Järkyttävän huono omatunto kun huudan tuolle

Ihan hyviä ihmisiä teistä kasvaa.

Itse alennuin äsken tiuskimaan puolivuotiaalle vauvalle, joka ei suostunut nukkumaan ja herätti jo rähjäämisellään 2v isoveljensäkin. En keksi mitään syytä raivarille ja siksi menin kiukuspäissäni tiuskimaan. Jos raivoamiselle olisi joku selkeä syy, mun olisi paljon helpompi kestää sitä.



Nyt kuopus onneksi nukkuu, mutta mulle jäi paha mieli :(

pienelle uhmaikäiselle joka ilta ja päivä ja aamu niin kamalasti mutta kun ei jaksa kuunnella tuota venkoilua ja kiljumista 14 tuntia päivässä.

Miten te supermamat säilytätte hermonne?

Traumat tolla lapsella on jo äidistä, se on selvä.

muistelen miltä tuntui kun oma äitini huusi ja tiuski, ja taas ovat hermot terästä.

Oiskohan nukkumaanmenoaika...

lapsi oppii vaan itsekin huutamaan enemmän. jos olet päättäväinen ja rauhallinen, asetat säännöt miten toimitaan, jäähyt jne. ei tarvitse hernmostua tai oikeastaan se hermostuminen ei auta mitään, pahentaa vaan asioita

Mä huudan ja samalla syyllistän eli olen vielä pahempi.



Enkä jaksa kun toi esikoinen kitisee ja vänisee ja känisee koko ajan ja kaiken aikaa. Tiedän, että se tekee sitä vain saadakseen huomiota. Mutta kun en jaksa viihdyttää. 4-vuotiaan vitsit ja hupailut ei vain naurata. Haluan töihin!!!



ja kyllä - on huono omatunto omasta huonosta äitiydestäni kaiken aikaa. Järjen ollessa päässä yritän elää siten, että voisin elää itseni kanssa. Silloin ei tule tiuskittua turhasta.

Muutoin pyytelen anteeksi huonoa käytöstäni.

lapsi oppii vaan itsekin huutamaan enemmän. jos olet päättäväinen ja rauhallinen, asetat säännöt miten toimitaan, jäähyt jne. ei tarvitse hernmostua tai oikeastaan se hermostuminen ei auta mitään, pahentaa vaan asioita

mulle, en huuda myöskään lapselleni. jos joskus korotan ääntäni, saan täyden huomion, esim hätätilanteessa..

että joskus lapsen kanssa on hermoja enempään, joskus vähempään. Inhimillisiä ihmisiä tässä kaikki ollaan, ja satunnainen huutaminen ei kenenkään lapsuutta pilaa, jos se on muuten turvallinen.



Hyvä vinkki on tuo, että aseta rima alemmaksi ja ota rennommin. Kaikkiin siirtymätilanteisiin, pukemisiin ym. kannattaa myös varata riittävästi aikaa, usein pienikin kiire saa koko homman menemään lekkeriksi.



Minä olen aika rauhallinen ja pitkäpinnainen ihminen, ja silti huudan lapsille. Nykyään tosin vähemmän, kun olen ottanut sen asenteen, että lapsen kätinät ja kiukuttelut on lapsen itseilmaisua, eikä syytös minulle siitä, että en ole hoitanut hommiani (=en pysty tekemään lapsia tyytyväiseksi). Mun huutaminen tosiaan kumpuaa monesti sellaisesta epäonnistumisen tunteesta, että en saa asioita tapahtumaan kuten haluaisin, ja mulle ois tärkeää että lapset ois onnellisia ja hyvällä tuulella. Se on ihan älytön ajattelumalli ja yritän päästä siitä eroon.

että jos joskus vaan tuntuu vaikealta olla lapsen knassa, on ihan sallittua kyläillä, puistoilla ja kerhoilla niin että saa lapsesta hengähdystauon. Mulle noi on tosi tärkeitä. Ne päivät, jolloin ollaan paljon menossa, on kaikille helpompia. Pienikin lapsi tykkää kun on jotain muutakin kuin ne kotiympyrät.

Olet huomannut ilmeisesti toistuvia kuvioita, riko kuvio vaikkapa tekemällä jotain yllättävää tai hassua. Lisää hellyyttä, kauniita sanoja ja kehuja sekä hauskuutta hyviin hetkiin. Älä jää jumiin tuntemuksiisi. Pidä huolta itsestäsikin. Hienoa, että välität lapsesta ja haluat kehittyä äitinä. Sitä me muutkin.