Lue keskustelun säännöt.
Teinien vanhemmat - miten olette reagoineet lapsen tunteiden heilahteluihin?
11.05.2012 |
Vähän pelottaa, kun on viime aikoina saanut lukea lehdistä lasten ja teinien masennuksen yleisyydestä.
Oma 12-vuotiaani tuntuu nykyisin kovin tunne-herkältä. Tai no, on hän aina ollut sitä, mutta aiemmin kuitenkin 98% positiivinen ja iloinen lapsi. Nyt tuntuu, että pienetkin harmit paisuvat herkästi itkunaiheeksi.
Esim. tänä aamuna itki, kun oli eilen illalla ollut kampaajalla ja kampaaja oli innostunut hiusten lyhentämisen lisäksi tekemään nätit kiharat tytölle. Aamulla masentui, kun kampauksesta ei ollutkaan enää jäljellä mitään. Yritin lohduttaa ja muistutin myös, että ekat tunnit ovat liikuntaa, ja sen päälle käydään suihkussa, eli kiharat olisivat menneet muutenkin viimeistään siinä.
Olen miettinyt, kiusataanko häntä koulussa, mutta omien sanojensa mukaan ei. Ystäviä käy meillä ja hän käy kavereilla melkein päivittäin. Selvää kevätväsymystä on ilmassa, se on ainakin selvää.
Ovatko teidän varhaisteininne/teininne olleet tuollaisia tunnehaitarin ääripäästä toiseen heilahtelevia ja miten olette siihen itse suhtautuneet?
Kommentit (7)
Kun meidän teinin (poika) tunteet heilahtelee, pyrin olemaan myötätuntoinen, mut samalla pyrin opettamaan ja ohjaamaan omien tunteiden hallintaa. Sitä, että kaikki asiat ei ole niin suuria, että niistä kannattais hermostua yhtä pahasti. Sitä, mitä voi tehdä saadakseen itsensä paremmalle tuulelle. Sitä, miten voi yrittää muuttaa sellaisia asioita, joille täytyy tehdä jotain. Sitä, että silloinkin kun kaikki on pielessä ja sille ei voi mitään, ja harmittaa ja surettaa, on syytä pitää mielessä, että huomenna tai ensi viikolla tai joku päivä vastaan tulee taas myös jotain sellaista, minkä takia elämä on kivaa. Sitä että juuri erilaiset tunteet ja niiden vaihtelu tekee elämästä elämisen arvoista.
Olen yrittänyt sekä puhua näistä että saarnojen lisäksi osoittaa niitä konkreettisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mennyt rajusti mielialojen mukaan. On aina ollut herkkä räjähtämään ja ei osaa pukea tunteitaan sanoiksi. Menee huoneeseensa murjottamaan, loukkaantuu helposti.
Hieman kyllä pelottaa mitä seuraavat vuodet tuo tullessaan kun. Olen pienen ikänsä yrittänyt opettaa kertomaan tunteistaan, mutta ei oikein luonnistu. Kodin ulkopuolella on kuitenkin hyvin sosiaalinen ja ystäviä riittää.
kahden vanhemman kanssa ei ole samaa ongelma ollut. Poika on aina ollut kova puhumaan ja halimaan ja on 15 vuotiaana edelleen sitä. Väsyneenä tai kipeenä ärhentelee.
asiallisista kommenteista. Nostan tätä, josko kokemuksia olisi vielä lisääkin.
ap
mun reagointi on myös aika vaihtelevaa, ainakin alkuun, kun nuo alkoivat. Kun tajusin tilanteen, jämäköitin itseni, eli en lähde tunnekuohuihin enää mukaan.
Mietin, että onko tuo varmasti ns. hormonihöyryjä. Tytöllä kasvaa rinnat jo, mutta kuukautiset eivät ole alkaneet eikä karvoitusta ole. Kaipa nuo tunnemyrskyt silti voi olla jo nyt alkaneet...
Olen itsekin ensin lohduttanut (ymmärrän, että sua pänniin, ei se kivaa ole, mutta...) ja saman tien yrittänyt sanoa, että älä tee nyt tästä itse itsellesi liian isoa kriisiä - ostetaan meillekin sellainen suoristusrauta ja mä opettelen tekemään niitä kiharoita, niin voit joku aamu mennä laitettuna kouluun (esimerkki tämän aamun tilanteesta)
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset 14v. ja 15v. ovat ihan mielettömällä henkisellä tasolla, kun ovat mielipahan ja pettymysten kanssa opineet elämään ilman, että ei edes kouhuvat hormoonit saa hyppimään seinille, nyt pelkää, että aikuisiän murrosiästä tulee ihan hirveetä draamaa, kun oikein ollut tuota uhmaikääkään.