Lue keskustelun säännöt.
täällä oppinut, että yksin viihtyvä ihminen on outo?
28.05.2012 |
Viihdyn yksin. En välttämättä halua väkinäisiä vierailuja ja tekonaurua. Puhumisen keksimistä. Kiinnostukseni kohteita ovat netti, muoti ja sisustaminen, en tarvitse näihin kavereita.
Kommentit (10)
Anopin mielestä olen outo, koska olen yksin viihtyvä. Hän on sen suoraan sanonut. Ihan sama mulle, mitä muut ajattelee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jos haluan ystäviä, niin haluan että ne on omantyylisiä. Eli jos minua ei kiinnosta vaikka pitsinnypläys tai joka vk-loppu dokaaminen. Niitä hyviä ystäviä on vaikea löytää jos tykkää, että ne on omanlaisia. On minulla yksi hyvä sukulais ystävä, joka asuu kaukana. Hänen kanssaan voi puhua melkein mistä tahansa.
ap
kun täällä Suomessa on kuitenkin se yksinpärjäämisen perinne ja muutoinkin ihmisten annetaan olla omissa oloissaan jne.
No, minä viihdyn yksin, koska saan silloin eniten aikaan.
En myöskään hirveämmin viihdy isoissa porukoissa, joku 10 henkeä on maksimimäärä missä voin vielä viihtyä. Inhoan myös ihmisten kanamaisuutta kun he ryhmittyvät johonkin samaan tilaan isolla porukalla. Tuntuu että kaikilla tippuu äo lapamadon tasolle silloin.
Tykkään omasta rauhasta ja siitä että ei ole pakko puhua.
En hirveästi välitä siitä mitä muut minusta ajattelevat. Sain tuosta riidankin miehen kanssa aikaiseksi, sanoin nimittäin hänen kaverilleen (naiselle) että minulle on se ja sama tykkääkö hän minusta vai vihaako hän minua, koska olemme niin erilaisia ihmisiä että läheisiä meistä ei tule ikinä. Mies on sitä mieltä että minun tulisi välittää enemmän muiden ihmisten mielipiteistä, mutta en halua välittää, muuten sitä saisi olla kokoajan pahoittamassa mieltään kun "ei toi tykkää musta".
Osaan kyllä leikkiä sosiaalista jne, mutta nykyään se ei vain kiinnosta.
Mulla on ihan kivaa täällä omassa maailmassani.
Yksin viihtyvää pidetään jotenkin säälittävänä kun sillä ei ole seuraa.
Olen välillä seurallinen, jaksan ihmisiä (siis perheeni ulkopuolisia) noin pari kolme tuntia kerrallaan, sitten alkaa olla jo aika saada olla omissa oloissaan. Olen puhelias silloin kun tapaan muita ja aika rempseä, joskin kun olen oman perheeni parissa olen hiljaisempi, minussa on kaksi eri puolta, mutta en koe sitä ongelmaksi. Mua ei kyllä saa mitkään isot porukat ja meuhkaaminen innostumaan, vältän myös kaikkia massatapahtumia, en ole ollenkaan laumasieluinen, vaan yksinäinen susi. Mulle riittää muutama hyvä ystävä, pari tapaamista viikottain, muuten viihdyn kotona omieni parissa. Olen työpaikoillakin ollut aina se outolintu, joka jättää väliin kaikki firman kekkerit ja illanistujaiset, vaikka silti olen työkaverina ollut kuulemani mukaan ihan pidetty. Huomaan nyt ikääntyessäni tämä vetäytyvä puoleni on alkanut korostua, joten yritän olla kokonaan mökkiytymättä, ja kutsun läheisiä kylään silloin tällöin. Pidän itsestäni ja omasta seurastani, olen aika itseriittoinen, ja riippumaton muista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
todellakin, joskus ajattelen että olen niin erilainen kuin toiset, tosin olen kasvattanut neljä lasta ja asunut nyt neljä kuukautta yksin, kissojeni kanssa, silti en ole ollut yksinäinen. Olen aina viihtynyt kotona, teen hierojan työtä kotona ja vapaa ajallani harrastan urheilua, juoksua ja punttien nostelua, pyöräilyä, ei elämääni mahdu muuta, on hienoa ihailla maisemia ja olla hetkessä yksin, koska saa nautittua kaiken sen mitä hetki tarjoaa, täydellisesti, aina toisen kanssa pitää puhua ja kokonaisuus jää saavuttamatta, olenkin sanonut itseäni *kaupunkierakoksi* toisaalta asiakastyö on riittävä sosiaalinen tapa tavata muita, kivaa kesää kaikille varsinkin omissa oloissaan viihtyville
jotka eivät saata olla sekuntiakaan yksinään vaan koko ajan pitää olla jotain seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua yritettiin nuorempana saada väkisin psykiatrihoitoon, koska viihdyin yksin.
Oli toki kavereita paljon (ja on vieläkin), mutta heitä näin lähinnä viikonloppuisin.
Tämä oli kuulemma kamala masennuksen merkki. Ei ollut normaalia viihtyä yksin. :D
RAKASTAN YKSINÄISYYTTÄ
Mikä onkaan ihanampaa kuin olla oman itsensä kanssa, omassa kodissa, omia juttuja puuhastellen ja omien ihanien asioiden ja tavaroiden keskellä. Luxusta! En kertakaikkiaan kaipaa sosiaalista elämää. Olen totaalisesti ja onnellisesti erakko.
Minulla ei ole yhtään ystävää, en harrasta mitään. Olen silti onnellinen ihminen. Mulla on niin rikas oma sisäinen maailma että en kaipaa oikeastaan ulkopuolelta kuin fyysistä ravintoa. Muuten "parhaat bileet on mun päässä", joten viihdyn työaikaa lukuunottamatta oikein tyytyväisenä itsekseni.