakentaminen + tontti on maksanut. Eli periaatteessa kai teillä pitäisi olla varaa maksaa se, koska myyntihinnalla voitte maksaa lainat pois ja silti jää vielä rahaa, josta maksatte sitten 28 % myynitvoittoveroa.
Toki myönnän, ettei sitä veroa ole kiva maksaa, mutta mielummin kai sitä maksaa kuin asuu väkisin ihmisen kanssa, jota vihaa?
Itsellä myös yhteieloa 15v ja kolme yhteistä lasta ja iso talo, mutta minä taasen rakastan mun ihanaa miestä koko sydämestäni.